Lue keskustelun säännöt.
Harkitsen eroa
Kokemuksia?
12.04.2020 |
Hei. Onko täällä naisia jotka ovat eronneet ns hyvästä miehestä? Että sinällään ei mitää "vikaa" suhteessa tai miehessä tai itsessä... Vaan ette vaan koe rakastavanne(enää) puolisoanne tms. Miten tapahtui ero, kaduttiko jälkeen päin? Olen yli 30-vuotias jos se nyt asiaan vaikuttaa. Seurusteltu useampi vuosi, ei kihloja. Yhteinen vuokra-asunto. Ei lapsia. Miten erotaa satuttamatta toista? Miten tehdä ero mahdollisimman helpoksi toiselle?
Kommentit (57)
Etkö ole koskaan eronnut? Ei sellaista voi tehdä satuttamatta toista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Etkö ole koskaan eronnut? Ei sellaista voi tehdä satuttamatta toista.
Tiedän...itsenikin jätetty aikaisemmin kyllä, toki siis toisessa suhteessa. Tuntuu jotenkin "väärältä" erota miehestä joka ei ole ilkeä,ei petä, ei huuda yms.... Ja joka oikeasti jaksaa kattella minua joka pv :D Tiedän, että toista vastaavaa ei ihan heti tule vastaan.....mutta joku tästä suhteesta puuttuu. Seksiä hän ei ole kaivannut varmaan vuoteen, ja ei oikei itsenäisesti osoita minkäänlaista hellyyttä. Ottaa kyllä kainaloon kun meen yms. Ja olen sanonut asioista kyllä, ja kyllä ystävällisesti ja asiallisesti.
Olen 45- v nainen. Pitkä liitto. Ei ikinä riidellä. Ollaan toistemme parhaat ystävät. On naurua ja huumoria ja pitkiä keskusteluja. Lapsia kaksi. Mies tasa-arvoinen, arvostava, epäitsekäs, huomioiva, rakastava. Joka päivä kehuu ulkonäköäni aidosti, ottaa minut aina huomioon. Mieheni sanoo joka päivä rakastavansa. On ollut aina uskollinen ja ehdottoman luotettava kumppani. Mies jopa yli lapsien rakastaa minua, laittaa aina minut ykköseksi. Lapset jopa kärsivät tästä, ja puutun aina niihin tilanteisiin.
Mutta. Sitten se iso asia. En rakasta miestäni. Tunteeni ovat hiipuneet puhtaasti kaverillisiksi. Fyysisesti mies yököttää, en halua seksiä hänen kanssaan. Tämä on itselleni kipeä asia. Uhraanko seksuaalisuuteni ja jään kumppanuusliittoon vai jätänkö mieheni.
Seksi miehen kanssa olematonta ja surkeaa. Kolme vuotta olen nukkunut pojan huoneessa.
Mies ripustautuu minuun, syvällä sisimmissään tietää että en enää rakasta enkä halua häntä.
Jos eroat, kannattaa lähteä sillä ajatuksella, että et tule välttämättä koskaan löytämään yhtä hyvää miestä.
Vierailija kirjoitti:
Olen 45- v nainen. Pitkä liitto. Ei ikinä riidellä. Ollaan toistemme parhaat ystävät. On naurua ja huumoria ja pitkiä keskusteluja. Lapsia kaksi. Mies tasa-arvoinen, arvostava, epäitsekäs, huomioiva, rakastava. Joka päivä kehuu ulkonäköäni aidosti, ottaa minut aina huomioon. Mieheni sanoo joka päivä rakastavansa. On ollut aina uskollinen ja ehdottoman luotettava kumppani. Mies jopa yli lapsien rakastaa minua, laittaa aina minut ykköseksi. Lapset jopa kärsivät tästä, ja puutun aina niihin tilanteisiin.
Mutta. Sitten se iso asia. En rakasta miestäni. Tunteeni ovat hiipuneet puhtaasti kaverillisiksi. Fyysisesti mies yököttää, en halua seksiä hänen kanssaan. Tämä on itselleni kipeä asia. Uhraanko seksuaalisuuteni ja jään kumppanuusliittoon vai jätänkö mieheni.
Seksi miehen kanssa olematonta ja surkeaa. Kolme vuotta olen nukkunut pojan huoneessa.
Mies ripustautuu minuun, syvällä sisimmissään tietää että en enää rakasta enkä halua häntä.
