Lue keskustelun säännöt.
Harkitsen eroa
Kokemuksia?
12.04.2020 |
Hei. Onko täällä naisia jotka ovat eronneet ns hyvästä miehestä? Että sinällään ei mitää "vikaa" suhteessa tai miehessä tai itsessä... Vaan ette vaan koe rakastavanne(enää) puolisoanne tms. Miten tapahtui ero, kaduttiko jälkeen päin? Olen yli 30-vuotias jos se nyt asiaan vaikuttaa. Seurusteltu useampi vuosi, ei kihloja. Yhteinen vuokra-asunto. Ei lapsia. Miten erotaa satuttamatta toista? Miten tehdä ero mahdollisimman helpoksi toiselle?
Kommentit (57)
Vierailija kirjoitti:
Eikä mitkään paritetapiat auta...
Mitä terapoitavaa edes olisi? Kerron terapeutille, että mies tekee kotitöitä, laittaa ruokaa ja siivoaa ja hoitaa lapsia, kertoo joka päivä, että olen kaunis ja seksikäs ja rakastaa minua? Tuo kukkia? Hakee töistä autolla. Auttaa jos tarvitsen apua? Kohtelee huomioivasti. Antaa hellyyttä. Keskustelee ja nauraa kanssani? Arvostaa mielipiteitäni? Pitää minua älykkäänä?
Silti. En rakasta. En halua.
Mun mielestä tuossa tilanteessa olisi syytä perehtyä pariterapiakirjallisuuteen. Kuvaat suhteen raameja, et sen sisältöä.
Mitä suhteessanne tapahtuu tunnepuolella. Mitä mies viestii, mitä sinä. Kuunteleeko kukaan, ja miten reagoi. Jos sanoo joka päivä rakastavansa, se voi olla totta, tai opittu tapa, tai kerjäämistä, ettet jätä.
Mitä sinä pelkäät? Mikä ahdistaa? Voi olla että podet ikäkriisiä tms, ja tulet katumaan kovasti jälkikäteen. Tai sitten sulla on todella hyvät syyt, joita vain et ymmärrä.
Jos lähtee, olisi hyvä tietää miksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä mitkään paritetapiat auta...
Mitä terapoitavaa edes olisi? Kerron terapeutille, että mies tekee kotitöitä, laittaa ruokaa ja siivoaa ja hoitaa lapsia, kertoo joka päivä, että olen kaunis ja seksikäs ja rakastaa minua? Tuo kukkia? Hakee töistä autolla. Auttaa jos tarvitsen apua? Kohtelee huomioivasti. Antaa hellyyttä. Keskustelee ja nauraa kanssani? Arvostaa mielipiteitäni? Pitää minua älykkäänä?
Silti. En rakasta. En halua.
Mun mielestä tuossa tilanteessa olisi syytä perehtyä pariterapiakirjallisuuteen. Kuvaat suhteen raameja, et sen sisältöä.
Mitä suhteessanne tapahtuu tunnepuolella. Mitä mies viestii, mitä sinä. Kuunteleeko kukaan, ja miten reagoi. Jos sanoo joka päivä rakastavansa, se voi olla totta, tai opittu tapa, tai kerjäämistä, ettet jätä.
Mitä sinä pelkäät? Mikä ahdistaa? Voi olla että podet ikäkriisiä tms, ja tulet katumaan kovasti jälkikäteen. Tai sitten sulla on todella hyvät syyt, joita vain et ymmärrä.
Jos lähtee, olisi hyvä tietää miksi.
Tunnepuolella tulen kyllä kohdatuksi. . Mies ihan joka päivä kertoo rakastavansa, on tehnyt sitä jo 20 vuotta. Mies on hyvä kuuntelija ja keskustelija, hyvin kypsä mies. Osaa johtaa joukkoja, kun on sellaisessa työssä. On alansa huippuja.
Mies myös aidosti pitää minua kauniina. Kertoo joka päivä senkin. Itse olen hoikka ja urheilen paljon ja pidän kunnostani huolta. Mies ei. Ja kuten yllä sanoin, ongelmia on seksuaalisella puolella, ei tunne puolella. Paitsi että en rakasta.
