Te äidit joilla ei läheistä sukua eikä läheisiä ystäviä!

Nosto

Minulla useita lapsia eikä turvaverkkoa juuri ollenkaan. Yksi hyvä ystävä jota näen harvoin ja miehen vanhemmat, jotka asuvat kaukana. Pelottaa,jos esim. sairastumme miehen kanssa molemmat koronaan ja joudumme sairaalaan, tai sitten pitää puolikuoliaana hoitaa lapsia...

Jos voittaisin lotossa niin perustaisin naisten saaren johon kaikki tukea ja paikkaa tarvitsevat naiset voisivat tulla lapsineen.

Meillä on joitain työttömiä naapureita ja joskus tekisi mieli pyytää heitä hetktksi lapsenvahdeiksi, mutta ei se ole realistista. Yksin on jaksettava.

Olen hyväksynyt sen etteivät ihmissuhteet ole minua varten. Eihän se tietysti hyvältä tunnu.

Kuulostaapa samalta kuin oma elämäni. Mulla isä narsisti, väkivaltainen lapsenhakkaaja, käynyt kimppuuni aikuisiälläkin. En voi olla vanhempieni kanssa tekemisissä sillä väkivallan uhka on koko ajan päällä ja isä kilahtaa mitättömistä asioista ja käy päälle. Ei siis välejä, äiti soittaa pari kertaa vuodessa. Olen aiknaan muuttanut kauas opiskelemaan tietoisesti (”turvaväli”) joten se sukukin on etäinen ja asuu kaukana.

Lapsena ei saanut olla kavereita eikä saanut tuoda kotiin niitä (isän mielipuolisia sääntöjä) joten en oikein koskaan oppinut kaverihommia eikä mulla ole oikein ikinä ollut ystäviä. Harrastuskavereita on ja se riittää.

Olen onnellinen että mulla on lapsia ja oma perhe, ja olen kiltti ja lempeä ja rakastava vanhempi. Saan antaa lapsille sen lapsuuden mitä itse olisin halunnut. Välillä on rankkaa kun apua ei saa mistään, meillä on ollut nyt yli 10v ajan lapsia ja emme ole kertaakaan saaneet mistään hoitoapua, joskus on maksullista hoitajaa käytetty mutta nekin olleet vähän epäluotettavan oloisia. Kahdestaan hoidetaan lapset ja hyvin pärjätään, parisuhdeaikaa ei todin ole (ei olla ikinä oltu ”lapsivapaata” yötä kahden lasten syntymän jälkeen - rahallakaan ei olla saatu yön yli hoitajaa). Rankkaa on oikeastaan vaan sairastelut (aikuiset kipeinä, pakko jaksaa silti jne).

Olen onnellinen ja en enää vertaile naapureihin ja tuttuihin jotka saa apua valtavasti ja joilla isovsnhemmat elämässä tiiviisti. Paha mieli vaan tulee jos vertailee. Tälle ei voi mitään ja ne mun paskat vanhemmat ei muutu.

Olen mielestäni onnellinen ja tyytyväinen. Helpompa voisi olla ja olisi ihanaa jos olisi rakastava suku, mutta turha haaveilla sellasta mitä ei saa.

Tsemppiä ap:lle!

Kurjinta tässä vanhemmattomuudessa (”orpoudessa”), suvuttomuudessa ja ystävättömyydessä on se että siitä ei voi puhua kellekään. Kuulijat laittavat sen sinun syyksi ”mitä olet tehnyt ettei vanhempasi halua nähdä sinua”? Olet varmaan ollut hirveä lapsi.

Oikeasti kyse on siitä että ne VANHEMMAT on hirveät, mutta kaikki rakastavien vanhempien lapset luulevat, että muillakin on ne rakastavat vanhemmat. Ja sitten tuomitsevat sen lapsen, tajuamatta mitään siitä mitä on tapahtunut.

Olen tottunut siihen. Aluksi ahdisti, mutta kun vuosikausia(pian 10v.) olet elänyt ilman kontakteja muihin kuin omaan perheeseen ja kaupan kassaan niin ei sitä osaa enää kaivatakaan muuta. Työ"kaverit" olleet aina niin veemäisiä että olenkin ihan mielellään yksinäinen. Harvassa on kivat ihmiset.