Tätä pelkään itsekin ...erona että meillä ei kyllä kehuta tai rakkautta tunnusteta😁 toki ei haukutakkaan,mutta ei vaan kuulu kummankaan luontoon. En edes muista koska oltaisiin suudeltu. Pussattu kyllä, mutta niin minä pussaan siskoakin poskelle.
Sinulla vielä koko perhe mukana..ja kuulostaa että mies vielä "parempi" kuin omani (ei tietenkään voi verrata mutta ymmärrät varmasti mitä tarkoitan). Hankala tilanne. Kauanko olet miettinyt asiaa? Koetko, että tilanne vois vielä muuttua jos tapahtuisi jokin muutos/elämänmuutos/terapia yms?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos eroat, kannattaa lähteä sillä ajatuksella, että et tule välttämättä koskaan löytämään yhtä hyvää miestä.
Sehän täs aikalailla pointti onkin................. Mutta onko reilua miestä kohtaan tällainen ajatus🧐
No mies ei olisi halunnut erota, mutta pidin pääni ja olen tyytyväinen ratkaisuuni. Hän on löytänyt jo uuden kumppanin, mutta itse tykkään asua yksin enkä halua enää parisuhdetta. Ainoastaan jotain tapailukumppania voisin harkita.
Ja syy eroon oli, etten kokenut rakastavani häntä enää vaikka tosi hyvä mies on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos eroat, kannattaa lähteä sillä ajatuksella, että et tule välttämättä koskaan löytämään yhtä hyvää miestä.
Tarviiko sitä uutta miestä edes löytää.
Vierailija kirjoitti:
Jos eroat, kannattaa lähteä sillä ajatuksella, että et tule välttämättä koskaan löytämään yhtä hyvää miestä.
Mikäs aloittajan miehestä hyvän tekee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos eroat, kannattaa lähteä sillä ajatuksella, että et tule välttämättä koskaan löytämään yhtä hyvää miestä.
Tää ”hyvän miehen” hokeminen näissä mua vähän ihmetyttää. Ikään kuin olisi miehelle jokin erityinen meriitti, että ei petä tai pahoinpitele ja muutenkin osaa elää suunnilleen ihmisiksi. Hitsi, sehän on normi. Melkein jokainen mies on hyvä mies.
Parisuhteessa kyse on kenelle mistäkin, mutta jos rakkaus on se juttu itselle, niin pitäisi olla myös rehellinen ja uskollinen itselleen. Eri asia jos tosiaan haluaa lähinnä kämppissuhteen tai kasvatuskumppanin lapsille. Silloin mikä tahansa maailman hyvistä miehistä varmaankin riittää.
Ap kuten jokainen joutuu tietty ihan itse puntaroimaan asiansa. Neuvoja ei voi muut antaa, kokemuksia ehkä jakaa.
Itse erosin, päädyimme eroon yhteistuumin, kun totesimme rakkauden väliltämme kuolleen. Emme halunneet tuhlata elämää liitossa, jossa ei ole enää rakkautta, mutta riittämiin huonon parisuhteen varjopuolia, jotka vain kuormittavat henkisesti ja emotionaalisesti. Eron jälkeen tulemme toimeen paremmin, kun lasten huoltajuuden jakamisen vuoksi on pakko pysyä yhteydessä. Olo on välillä haikea, mutta se kai on normaalia. Pääsiassa ahdistus on jäänyt taakse ja elämä parempaa vaikka uutta ”hyvää” ei olekaan löytynyt tilalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos eroat, kannattaa lähteä sillä ajatuksella, että et tule välttämättä koskaan löytämään yhtä hyvää miestä.
Tää ”hyvän miehen” hokeminen näissä mua vähän ihmetyttää. Ikään kuin olisi miehelle jokin erityinen meriitti, että ei petä tai pahoinpitele ja muutenkin osaa elää suunnilleen ihmisiksi. Hitsi, sehän on normi. Melkein jokainen mies on hyvä mies.
Parisuhteessa kyse on kenelle mistäkin, mutta jos rakkaus on se juttu itselle, niin pitäisi olla myös rehellinen ja uskollinen itselleen. Eri asia jos tosiaan haluaa lähinnä kämppissuhteen tai kasvatuskumppanin lapsille. Silloin mikä tahansa maailman hyvistä miehistä varmaankin riittää.