Hei ap. Käsitykseni on, että jos on kerran rakastanut ihmistä, tulee ikuisesti rakastamaan; jos kokee ettei rakasta, ei ole koskaan edes rakastanut (siitä on muistaakseni joku sanalasku, vertaus kyyhkyseen... "päästä se vapaaksi - ellei se tule takaisin luoksesi, se ei ikinä edes ollut sinun.")
Moni nuori pari on yhdessä tottumuksesta. Enemmän asioiden välttämisestä (esim. yksinäisyys, köyhyys) kuin todellisesta kiintymisestä. Yleensä tämänkaltainen symbioosi, "viaton hyväksikäyttö", päättyy kun nainen on 3-kymppinen. Nainen tajuaa silloin, että heilastelu ei voi jatkua loputtomiin: nainen vanhenee, kun mies vain kypsyy.
Älä mieti, loukkaatko vai et, sillä ero tekee aina kipeää. Paitsi jos olet hänelle yhdentekevä, vakiokäyttöesine paremman puutteessa - tosin voi hän silloinkin loukkaantua. Arveletko, ettei hän kestä totuutta? Et voi kuitenkaan uhrata omaa elämääsi sen olettamuksen vuoksi. Älä anna hänen syyllistää sinua siitä, ettet halua jatkaa... Pelkkä rationaalisuus ei riitä pysymään yhdessä. Jos ajattelisit vain rationaalisesti, tienaisit enemmän myymällä itseäsi, kuin asumalla kimpassa joka on "halpaa".
Ota asia siis niin, että elämässä täytyy mennä eteenpäin siitäkin huolimatta, että välillä se tekee kipeää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä mitkään paritetapiat auta...
Mitä terapoitavaa edes olisi? Kerron terapeutille, että mies tekee kotitöitä, laittaa ruokaa ja siivoaa ja hoitaa lapsia, kertoo joka päivä, että olen kaunis ja seksikäs ja rakastaa minua? Tuo kukkia? Hakee töistä autolla. Auttaa jos tarvitsen apua? Kohtelee huomioivasti. Antaa hellyyttä. Keskustelee ja nauraa kanssani? Arvostaa mielipiteitäni? Pitää minua älykkäänä?
Silti. En rakasta. En halua.
Mites sitten ihan yksilöterapia? Ehkä sulla ei ole ollut kokemusta huonoista miehistä nuorempana ja nyt et osaa arvostaa lottovoittoa
Mies on minun ainokainen. Hän oli minun ensimmäinen seurustelukumppani. En ollut edes käynyt ikinä deiteillä, ennen miestäni. Menetin neitsyyteni hänelle. Joten kokemusta ei ole muista miehistä. Ainoa asia on, että olen hyvin seksuaalinen. Erotiikka on itselleni tärkeää. En ole kovin romanttinen luonne, en välitä niin lahjoista ja kukista.
Kärsin seksin puutteesta. Miehellä impotenssi ongelmaa. On lihonut kovin ja tupakoi, eikä pidä itsestään huolta. Eikä halua tehdä asialle mitään. Ei suostu ottamaan Viagraa. Mies on seksuaalisesti estoinen, ei ole ikinä antanut suuseksiä eikä halua kokeilla eri asentoja eikä katsella esim pokea minun kanssa. Mieheni on epäseksuaalinen vanhemmiten.
Ja se syö minua sisältä.
Jos miehesi ei ole koskaan antanut suuseksiä eikä halunnut kokeilla muita asentoja, niin en kyllä pidä häntä koskaan olleen seksuaalinen. Enkä kyllä tollasessa suhteessa olisi pysynytkään. Eroa ihmeessä!
Ehkä kotonasi on opetettu, että sinun halusi eivät ole tärkeitä. Siksi et uskalla tuottaa pettymystä? Koska jonkun muun halut (vrt. kumppanisi haluja äitisi tahtoon, siihen että hän polki sinun halujasi kun olit pieni) ovat etusijalla... ja sinulla ei ole "oikeutta" loukata toisen haluja - jotka ovat lähtökohtaisesti aina oman hyvinvointisi edellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä mitkään paritetapiat auta...