Tällaisesta huonosta tilanteesta (huono suku, ei tukiverkkoa) saa todella pahan mielen ja ison ongelman jos asia vertailee toisten ihmisten hyviin ja rakastaviin sukuihin/vanhempiin ja toisten loistaviin tukivekkoihin joka heillä luonnostaan suvusta tulee.

Suosittelen että ei ajattele asiaa ja keskittyy kaikkeen sellaiseen että tuo asia ei tule mieleen. Muuten alkaa harmittaa.

Täälläkin yksi luonnehäiriöisten aikuinen lapsi. Taustalla henkistä ja fyysistä väkivaltaa vanhempien taholta ja pitkään jatkunutta koulukiusaamista. Ei lapsia, sisaruksia, sukua tai ystäviä. Edelleen kärsin vanhempien jatkuvasta vainosta ja uhkailusta. Iloitsen kuitenkin puolisostani, eläimistämme, kodista ja työpaikasta.

Iso halaus teille muille aikuisille lapsille. Naisten saari on ihana haave. Itsekin haaveilen vastaavasta ❤️

Luonnehäiriöisten /väkivaltaisten vanhempien kanssa vaan ei voi olla missään tekemisissä ilman että oma terveys/mielenterveys ei kärsi. Tämä asia vaan on ikävä tabu koska kyllähän ”kuuluu” olla läheinen vanhempien kanssa. Sitten kun ei ole niin muut kyllä ihmettelee ja ohottelee. Ja on joskus suljettu pois piiristä, esim minut suljettiin aikanaan äitipiiristä ulos kun erehdyin kertomaan millainen lapsuus mulla oli ja miksen ole vanhempiini yhteydessä. Ilmeet oli kauhistuneita, ja senpä jälkeen ei enää mua kutsuttukaan mihinkään.

Kannattaa todella miettiä kannaattaako asista puhua. Onneksi täällä voi saada vertaistukea, mutta ne vertaisketjut pilaantuvat nopeasti kun tukiverkon omaavat pumpulilapsuuden viettäneet tulevat pätemään ja ”opastamaan”. Mullekin on sanottu että ”sovi riidat vanhempien kanssa”... ihan kuin olisi nyt joku riita kyseessä. Harva tajuaa millainen luonnevikainen vanhempi on lapsilleen.

Minulla myös luonnevikaiset vanhemmat. Minua on vähätelty ja mustamaalattu lapsuudesta asti. Mittani tuli täyteen enkä halua olla heidän kanssaan enää tekemisissä. Eikä minun tarvitsekaan. Onneksi aikuisena voi valita kenen kanssa haluaa olla tekemisissä ja kenen ei. Minuakin aina haukuttiin lapsena miksi olen sellainen ja tällainen ja tollainen, olen aikuisena tajunnut, että olen oireillut lapsena huonosta kodin ilmapiiristä. Tämä sitten laitettiin minun syykseni, vanhempani eivät ottaneet mitään vastuuta. Olen ymmärtänyt että terve ihminen ei syyllistä lastaan vaan ottaa vastuun omista tekemisistään. Minulla on yksi lapsi. Olemme onnellisia ja elämme tasapainoista elämää kahdestaan. Lähipiiriini en halua yhtään luonnevikaista ihmistä.

Vähän samaa on. On kyllä vanhemmat sentään ja muutama hyvä ystävä. Mutta suurin osa asuu eri paikkakunnalla. Ei sisaruksia ja sukulaiset etäisiä, läheisin serkkukin kuoli nuorena. Olen ihan avoin ja sosiaalinen luonne, mutta olen myös aika valikoiva ja herkkä siten, että nykyisin aika helposti vetäännyn hankalilta tuntuvista ihmissuhteista. Taustalla on aikuisiällä koetut pari ihmissuhdetta, joissa ensin vuosia ystävää esittänyt ns.luottoihminen on yhtäkkiä muuttunut katkeraksi ja kateelliseksi valittajaksi ja vaatinut minulta niin järjettömiä asioita, että olen katkaissut välit. Nämä ihmiset eivät tunne toisiaan, mutta ovat vaatineet muun muassa vaihtamaan sisustustyyliäni heidän makunsa mukaan ja kiukutelleet perheestäni. Muun muassa näiden kokemusten myötä olen jotenkin menettänyt kiinnostuksen päästää ihmisiä lähelle. Oli pitkä prosessi päästä heistä eroon. Enää keski-iässä en jaksa mitään ylimääräistä ihmissuhdevenkulointia.