Ap kuten jokainen joutuu tietty ihan itse puntaroimaan asiansa. Neuvoja ei voi muut antaa, kokemuksia ehkä jakaa.
Itse erosin, päädyimme eroon yhteistuumin, kun totesimme rakkauden väliltämme kuolleen. Emme halunneet tuhlata elämää liitossa, jossa ei ole enää rakkautta, mutta riittämiin huonon parisuhteen varjopuolia, jotka vain kuormittavat henkisesti ja emotionaalisesti. Eron jälkeen tulemme toimeen paremmin, kun lasten huoltajuuden jakamisen vuoksi on pakko pysyä yhteydessä. Olo on välillä haikea, mutta se kai on normaalia. Pääsiassa ahdistus on jäänyt taakse ja elämä parempaa vaikka uutta ”hyvää” ei olekaan löytynyt tilalle.
Kiitos. Erittäin hyvin sanottu. Totta joka sana, jota mieltä itsekin olen tai ainakin olen ollut. Tuntuu, että toi on jäänyt nyt jotennin taka-alalle koska mietin tätä asiaa....aivan totta tuo mitä kirjoitit. Tässä ehkä nyt se tilanne, että tää ero olis eka "oikea" ero. Aikaisemmat suhteet ei ole olleet näin pitkiä, tai vaivattomia. Tästä suhteesta tuntuu "väärältä" erota koska mies on "hyvä." Ymmärrän miltä tää varmasti tuntuu lukea, ja uskon että vaan samaa tällä hetkellä pohtivat ymmärtää täysin. Koska 5-vuotta sitten olisin sanonut tällaista kyselevälle että ei ole oikein miestä eikä itseäsi kohtaan.....
Mutta nyt kun tilanne on itsellä...tilanne jota en ole uskonut tulevan koskaan... Tuntuu pahalta. Samaan aikaan ahdistavalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakaan minä en ole ottamassa miestä jos eroan. Aion pitää hauskaa ja nauttia seksistä, joten jonkun vakipanon voin harkita.
Ja on ihan hyvä hengittää ja nauttia vapaudesta, kun vihdoin pääsee irti liitosta joka on kuollut.
On hirvittävä painolasti olla suhteessa, jossa ei ole rakkautta eikä seksiä. En todellakaan ota uutta miestä siihen perään.
Ja käsitän hyvin itse, ettei vastaan tule yhtä loistavaa kumppaniehdokasta. Mutta se ei silti pelasta yhtään mitään. Rakkautta ja halua ei voi pakottaa. Vika ei ole puolisonsa vaan minussa.
Minulle ei riitä kumppanuusliitto. Oma mies tuntuu isältä/ veljeltä. Mieheni on minua 12 v vanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Ainakaan minä en ole ottamassa miestä jos eroan. Aion pitää hauskaa ja nauttia seksistä, joten jonkun vakipanon voin harkita.
Ja on ihan hyvä hengittää ja nauttia vapaudesta, kun vihdoin pääsee irti liitosta joka on kuollut.
On hirvittävä painolasti olla suhteessa, jossa ei ole rakkautta eikä seksiä. En todellakaan ota uutta miestä siihen perään.
Ja käsitän hyvin itse, ettei vastaan tule yhtä loistavaa kumppaniehdokasta. Mutta se ei silti pelasta yhtään mitään. Rakkautta ja halua ei voi pakottaa. Vika ei ole puolisonsa vaan minussa.
Minulle ei riitä kumppanuusliitto. Oma mies tuntuu isältä/ veljeltä. Mieheni on minua 12 v vanhempi.
Paino sanoilla _jos eroan_ . Samaa minäkin mietin. Mutta nimenomaa ero on tässä nyt aika vahva; jos eroan/kun eroan/eroan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä mitkään paritetapiat auta...
Mitä terapoitavaa edes olisi? Kerron terapeutille, että mies tekee kotitöitä, laittaa ruokaa ja siivoaa ja hoitaa lapsia, kertoo joka päivä, että olen kaunis ja seksikäs ja rakastaa minua? Tuo kukkia? Hakee töistä autolla. Auttaa jos tarvitsen apua? Kohtelee huomioivasti. Antaa hellyyttä. Keskustelee ja nauraa kanssani? Arvostaa mielipiteitäni? Pitää minua älykkäänä?
Silti. En rakasta. En halua.
Miten voisitte löytää kipinän uudelleen? Etkö voisi miettiä tätä ennen eropäätöstä?