Mitä terapoitavaa edes olisi? Kerron terapeutille, että mies tekee kotitöitä, laittaa ruokaa ja siivoaa ja hoitaa lapsia, kertoo joka päivä, että olen kaunis ja seksikäs ja rakastaa minua? Tuo kukkia? Hakee töistä autolla. Auttaa jos tarvitsen apua? Kohtelee huomioivasti. Antaa hellyyttä. Keskustelee ja nauraa kanssani? Arvostaa mielipiteitäni? Pitää minua älykkäänä?
Silti. En rakasta. En halua.
Mites sitten ihan yksilöterapia? Ehkä sulla ei ole ollut kokemusta huonoista miehistä nuorempana ja nyt et osaa arvostaa lottovoittoa
Mies on minun ainokainen. Hän oli minun ensimmäinen seurustelukumppani. En ollut edes käynyt ikinä deiteillä, ennen miestäni. Menetin neitsyyteni hänelle. Joten kokemusta ei ole muista miehistä. Ainoa asia on, että olen hyvin seksuaalinen. Erotiikka on itselleni tärkeää. En ole kovin romanttinen luonne, en välitä niin lahjoista ja kukista.
Kärsin seksin puutteesta. Miehellä impotenssi ongelmaa. On lihonut kovin ja tupakoi, eikä pidä itsestään huolta. Eikä halua tehdä asialle mitään. Ei suostu ottamaan Viagraa. Mies on seksuaalisesti estoinen, ei ole ikinä antanut suuseksiä eikä halua kokeilla eri asentoja eikä katsella esim pokea minun kanssa. Mieheni on epäseksuaalinen vanhemmiten.
Ja se syö minua sisältä.
ap, sinäkö tämän kirjoitit?
Jos edellinen on ap:n kirjoittama, puhuu "miehestään" ja siitä ettei mies ole riittävän seksuaalinen... ratkaisu voi olla dildo. Jos naisella on vähänkin nymfomanisia taipumuksia, seksilelu voi olla parisuhteen pelastus! Minä kirjoitin viestin nro 24 mutta jos ongelma pnkin ap:n puute, ongelma ei ole niin paha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä mitkään paritetapiat auta...
Mitä terapoitavaa edes olisi? Kerron terapeutille, että mies tekee kotitöitä, laittaa ruokaa ja siivoaa ja hoitaa lapsia, kertoo joka päivä, että olen kaunis ja seksikäs ja rakastaa minua? Tuo kukkia? Hakee töistä autolla. Auttaa jos tarvitsen apua? Kohtelee huomioivasti. Antaa hellyyttä. Keskustelee ja nauraa kanssani? Arvostaa mielipiteitäni? Pitää minua älykkäänä?
Silti. En rakasta. En halua.
Mites sitten ihan yksilöterapia? Ehkä sulla ei ole ollut kokemusta huonoista miehistä nuorempana ja nyt et osaa arvostaa lottovoittoa
Mies on minun ainokainen. Hän oli minun ensimmäinen seurustelukumppani. En ollut edes käynyt ikinä deiteillä, ennen miestäni. Menetin neitsyyteni hänelle. Joten kokemusta ei ole muista miehistä. Ainoa asia on, että olen hyvin seksuaalinen. Erotiikka on itselleni tärkeää. En ole kovin romanttinen luonne, en välitä niin lahjoista ja kukista.
Kärsin seksin puutteesta. Miehellä impotenssi ongelmaa. On lihonut kovin ja tupakoi, eikä pidä itsestään huolta. Eikä halua tehdä asialle mitään. Ei suostu ottamaan Viagraa. Mies on seksuaalisesti estoinen, ei ole ikinä antanut suuseksiä eikä halua kokeilla eri asentoja eikä katsella esim pokea minun kanssa. Mieheni on epäseksuaalinen vanhemmiten.
Ja se syö minua sisältä.ap, sinäkö tämän kirjoitit?
Ei ole mikään noista mun kirjoittama :)
Kuule, ihmisiä eroaa jatkuvasti, varmaan joka minuutti joku eroaa, ei siinä ole mitään erikoista. Sinua pelottaa muutos ja siksi epäröit vaikka suhde ei enää ole sitä mitä haluaisit elämältä. Ensinnäkin, sinulla on tämä elämä elettävänä ja oikeus elää se niinkuin haluat, toisekseen et ole vastuussa muista aikuisista ihmisistä. Ette ole naimisissa eikä ole lapsia, ei ole mitään syytä olla siinä jos ei kerran kiinnosta enää.