Välillä tunnen yksinäisyyttä, mutta toisaalta myös olen oppinut suhtautumaan tähän eräänlaisena vapautena. Kukaan ei määrittele minua tai tekemisiäni tai perheen tekemistä. Minun ei tarvitse tuhlata aikaani ihmisiin, joiden seurassa en oikeasti viihdy. Eikä tarvitse mielistellä ketään. Olen myös huomannut, että monilla joilla on paljon ystäviä, ei kyse ole oikeastaan ystävyydestä (poikkeuksia toki on) vaan pikemminkin pinnallisia kaveruuksia. Sekin on ihan ok, jos sellaista haluaa. Itse olen liian herkkä sellaiseen ja pahoitan mieleni, jos ”ystävä” käyttää hyväksi, puhuu rumasti, arvostelee tarpeettomasti eikä osaa iloita yhdessä tai puolestani kuten minä hänen. Ehkä olen sillä tavalla lapsellinen, että ystävyys merkitsee minulle enemmän. Suvulle taas ei voi mitään, paitsi todeta että olemme liian erilaisia. On minulla pari serkkua, joissa tunnistan samaa herkkyyttä, mutta he ovat minua puolet nuorempia ja heillä on omat elämänsä.

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin yksi luonnehäiriöisten aikuinen lapsi. Taustalla henkistä ja fyysistä väkivaltaa vanhempien taholta ja pitkään jatkunutta koulukiusaamista. Ei lapsia, sisaruksia, sukua tai ystäviä. Edelleen kärsin vanhempien jatkuvasta vainosta ja uhkailusta. Iloitsen kuitenkin puolisostani, eläimistämme, kodista ja työpaikasta.

Iso halaus teille muille aikuisille lapsille. Naisten saari on ihana haave. Itsekin haaveilen vastaavasta ❤️

Millä tavalla vanhempasi vainoaa ja uhkailee?

Kuulostaa poliisiasialta. Ei kenenkään pitäisi sietää tuollaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin yksi luonnehäiriöisten aikuinen lapsi. Taustalla henkistä ja fyysistä väkivaltaa vanhempien taholta ja pitkään jatkunutta koulukiusaamista. Ei lapsia, sisaruksia, sukua tai ystäviä. Edelleen kärsin vanhempien jatkuvasta vainosta ja uhkailusta. Iloitsen kuitenkin puolisostani, eläimistämme, kodista ja työpaikasta.

Iso halaus teille muille aikuisille lapsille. Naisten saari on ihana haave. Itsekin haaveilen vastaavasta ❤️

Millä tavalla vanhempasi vainoaa ja uhkailee?

Kuulostaa poliisiasialta. Ei kenenkään pitäisi sietää tuollaista.

Ovat yhteydessä kaikin mahdollisin tavoin, vaikka olen kieltänyt ja estänyt, mukaan lukien yllätysvisiitit (vaikka en päästä sisään). Toistaiseksi en ole halunnut muuttaa, kun saisivat osoitteen ongittua kuitenkin jostain. Haukkuvat ja solvaavat, uhkaavat soittavansa poliisit minulle kotiin (syyn kuulemma ”perustelee poliisi”). Ovat tehneet jo ilmoituksen sosiaalitoimistoon, johon minulla ei asiakkuutta, ja syynä se, etten ole yhteydessä vanhempiin useammin. Sos.työntekijä ihmetteli huoli-ilmoituksen syytä, sanoi ettei aikuista ihmistä voi velvoittaa yhteydenpitoon, kuunteli kertomukseni perheväkivallasta ja vainosta ja ohjasi olemaan yhteydessä turvakotiin.

