Mitä korona-aika on opettanut sinulle itsestäsi?

Miten sitkeä ja kestävä olenkaan

Että, olen jonkin verran itsekäs ihminen.

En pahasti, mutta ne piirteet olen nyt oivaltanut itsestäni tänä korona-aikan.

Että mulla ei kyllä kestä hermo.

Huomaan kyttääväni ja paheksuvani muiden käyttäytymistä eli ohjeiden noudattamattomuutta. Ärsyttää kun ei ekstrovertit pysty olemaan omissa oloissaan.

Ei oikein mitään eli elämäni ja henkinen vointini on pysynyt ihan normaalina. Siitä voi kai päätellä, että kriisinkestävyyteni on hyvää tasoa, ainakin tällaisessa kriisissä, jossa haasteena on pysyä vain kotona ja sosiaalisesti eristyksissä.

Kuinka paljon vahvempi olenkaan kuin moni muu. Olen aina pitänyt itseäni arkana ja kovin herkkänä ja heikkona.

Mutta nyt kun kuuntelen ihmisten corona-hysteriaa, tajuan kuinka tasapainoinen, vahva, tervejärkinen ja realistinen nainen olen!

Olen ylpeä itsestäni :)

Huomaan kyttääväni ja paheksuvani muiden käyttäytymistä eli ohjeiden noudattamattomuutta. Ärsyttää kun ei ekstrovertit pysty olemaan omissa oloissaan.

Huomaan, että kaipaan naisystävääni vain seksin takia. Ehkä aika erota?

Että olen vahva ja pelkäämätön.

Etten pelkää coronaa enkä kuolemaa. Pystyn elämään täysin normaalia elämää ilman pelkoa.

En hätkähdä tällaisista. Olen käynyt läpi elämässäni pahoja juttuja, enkä ymmärrä ihmisten hysteriaa. Nykyihminen on aika heppoista tekoa, suoraan sanottuna.

Olen huomannut, ettei korona ole vaikuttanut elämääni juuri mitenkään. Mitä se sitten kertoo minusta?

Omasta elämäntyylistäni olen oppinut sen ettei koronarajoitukset ole vaikuttaneet sosiaaliseen elämääni millään tavalla. En koskaan käy missään ja vieläpä nautin siitä. Tietysti lenkillä käyn ja kaupassa mutta en mä kaipaa mitään muuta.

Olen oppinut, etten ole ihan niin erakko, kun kuvittelin olevani. Viihdyn mainiosti yksin, mutta kaipaan näköjään myös työpaikan sosiaalisia kontakteja. Kuusi viikkoa etätöitä on tehnyt tehtävänsä.

Olen oppinut myös sen, että mitä enemmän minulla on aikaa, sen laiskemmaksi muutun. Viikkosiivousta siirrän nyt koko ajan myöhemmäksi. Joinakin iltoina ei huvita lähteä lenkille lainkaan.

Tietynlainen itsekkyys on myös nostanut päätään. Olen tästä ollut kyllä jo aiemminkin tietoinen, mutta tässä tilanteessa se tuntuu ajattelussani vain korostuvan. Tyyliin: onneksi minulla on töitä, onneksi minä en ollut varannut etukäteen ulkomaan matkoja, onneksi minulla on puskurirahastoa, onneksi minulla ei ole lapsia jne. Samaan aikaan monella menee nyt todella huonosti.

Sen minkä olen aina tietänytkin eli minulle tärkeää vain oma sekä läheisten terveys ja hyvinvointi. Valitettavasti käytävä edelleen töissä joten tämä saa aikaan pahoinvointia. 

Etten sittenkään pidä työstäni. Lomautusta odotellessa.

Miten huonosti kestän idiootteja.

Miten tärkeitä asioita mulle on lomasuunnitelmat ja kuinka paljon mä saan niistä voimaa ja energiaa. Nyt kun ne romuttuivat mä koen valtavaa pettymystä ja ahdistusta. Ajatus kotona kykkimisestä koko kesän ja sitten taas töitä, töitä, töitä vuosi ennen seuraavaa kesää ja uusia mahdollisuuksia saa mut aivan synkäksi. En näe nyt yhtään valoa missään.

Vierailija kirjoitti:

Miten huonosti kestän idiootteja.

Tämä tuli itsellenikin mieleen. Pitäisi kyllä pysyä pois täältä av:lta, kun ei hermo kestä hysteerikkoja. Silti aina välillä tulee vähä kurkkimaan...

Huomaan arvostavani vapautta enemmän kuin omaa henkeäni. Rajoitusten noudattaminen alkaa tehdä tiukkaa.