Ei se eroaminen ole kivaa kenellekkään eikä se tule olemaan kivaa sullekkaan mutta hetken se vaan kirpasee. Mieti mitä haluat ja mitä odotat tulevaisuudelta ja lähde siitä liikkeelle. Ja eron jälkeen ole ainakin vuosi yksin että saat rauhassa oppia tuntemaan itsesti ja omat tarpeesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos edellinen on ap:n kirjoittama, puhuu "miehestään" ja siitä ettei mies ole riittävän seksuaalinen... ratkaisu voi olla dildo. Jos naisella on vähänkin nymfomanisia taipumuksia, seksilelu voi olla parisuhteen pelastus! Minä kirjoitin viestin nro 24 mutta jos ongelma pnkin ap:n puute, ongelma ei ole niin paha.
En ole AP. Ja kyllä minulla on seksileluja. Mutta kaipaan ihan ihmistä seksiin. Kyse on minulle tunnepuolen asiasta. Itselleni rakkauden kieli on fyysiset rakkauden osoitukset. Minulle syntyy tunteita kun tulen kohdatuksi seksuaalisesti. Näin on aina ollut. Lelut eivät korvaa aitoa ihmistä, tuoksua, makua, ihokosketusta. Ja se on minulle tärkeää. Lisäksi dildot vähän sattuvat minua, olen pienikokoinen. Miehen aito peni*s tuntuu parhaimmalta.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kotonasi on opetettu, että sinun halusi eivät ole tärkeitä. Siksi et uskalla tuottaa pettymystä? Koska jonkun muun halut (vrt. kumppanisi haluja äitisi tahtoon, siihen että hän polki sinun halujasi kun olit pieni) ovat etusijalla... ja sinulla ei ole "oikeutta" loukata toisen haluja - jotka ovat lähtökohtaisesti aina oman hyvinvointisi edellä?
Hei. Mielenkiintoinen näkökulma. Itseasiassa tulen perheestä, jossa vanhemmat eronneet isän väkivalta/juomisen takia. Äiti oli masentunut ja nukkui paljon useamman vuoden. Olin pienenä helppo ja huomaamaton, 'pikkuaikuinen" niinkui sukulaiset aina sanoivat. Huomaamattani teen vieläkin paljon muiden eteen tai "helpotan" muiden elämää. Kiitos, tämä oli todella mielenkiintoinen avaus. Useat ihmiset avautuvat minulle, mutta oikeastaan koskaan kukaa ei kysy mitä minulle kuuluu(paitsi keskustelun avauksena). Pysähdyin ihan miettimään tätä asiaa nyt. Kiitos. 😁 AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap kokemuksia kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kotonasi on opetettu, että sinun halusi eivät ole tärkeitä. Siksi et uskalla tuottaa pettymystä? Koska jonkun muun halut (vrt. kumppanisi haluja äitisi tahtoon, siihen että hän polki sinun halujasi kun olit pieni) ovat etusijalla... ja sinulla ei ole "oikeutta" loukata toisen haluja - jotka ovat lähtökohtaisesti aina oman hyvinvointisi edellä?