Olen siis työssäkäyvä aikuinen ihminen, jolla ei ole ollut koskaan mitään ongelmia elämänhallinnassa. Luonnehäiriöiset eivät vaan kestä sitä, että ovat aseettomia suhteeni ja eivät voi enää kontrolloida, kun en ole lapsi. Mutta se ”teetkö tämän vai itket ja teet”-tyyppinen lähestymistapa elää vieläkin heidän ajatusmaailmassaan suhteessa minuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin yksi luonnehäiriöisten aikuinen lapsi. Taustalla henkistä ja fyysistä väkivaltaa vanhempien taholta ja pitkään jatkunutta koulukiusaamista. Ei lapsia, sisaruksia, sukua tai ystäviä. Edelleen kärsin vanhempien jatkuvasta vainosta ja uhkailusta. Iloitsen kuitenkin puolisostani, eläimistämme, kodista ja työpaikasta.

Iso halaus teille muille aikuisille lapsille. Naisten saari on ihana haave. Itsekin haaveilen vastaavasta ❤️

Millä tavalla vanhempasi vainoaa ja uhkailee?

Kuulostaa poliisiasialta. Ei kenenkään pitäisi sietää tuollaista.

Ovat yhteydessä kaikin mahdollisin tavoin, vaikka olen kieltänyt ja estänyt, mukaan lukien yllätysvisiitit (vaikka en päästä sisään). Toistaiseksi en ole halunnut muuttaa, kun saisivat osoitteen ongittua kuitenkin jostain. Haukkuvat ja solvaavat, uhkaavat soittavansa poliisit minulle kotiin (syyn kuulemma ”perustelee poliisi”). Ovat tehneet jo ilmoituksen sosiaalitoimistoon, johon minulla ei asiakkuutta, ja syynä se, etten ole yhteydessä vanhempiin useammin. Sos.työntekijä ihmetteli huoli-ilmoituksen syytä, sanoi ettei aikuista ihmistä voi velvoittaa yhteydenpitoon, kuunteli kertomukseni perheväkivallasta ja vainosta ja ohjasi olemaan yhteydessä turvakotiin.

Olen siis työssäkäyvä aikuinen ihminen, jolla ei ole ollut koskaan mitään ongelmia elämänhallinnassa. Luonnehäiriöiset eivät vaan kestä sitä, että ovat aseettomia suhteeni ja eivät voi enää kontrolloida, kun en ole lapsi. Mutta se ”teetkö tämän vai itket ja teet”-tyyppinen lähestymistapa elää vieläkin heidän ajatusmaailmassaan suhteessa minuun.

Tutun kuuloista, tän takia asun 350km päässä hulluista vanhemmistani.

T. Aiemmin vastannut

Suomessa aikuinen lapsi on muuten aika heikoilla, jos vainoaja on oma vanhempi. Lähestymiskieltoa varten vaaditaan useita rikosilmoituksia ja vankkaa näyttöä ja päätös tehdään oikeussalissa silmätysten vainoajan kanssa. Turvakieltoa ei myöskään käytännössä saa ilman rikosilmoitushistoriaa ja hyviä näyttöjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin yksi luonnehäiriöisten aikuinen lapsi. Taustalla henkistä ja fyysistä väkivaltaa vanhempien taholta ja pitkään jatkunutta koulukiusaamista. Ei lapsia, sisaruksia, sukua tai ystäviä. Edelleen kärsin vanhempien jatkuvasta vainosta ja uhkailusta. Iloitsen kuitenkin puolisostani, eläimistämme, kodista ja työpaikasta.

Iso halaus teille muille aikuisille lapsille. Naisten saari on ihana haave. Itsekin haaveilen vastaavasta ❤️

Millä tavalla vanhempasi vainoaa ja uhkailee?

Kuulostaa poliisiasialta. Ei kenenkään pitäisi sietää tuollaista.

Ovat yhteydessä kaikin mahdollisin tavoin, vaikka olen kieltänyt ja estänyt, mukaan lukien yllätysvisiitit (vaikka en päästä sisään). Toistaiseksi en ole halunnut muuttaa, kun saisivat osoitteen ongittua kuitenkin jostain. Haukkuvat ja solvaavat, uhkaavat soittavansa poliisit minulle kotiin (syyn kuulemma ”perustelee poliisi”). Ovat tehneet jo ilmoituksen sosiaalitoimistoon, johon minulla ei asiakkuutta, ja syynä se, etten ole yhteydessä vanhempiin useammin. Sos.työntekijä ihmetteli huoli-ilmoituksen syytä, sanoi ettei aikuista ihmistä voi velvoittaa yhteydenpitoon, kuunteli kertomukseni perheväkivallasta ja vainosta ja ohjasi olemaan yhteydessä turvakotiin.

