Kai hallitus nyt ymmärtää, että kun koukut avataan niin vapaa-ajallakin yhteinen toiminta lisääntyy
Jopa aikuiset ajattelee näin. Juuri tuli kutsu helatorstain bileisiin, koska kun koulut on auki niin toki voidaan perheet yhdessä istua iltaa. Eikä enää ole syytä kieltää lapsen kaveria tulemasta kylään tai lasta leikkimästä isommassa porukassa.
Eli eristys on nyt ohi.
Kommentit (17)
Siinä vaan sahaa omaa oksaansa. Nyt olis järkevää pitää aikuiskontaktit yhtä minimissä kuin tähänkin asti, jotta ei jouduta tekemään uusia rajoituksia.
Tietenkään eivät ymmärrä., Huvikseen lätisevät ja juoruilevat ns hallitusneuvotteluissa. Tai kuuntelevat jotakin tyhmää terveydenhoitoalan ihmistä, että mikä ihmeen korona.
Kyllä kansa tietää!
Tietenkin ymmärtävät ja taudin leviäminen Ruotsin malliin on tavoitteena.
Kai ihmiset ymmärtää että tämä ei tarkoita sitä ilman että väännetään rautalangasta?
Massatapahtumat on yhä kielletty.
Toisaalta, toisia vanhempia ei ole tähän saakkakaan kiinnostanut millaisissa porukoissa lapset liikkuu.
Tottakai ymmärtää. Jos on ihan turvallista laittaa 500 lasta ja kymmeniä opettajia samaan koulurakennukseen, ihan hyvin lapset voivat olla kavereineen vapaa-ajallakin ja samoin aikuiset. Ainoastaan yli 10 hengen julkisia tapahtumia ei saa järjestää.
Vierailija kirjoitti:
Tietenkään eivät ymmärrä., Huvikseen lätisevät ja juoruilevat ns hallitusneuvotteluissa. Tai kuuntelevat jotakin tyhmää terveydenhoitoalan ihmistä, että mikä ihmeen korona.
Kyllä kansa tietää!
Yritit varmaan olla ironinen, mutta juuri näinhän asiat ovat menneet tämän Marin hallituksen osalta. Aivan pihalla kaikesta koko porukka. Ja “kansan” lisäksi eri mieltä ovat olleet monet asiantuntijatkin, paitsi THL ja STM.
Ymmärtävät varmasti paremmin, kuin antavat ymmärtää..Nyt tarvitaan lisää tartuntoja, Thl siellä on nyt vallassa.
Ei tässä auta kuin sairastaa se virus pois, ei se muullakaan keinolla häviä.
Sehän tässä on tarkoituksenakin, että kansa ottaisi rennosti kesällä ja saataisiin vähitellen laumasuojaa aikaan. Talous ei kestä mittavia rajoituksia ja jos talous romahtaa, verorahat ei millään riitä hyvinvointivaltion ylläpitoon. Miksi mennä ojasta allikkoon kun voidaan pelastaa se mitä taloudesta on vielä pelastettavissa?
Kouluissa pitää huolehtia hygieniasta, niinhän opetusministeri Li Andersson sanoi.
Nyt vaan joka luokkaan täysi pesuvati vettä, palasaippua ja yhteinen pyyhe, jotta koronavirus ei pääse leviämään. Kädet pestään aina luokkaan tullessa ja luokasta lähtiessä.
Kyllä ihmetyttää näiden rajoitusten kannattajien maailmankuva. Koko loppuelämä perunakuopassa? Hyvinvointivaltion romahtaminen?
Vierailija kirjoitti:
Kai ihmiset ymmärtää että tämä ei tarkoita sitä ilman että väännetään rautalangasta?
Massatapahtumat on yhä kielletty.
Toisaalta, toisia vanhempia ei ole tähän saakkakaan kiinnostanut millaisissa porukoissa lapset liikkuu.
No sehän on ihan sama missä lapset liikkuu, kun eivät kuulemma sairastu eivätkä tartuta.
Miettikää nyt niitä lapsia, joita hysteeriset vanhemmat pitää kotinsa vankeina. Ulos pääsee ehkä valvotusti kerran päivässä, kunhan pysyy kilometrin päässä muista, ei koske mihinkään pintoihin joita joku muu on voinut koskea, käyttää maskia ja kumihanskoja ja lotraa vielä varmuuden vuoksi käsidesiäkin joka välissä. Mitä se tekee lasten kehitykselle, jos tällainen hysteerinen muiden välttely jatkuu 5 kuukautta?
Koulujen avaaminen on senkin takia tärkeää, että lasten vanhemmat antaisi lastensa olla lapsia ja tavata kavereitaan. Hysteeriseen kavereiden välttelyyn ei ole tarvetta, kun edes koulujen avaaminen ei johda mihinkään katastrofiin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ihmetyttää näiden rajoitusten kannattajien maailmankuva. Koko loppuelämä perunakuopassa? Hyvinvointivaltion romahtaminen?
Miten ajattelit että talous tästä kohenee? Mono jatkaa etätöissä, tilaa ruuat ovelle edelleen, ei kuluta.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ihmetyttää näiden rajoitusten kannattajien maailmankuva. Koko loppuelämä perunakuopassa? Hyvinvointivaltion romahtaminen?
Ei koko loppuelämä, mutta oikeasti kevätlukukauden 2 viimeistä viikkoa? Ei mitään järkeä. Opettajat eivät ehdi opettaa tuona aikana yhtään mitään, koska kaikki aika menee siitä huolehtimiseen, että lapset säilyttävät turvavälin koko koulupäivän ajan. Käytännössä siis opettajat vain paimentavat kakaralaumaa.
AV:lla on niin loistava pätevyys ja tietämys kaikkeen, joten eikö kaikki asiantuntijaorganisaatiot voisi lakkauttaa ja hakea tiedot täältä? Täälläkin kun asiasta ollaan kaikki ihan samaa mieltä - jokainen on itse oikeassa.
Ehkä se onkin tavoite. Lakaistaan tontut kpronaluudalla?