Hei. Mielenkiintoinen näkökulma. Itseasiassa tulen perheestä, jossa vanhemmat eronneet isän väkivalta/juomisen takia. Äiti oli masentunut ja nukkui paljon useamman vuoden. Olin pienenä helppo ja huomaamaton, 'pikkuaikuinen" niinkui sukulaiset aina sanoivat. Huomaamattani teen vieläkin paljon muiden eteen tai "helpotan" muiden elämää. Kiitos, tämä oli todella mielenkiintoinen avaus. Useat ihmiset avautuvat minulle, mutta oikeastaan koskaan kukaa ei kysy mitä minulle kuuluu(paitsi keskustelun avauksena). Pysähdyin ihan miettimään tätä asiaa nyt. Kiitos. 😁 AP
Heti kun luin juttusi, olin melko varma, että ongelmasi johtuvat lapsuudestasi. Suurten psykologien mukaan kaikki ihmisen traumat ovat peräisin lapsuudesta. Niin myös sinunkin. Ongelmasi johtuu todennäköisesti juuri lapsuutesi turvattomuudesta. Et uskalla rakastua tai kiintyä kehenkään, koska pelkäät hylkäämisen tunnetta, jota sait kohdata lapsena. Varsinkin äidin tunteettomus lapsiansa kohtaan heijastuu voimakkaasti siihen minkälainen ihminen on vanhempana. Usein tällainen turvattomuuden kokenut äiti siirtää turvattomuuden tunteen omiin lapsiinsa. Itse suosittelen, että etsit itsellesi hyvän terapeutin ja käyt läpi lapsuuden traumojasi. Muuten et koskaan pääse niistä eroon. Seuraavissakin suhteissasi tulisi käymään aivan samalla tavalla. Pitää ensin oppia rakastamaan itseään, että voi vai rakastaa muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos eroat, kannattaa lähteä sillä ajatuksella, että et tule välttämättä koskaan löytämään yhtä hyvää miestä.
Tää ”hyvän miehen” hokeminen näissä mua vähän ihmetyttää. Ikään kuin olisi miehelle jokin erityinen meriitti, että ei petä tai pahoinpitele ja muutenkin osaa elää suunnilleen ihmisiksi. Hitsi, sehän on normi. Melkein jokainen mies on hyvä mies.
Parisuhteessa kyse on kenelle mistäkin, mutta jos rakkaus on se juttu itselle, niin pitäisi olla myös rehellinen ja uskollinen itselleen. Eri asia jos tosiaan haluaa lähinnä kämppissuhteen tai kasvatuskumppanin lapsille. Silloin mikä tahansa maailman hyvistä miehistä varmaankin riittää.
Ap kuten jokainen joutuu tietty ihan itse puntaroimaan asiansa. Neuvoja ei voi muut antaa, kokemuksia ehkä jakaa.
Itse erosin, päädyimme eroon yhteistuumin, kun totesimme rakkauden väliltämme kuolleen. Emme halunneet tuhlata elämää liitossa, jossa ei ole enää rakkautta, mutta riittämiin huonon parisuhteen varjopuolia, jotka vain kuormittavat henkisesti ja emotionaalisesti. Eron jälkeen tulemme toimeen paremmin, kun lasten huoltajuuden jakamisen vuoksi on pakko pysyä yhteydessä. Olo on välillä haikea, mutta se kai on normaalia. Pääsiassa ahdistus on jäänyt taakse ja elämä parempaa vaikka uutta ”hyvää” ei olekaan löytynyt tilalle.
Oman kaveripiirin kaikki miehet ovat ihan kivaa seuraa ja lojaaleja toisiaan kohtaan, mutta en ikimaailmassa puhuisi heistä parisuhdemielessä hyvinä miehinä. Yksi pettää puolisoaan, yhtä viina vie, yksi ei saa mitään koskaan aikaiseksi, yksi on jatkuvasti veloissa jne. Nämä siis enemmän tai vähemmän koulutettuja yli 30v miehiä - ei mitään peruskoulupudokkaita tai muita elämänkoululaisia. Tätä se tarjonta pitkälti tulee olemaan, jos ap haluaa oman ikäisen lapsettoman miehen.
Kannattaa kysyä itseltäsi, miksi kaveripiirisi koostuu tuollaisista ihmisistä. Tiedäthän sanonnan: "Kerro ketä ystäväsi ovat niin kerron sinulle kuka sinä olet."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokeilkaa tehdä jotain välillä erilaista. Ratkotte yhdessä sanaristikoita, menette molemmat johonkin, mikä on ns. kova kokemus, niin siitä riittää sitten jaettavaa ja puhuttavaa sen jälkeenkin. Nyt on tällä hetkellä vähän rajalliset mahdollisuudet, mut vois sitä koittaa kehittää jotain jännää, taloudelliset näkökohdat huomioon ottaen.
Minä olen eronnut koska se on taloudellisesti järkevää. Saamme molemmat yksinhuoltajakorotukset kaikkiin tukiin.