Ällöttääkö miehesi sinua fyysisen olemuksensa puolesta vai miksi?
Voisiko miehelle puhua asiasta jotenkin?
Esim. itse ehdotan miehelleni uutta hiusmallia, hajuvettä, vaatteita, treeniä, parran ajoa jne. Yleensä ottaa ehdotukseni vastaan ihan hyvillä mielin. Ainoa mistä on närkästänyt, niin se että olen nalkuttanut hampaiden laiminlyönnistä, mikä on hänelle arka paikka. Mutta senkin olen tehnyt vain siksi, että kun ei vihjailut ole tehonneet. Olen ottanut puheeksi, että kun hoitamattomat hampaat ovat terveysriski, eikä ainoastaan vaikuta ulkonäköön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos eroat, kannattaa lähteä sillä ajatuksella, että et tule välttämättä koskaan löytämään yhtä hyvää miestä.
Tää ”hyvän miehen” hokeminen näissä mua vähän ihmetyttää. Ikään kuin olisi miehelle jokin erityinen meriitti, että ei petä tai pahoinpitele ja muutenkin osaa elää suunnilleen ihmisiksi. Hitsi, sehän on normi. Melkein jokainen mies on hyvä mies.
Parisuhteessa kyse on kenelle mistäkin, mutta jos rakkaus on se juttu itselle, niin pitäisi olla myös rehellinen ja uskollinen itselleen. Eri asia jos tosiaan haluaa lähinnä kämppissuhteen tai kasvatuskumppanin lapsille. Silloin mikä tahansa maailman hyvistä miehistä varmaankin riittää.
Ap kuten jokainen joutuu tietty ihan itse puntaroimaan asiansa. Neuvoja ei voi muut antaa, kokemuksia ehkä jakaa.
Itse erosin, päädyimme eroon yhteistuumin, kun totesimme rakkauden väliltämme kuolleen. Emme halunneet tuhlata elämää liitossa, jossa ei ole enää rakkautta, mutta riittämiin huonon parisuhteen varjopuolia, jotka vain kuormittavat henkisesti ja emotionaalisesti. Eron jälkeen tulemme toimeen paremmin, kun lasten huoltajuuden jakamisen vuoksi on pakko pysyä yhteydessä. Olo on välillä haikea, mutta se kai on normaalia. Pääsiassa ahdistus on jäänyt taakse ja elämä parempaa vaikka uutta ”hyvää” ei olekaan löytynyt tilalle.
Oman kaveripiirin kaikki miehet ovat ihan kivaa seuraa ja lojaaleja toisiaan kohtaan, mutta en ikimaailmassa puhuisi heistä parisuhdemielessä hyvinä miehinä. Yksi pettää puolisoaan, yhtä viina vie, yksi ei saa mitään koskaan aikaiseksi, yksi on jatkuvasti veloissa jne. Nämä siis enemmän tai vähemmän koulutettuja yli 30v miehiä - ei mitään peruskoulupudokkaita tai muita elämänkoululaisia. Tätä se tarjonta pitkälti tulee olemaan, jos ap haluaa oman ikäisen lapsettoman miehen.
Vierailija kirjoitti:
Eikä mitkään paritetapiat auta...
Mitä terapoitavaa edes olisi? Kerron terapeutille, että mies tekee kotitöitä, laittaa ruokaa ja siivoaa ja hoitaa lapsia, kertoo joka päivä, että olen kaunis ja seksikäs ja rakastaa minua? Tuo kukkia? Hakee töistä autolla. Auttaa jos tarvitsen apua? Kohtelee huomioivasti. Antaa hellyyttä. Keskustelee ja nauraa kanssani? Arvostaa mielipiteitäni? Pitää minua älykkäänä?
Silti. En rakasta. En halua.
Mites sitten ihan yksilöterapia? Ehkä sulla ei ole ollut kokemusta huonoista miehistä nuorempana ja nyt et osaa arvostaa lottovoittoa
Kysy itseltasi oletko onnellinen? Jos et ole, eroa. Niin simppelia, kun ei lapsia, velkaa ym.
Höh, minä jo luulin, että pääministeri laittanut viestiä.
Etsi valmiiksi joku vähän vanhempi 45+ mies joka pystyy tarjoamaan omistusasuntoa ja vähän luksusta elämään ja sitten jäät "vahingossa kiinni rysänpäältä"