Olen siis työssäkäyvä aikuinen ihminen, jolla ei ole ollut koskaan mitään ongelmia elämänhallinnassa. Luonnehäiriöiset eivät vaan kestä sitä, että ovat aseettomia suhteeni ja eivät voi enää kontrolloida, kun en ole lapsi. Mutta se ”teetkö tämän vai itket ja teet”-tyyppinen lähestymistapa elää vieläkin heidän ajatusmaailmassaan suhteessa minuun.

Tutun kuuloista, tän takia asun 350km päässä hulluista vanhemmistani.

T. Aiemmin vastannut

Minulla välimatka on kaksi kertaa tuo sinun välimatkasi, mutta kummasti ei vaan auta, vaikka toki harventaa vierailuja. Molemmat ovat hiljattain eläköityneet, joten odotettavissa on kovempaa yritystä. Odotan sitä päivää, kun järjestävät jonkun kohtauksen ovellamme naapureita varten ja kutsuvat poliisin tms. järkevää..

Voimia sinulle ❤️

Mulla ei ole ystäviä. Jos ei satunnaista naapuruston rouvaa oteta huomioon ja AV palstaa. Enkä koe itseäni yksinäiseksi. Mä saan nyt tehdä ja olla mitä mä haluan. Kukaan ei arvostele ja mollaa - kuten ystävillä tuntuu olevan tapana. Ystävissä ja läheisissä on se vika, että jos jostain haluaa keskustella, niin se tulee aina toista kautta vastaan. Yleensä kovin väritettynä.

Parempi olla ilman ja kääriytyä mieheni kainaloon höpisemään omiaan. Siihen olen voinut luottaa 26 vuotta, eikä sitä luottamusta ole koskaan rikottu. Me ollaan tiimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin yksi luonnehäiriöisten aikuinen lapsi. Taustalla henkistä ja fyysistä väkivaltaa vanhempien taholta ja pitkään jatkunutta koulukiusaamista. Ei lapsia, sisaruksia, sukua tai ystäviä. Edelleen kärsin vanhempien jatkuvasta vainosta ja uhkailusta. Iloitsen kuitenkin puolisostani, eläimistämme, kodista ja työpaikasta.

Iso halaus teille muille aikuisille lapsille. Naisten saari on ihana haave. Itsekin haaveilen vastaavasta ❤️

Millä tavalla vanhempasi vainoaa ja uhkailee?

Kuulostaa poliisiasialta. Ei kenenkään pitäisi sietää tuollaista.

Ovat yhteydessä kaikin mahdollisin tavoin, vaikka olen kieltänyt ja estänyt, mukaan lukien yllätysvisiitit (vaikka en päästä sisään). Toistaiseksi en ole halunnut muuttaa, kun saisivat osoitteen ongittua kuitenkin jostain. Haukkuvat ja solvaavat, uhkaavat soittavansa poliisit minulle kotiin (syyn kuulemma ”perustelee poliisi”). Ovat tehneet jo ilmoituksen sosiaalitoimistoon, johon minulla ei asiakkuutta, ja syynä se, etten ole yhteydessä vanhempiin useammin. Sos.työntekijä ihmetteli huoli-ilmoituksen syytä, sanoi ettei aikuista ihmistä voi velvoittaa yhteydenpitoon, kuunteli kertomukseni perheväkivallasta ja vainosta ja ohjasi olemaan yhteydessä turvakotiin.

Olen siis työssäkäyvä aikuinen ihminen, jolla ei ole ollut koskaan mitään ongelmia elämänhallinnassa. Luonnehäiriöiset eivät vaan kestä sitä, että ovat aseettomia suhteeni ja eivät voi enää kontrolloida, kun en ole lapsi. Mutta se ”teetkö tämän vai itket ja teet”-tyyppinen lähestymistapa elää vieläkin heidän ajatusmaailmassaan suhteessa minuun.

Tutun kuuloista, tän takia asun 350km päässä hulluista vanhemmistani.

