En ole juuri koskaan yksin, mutta olen silti hirvittävän yksinäinen ihminen.

Läheisriippuvuus?

Minulla on rahaa vaikka kuinka paljon mutta olen silti hirvittävän köyhä ihminen.

Luulin viihtyväni paremmin yksin. Viikko hyvässä seurassa sai katumaan päätöstä.

Olen paljon yksin , oma valintani .Mutta en koskaan tunne itseäni yksinäiseksi.En vietä aikaa koti,  ulkoilen paljon ja nautin ulkoilusta läpi vuoden aikojen.Tuo hyvän mielen ja laadukaat yö unet.

Minä taas en kaipaa juuri ollenkaan muita ihmisiä. Oma perhe on kuitenkin. Viihdyn hyvin omissa ajatuksissani ja oloissani.

Se on sitä, kun vieressä oleva ihminen, läheinen tai sukulainen ei kuule eikä näytä ymmärtävän sinua, ei ole kiinnostunut ajatuksistasi.

Sitä on yksinäisyys seurassa tai avo/avioliitossa.

Kamalaa.

Ketään ei sun yksinäisyytes kiinnosta.

Päinvastoin.

Olen useimmiten yksin, mutta en koskaan tunne olevani yksinäinen.

Opettele olemaan yksin, sitten et enää ole yksinäinen.

Tällä tarkoitan sitä, että vasta sitten kun olet ihan oikeasti yksin, joudut kohtaamaan sen tosi asian, että kaikki olemme loppujen lopuksi yksin ajatustemme kanssa. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa oletko fyysisesti yksin vai toisten seurassa.

Siitä saa aivan järjettömästi voimaa ja itseluottamusta kun ymmärtää pärjäävänsä ilman ketään toista. Sen jälkeen et ole enää koskaan yksinäinen, koska sinulla on aina itsesi. Muista ihmisistä tulee vain statisteja ja hetken huvitusta mielellesi.

Pistin poikki ystävyyden kaverini kanssa, kun koin itseni yksinäiseksi hänen seurassaan. Se kai johtui siitä, että olimme kasvaneet erilleen. Aloin myöskin tajuamaan, kuinka ikävä ihminen hän todella oli, ja kuinka tukahdutin itseäni hänen seurassaan. Nyt minulla on vähemmän ystäviä, mutta en tunne enää itseäni niin yksinäiseksi. Kai se yksinäisyyden tunne riippuu siitä, että oletko oikeasti samalla aallonpituudella ihmisten kanssa, jotka ovat ympärilläsi.

J ä t ä   s e   s i k a   !

Yksinäisyys ei välttämättä helpotu väkijoukossa vaan ihmissuhteissa, missä ollaan samalla aaltopituudella. Silloin kun tällaista ei ole tarjolla, nautin omasta seurasta ja niistä aallonpituuksista, mitä muiden kanssa on tarjolla. Samanhenkiset ihmiset ovat lahja elämältä.

Mitenkäs se nyt noin?

Muistakaa, että aina voi hypätä sillalta alas.

Pyöriikö kaikki tekemisesi niiden muiden ympärillä sen sijaan että tekisit asioita joista itse nautit?

Voivoi

Vierailija kirjoitti:

Minulla on rahaa vaikka kuinka paljon mutta olen silti hirvittävän köyhä ihminen.

Ylläolevan kaltaisten takia peruskoulussa joudutaan nykyään opettamaan tunnetaitoja. Joiltain ne vaan puuttuu.

Mulla on yks ystävä, joka valittaa yksinäisyyttä vaikka on kuinka paljon perhettä ja kavereita. Ihmettelen sitä. Käy kylässä siskollaan ja poikansa asuu ihan lähellä. Leimasin hänen puheensa höpö höpöksi. Ja sanoinkin hänelle aika suorat sanat. Siihen hän vastasi että hän on niin ulospäin suuntautunut että kaipaa jatkuvasti seuraa. Ihan sairasta. Itse olen paljon yksinäisempi kuin hän. Ja perhekkin on hyvin pieni. En silti kärsi asiasta yhtään.