Lue keskustelun säännöt.
Loppuuko lapsettomuuden tuska
04.02.2009 |
vauvan odotukseen tai vauvan syntymään?
Vai olenkohan outo ajatuksineni?
Meillä oli yli 2 vuotta selittämätöntä lapsettomuutta.
Sain hormoonihoitoja ja mulle tehtiin kaksi inseminaatiota.
Ei tulosta.
Sitten tulin luomusti raskaaksi, ja olin toki onnellinen uutisesta.
Sitten syntyi vauva, joka olemuksellaan hurmasi.
Mutta takaraivossa jyskyttää vieläkin tuo aika, jolloin vauvaa yritimme ja toivoimme. Ja usein tulee mieleen ihan tyhmiäkin ajatuksia, että onko vauva meillä vaan käymässä ja oikeasti olemassa.
Niitten ihmisten jotka eivät lapsettomuuttamme ymmärtäneet tai osanneet tukea, heidän kommentit aiheesta kaikuu yhä korvissani.
Olenko outo? Löytyiskö jotakin kohtalotoveria, joka voisi kertoa omista ajatuksistaan?
Kommentit (8)
lapsen menettämisen pelossa. SItten alkoi helpottaa. 5v mennyt ja enää en pelkää niin paljon. Jossain taustalla tuska ja pelko silti vielä ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta nyt kun toinenkin on putkahtanut maailmaan, niin ei ole enää mitään kamalia tunteina jäljellä. Ja mekin yritettiin ekaa 7 vuotta.
Lasta yritettiin yli 5 vuotta ja nyt poika jo yli vuoden ikäinen.
Ei helpota ei =(
valituksen aihe loppuu. Sitten valitetaan samasta asiasta ja jos ei siitä enää kehtaa valittaa ,valitetaan sitten tällaisesta.
tuolle viimeiselle viestittäjälle sanoisin, että sinä et varmaankaan ole kokenut lapsettomuutta.
Päättelen näin tuosta viestisi sisällöstä.
Olet onnellisessa asemassa, ettet ole sitä helvettiä kokenut.
Asialliset vastaukset lohduttivat, en siis ole yksin ajatusteni kanssa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu, hoiten jälkeen lapsi on saatu ja tuo menettämisen pelko on suuri. Kakkosta toivotaan, eli hoidot on luultavimmin jälleen edessä.
Ja kuutoselle; on se kumma, että lapsettomille ja siitä kärsineille vittuillaan lähes joka foorumilla. Mikä siinä on, että heti lapsettomat leimataan katkeriksi tai valittajiksi? Voisitko valaista?
Vaikka me kärsimme "vain" sekundäärisestä lapsettomuudesta kun kakkosta yritimme. Ne tunteet eivät unohdu, toki nyt jälkikäteen pidän aikaa valtavan kasvattavana. Ihan pohjalla en kerennyt käymään, joten en voi kutsua asiaa tuskaksi. Mutta mielessä pysyy iäti. T:kolmen ihanan lapsen äiti
Se on varmasti traumaattisimpia asioita jotka voi joutua kokemaan. Siihen littyy niin monenlaista tuskaa, ettei sitä voi edes ulkopuolisille selittää. Eivätkä ulkopuoliset oikeastaan koskaan ymmärräkään mistä on kyse.
Minun lapsettomuuden tuska loppui vasta kun toinen lapseni oli maailmassa. Nyt vieläkin muistan sen kaiken, mutta varsinaisesti kyse ei ole enää tuskasta vaan muistoista ja muistikuvista.
Minulla oli pitkä lapsettomuus ja useita isoja hoitoja. Toinen lapsi tuli vähän helpommalla, mutta hoidoilla kuitenkin hänkin.