T. Aiemmin vastannut

Minulla välimatka on kaksi kertaa tuo sinun välimatkasi, mutta kummasti ei vaan auta, vaikka toki harventaa vierailuja. Molemmat ovat hiljattain eläköityneet, joten odotettavissa on kovempaa yritystä. Odotan sitä päivää, kun järjestävät jonkun kohtauksen ovellamme naapureita varten ja kutsuvat poliisin tms. järkevää..

Voimia sinulle ❤️

Aika ”ahkerat” porukat jos tuokaan välimatka ei hillitse...

Täälläkin yksi. Minut on oikeastaan potkittu ulos perheestä. Vanhempani ja kaikki sisarukseni ovat hyvissä väleissä ja tapaavat usein, viettäävät aikaa yhdessä. Minulla ei ole koskaan ollut läheisiä välejä heihin. Vanhempani eivät koskaan soita minulle, eivät käy kylässä. Olen tottunut siihen jo ettei minusta välitetä. Ihmisten on vaikea ymmärtää tätä. Minulla on lapsi jolle nämä isovanhemmat ovat rakkaita. Äitini hakee lapsen yökylään pihastani ja tuo takaisin vain ovelle sanoen lapselle heipat. Välinpitämättömyys on ehkä pahinta. 

Onneksi on rakas puoliso. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin yksi luonnehäiriöisten aikuinen lapsi. Taustalla henkistä ja fyysistä väkivaltaa vanhempien taholta ja pitkään jatkunutta koulukiusaamista. Ei lapsia, sisaruksia, sukua tai ystäviä. Edelleen kärsin vanhempien jatkuvasta vainosta ja uhkailusta. Iloitsen kuitenkin puolisostani, eläimistämme, kodista ja työpaikasta.

Iso halaus teille muille aikuisille lapsille. Naisten saari on ihana haave. Itsekin haaveilen vastaavasta ❤️

Millä tavalla vanhempasi vainoaa ja uhkailee?

Kuulostaa poliisiasialta. Ei kenenkään pitäisi sietää tuollaista.

Ovat yhteydessä kaikin mahdollisin tavoin, vaikka olen kieltänyt ja estänyt, mukaan lukien yllätysvisiitit (vaikka en päästä sisään). Toistaiseksi en ole halunnut muuttaa, kun saisivat osoitteen ongittua kuitenkin jostain. Haukkuvat ja solvaavat, uhkaavat soittavansa poliisit minulle kotiin (syyn kuulemma ”perustelee poliisi”). Ovat tehneet jo ilmoituksen sosiaalitoimistoon, johon minulla ei asiakkuutta, ja syynä se, etten ole yhteydessä vanhempiin useammin. Sos.työntekijä ihmetteli huoli-ilmoituksen syytä, sanoi ettei aikuista ihmistä voi velvoittaa yhteydenpitoon, kuunteli kertomukseni perheväkivallasta ja vainosta ja ohjasi olemaan yhteydessä turvakotiin.

Olen siis työssäkäyvä aikuinen ihminen, jolla ei ole ollut koskaan mitään ongelmia elämänhallinnassa. Luonnehäiriöiset eivät vaan kestä sitä, että ovat aseettomia suhteeni ja eivät voi enää kontrolloida, kun en ole lapsi. Mutta se ”teetkö tämän vai itket ja teet”-tyyppinen lähestymistapa elää vieläkin heidän ajatusmaailmassaan suhteessa minuun.

Tutun kuuloista, tän takia asun 350km päässä hulluista vanhemmistani.

T. Aiemmin vastannut

Minulla välimatka on kaksi kertaa tuo sinun välimatkasi, mutta kummasti ei vaan auta, vaikka toki harventaa vierailuja. Molemmat ovat hiljattain eläköityneet, joten odotettavissa on kovempaa yritystä. Odotan sitä päivää, kun järjestävät jonkun kohtauksen ovellamme naapureita varten ja kutsuvat poliisin tms. järkevää..

Voimia sinulle ❤️

Aika ”ahkerat” porukat jos tuokaan välimatka ei hillitse...

Heillä on vapaa-ajan asunto parinsadan kilometrin päässä..ja olen ainoa lapsi eikä heillä ystäviä tai sukulaisia. Ihmettelen kyllä silti, että jaksavat.