Lue keskustelun säännöt.
Miksi elämä on niin raskasta?
Palsta guru
29.04.2020 |
Niin, kysymys kuuluu : missä vika kun elämä on nykymaailmassa niin raskasta ?
Koronavirus on tuonut esiin sen, että elämme niin sairaassa yhteiskunnassa että perheet alkavat voida pahoin kun joutuvat viettämään enemmän aikaa keskenään. Vanhemmat eivät jaksa huolehtia lapsistaan. Käytetään päihteitä ja ahdistutaan.
Minkälaisessa kulttuurissa ja yhteiskunnassa pitäisi elää jotta ihmiset , niin lapset , aikuiset ja nuoret oppisivat myös mielenhallintakeinoja? Tai jossa ei olisi koko ajan niin suuret paineet, että niiden alle murtuu ?
Ihmiset ovat nykysysteemin vankeja, silti itse hamuavat jatkuvasti luomansa vankilan perään. Ei pärjätä ilman koulua, kouluruokaa, lastensuojelua - kaivataan instituutioiden syliin, samojen instituutioiden huomaan joita jatkuvasti normaalioloissa kritisoidaan.
Tämä ei ole yksilön vaan yhteisön vika.
Yhteisö ajaa vanhemman vihaamaan itseään ja lapsiaan niin, että tämä valitsee mielummin päihteet ja väkivallan kuin parantumisen ja hyvän raittiin elämän. Koska se hyvä raitis elämä on tuskaa. Niin mätä on yhteiskuntamme. Ihmisiltä puuttuu merkitys.
Mitä tälle voi tehdä? Alkaako sitä merkitystä ja elämänhalua löytyä sitten kun virus on valloillaan ja tosi kyseessä, kun rajoituksista on luovuttu ettei seinät kaadu kansakunnan päälle?
Kommentit (5)
Pitäisi rakastaa enemmän lähimmäistään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siks koska ihmisten maailmasta on tullut niin monimutkainen ja laaja.
Vierailija kirjoitti:
Siks koska ihmisten maailmasta on tullut niin monimutkainen ja laaja.
Tämä!
Tämä on niin totta.
Minä nautin korona-aikojen elämänpiirin kutistumisesta. Voi sanoa että olen suorastaan löytänyt itseni, oltuani hukuksissa kaupungissa ja hektisessä vilinässä vuosikymmenet.
Elämä on yksinkertaista, helppoa ja ihanaa, kun ei ole jatkuvan valinnanvapauden riivaama.
Yksilönvapaus on tosiaan siitä hauska konsepti, että se sopii vain joillekin. Monet ovat aivan liian psyykkisesti heikkoja kantamaan sitä vastuuta, jonka vapaus tuo mukanaan.
Eikä yhteisö aja yhtään ketään yhtään mihinkään. Yksilö on vastuussa päätöksistään, ja kuten Jean Paul Sartre osuvasti totesi: "jokainen meistä on tuomittu olemaan vapaa". Mikään määrä itsepetosta tai tekosyitä ei voi poistaa tuota vapautta. Moni yrittää, mutta nopeasti huomaa yrityksen olevan tuhoontuomittu, jonka jälkeen alkaa tietoisuuden turrutus päihteillä.
Jos ei pysty psyykkisesti hyväksymään yksilönvapauttaan selvinpäin, niin voi sentään tuhota aivonsa ja päästä täten pälkähästä.
Tämä aika on kyllä paljastanut nykymaailman pinnallisuuden ja turhanpäiväisen leuhottamisen. Perusasiat on unohtuneet. Itse sekä läheiseni ovat kyllä pärjänneet, mutta kaikki eivät. Joillakin on maailma romahtanut, ja siitä sen huomaa, miten heikolle perustalle ovat sen rakentaneet. Trendikkäiden ammattien harjoittajat ovat konkurssissa ja ilman oikeaa rakkautta yhteen menneet raivoisissa riidoissa.
En tiedä, voiko sille tehdä mitään. Ehkä aika hoitaa?