Vierailija kirjoitti:
Etsi valmiiksi joku vähän vanhempi 45+ mies joka pystyy tarjoamaan omistusasuntoa ja vähän luksusta elämään ja sitten jäät "vahingossa kiinni rysänpäältä"
Vanhemmissa miehissä on virietä ja nuorekkaita
Vierailija kirjoitti:
Olen 45- v nainen. Pitkä liitto. Ei ikinä riidellä. Ollaan toistemme parhaat ystävät. On naurua ja huumoria ja pitkiä keskusteluja. Lapsia kaksi. Mies tasa-arvoinen, arvostava, epäitsekäs, huomioiva, rakastava. Joka päivä kehuu ulkonäköäni aidosti, ottaa minut aina huomioon. Mieheni sanoo joka päivä rakastavansa. On ollut aina uskollinen ja ehdottoman luotettava kumppani. Mies jopa yli lapsien rakastaa minua, laittaa aina minut ykköseksi. Lapset jopa kärsivät tästä, ja puutun aina niihin tilanteisiin.
Mutta. Sitten se iso asia. En rakasta miestäni. Tunteeni ovat hiipuneet puhtaasti kaverillisiksi. Fyysisesti mies yököttää, en halua seksiä hänen kanssaan. Tämä on itselleni kipeä asia. Uhraanko seksuaalisuuteni ja jään kumppanuusliittoon vai jätänkö mieheni.
Seksi miehen kanssa olematonta ja surkeaa. Kolme vuotta olen nukkunut pojan huoneessa.
Mies ripustautuu minuun, syvällä sisimmissään tietää että en enää rakasta enkä halua häntä.
Minä ainakin ottaisin eron, jos vaimo nukkuisi mieluummin pojan kuin miehensä kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Olen 45- v nainen. Pitkä liitto. Ei ikinä riidellä. Ollaan toistemme parhaat ystävät. On naurua ja huumoria ja pitkiä keskusteluja. Lapsia kaksi. Mies tasa-arvoinen, arvostava, epäitsekäs, huomioiva, rakastava. Joka päivä kehuu ulkonäköäni aidosti, ottaa minut aina huomioon. Mieheni sanoo joka päivä rakastavansa. On ollut aina uskollinen ja ehdottoman luotettava kumppani. Mies jopa yli lapsien rakastaa minua, laittaa aina minut ykköseksi. Lapset jopa kärsivät tästä, ja puutun aina niihin tilanteisiin.
Mutta. Sitten se iso asia. En rakasta miestäni. Tunteeni ovat hiipuneet puhtaasti kaverillisiksi. Fyysisesti mies yököttää, en halua seksiä hänen kanssaan. Tämä on itselleni kipeä asia. Uhraanko seksuaalisuuteni ja jään kumppanuusliittoon vai jätänkö mieheni.
Seksi miehen kanssa olematonta ja surkeaa. Kolme vuotta olen nukkunut pojan huoneessa.
Mies ripustautuu minuun, syvällä sisimmissään tietää että en enää rakasta enkä halua häntä.
Kuspää huijannu miesparan naimisiin, vaikkei kunnolla tykkää hänestä. Pilasi siinä pokkana vaimon irvikuvaa näyttelemällä itsekkäänä pasciasena yhden hyvän ihmisen elämän saadakseen maistaa perhe-elämää ja tehdä lapsen luotettavan kumppanin kanssa.
Päästä hänet vapaaksi kiittämättömistä kynsistäsi viimeistään nyt.
Sinkkunaiset ovat kädet ojossa ja hänet napataan hetkessä.
Mies on minun ainokainen. Hän oli minun ensimmäinen seurustelukumppani. En ollut edes käynyt ikinä deiteillä, ennen miestäni. Menetin neitsyyteni hänelle. Joten kokemusta ei ole muista miehistä. Ainoa asia on, että olen hyvin seksuaalinen. Erotiikka on itselleni tärkeää. En ole kovin romanttinen luonne, en välitä niin lahjoista ja kukista.
Kärsin seksin puutteesta. Miehellä impotenssi ongelmaa. On lihonut kovin ja tupakoi, eikä pidä itsestään huolta. Eikä halua tehdä asialle mitään. Ei suostu ottamaan Viagraa. Mies on seksuaalisesti estoinen, ei ole ikinä antanut suuseksiä eikä halua kokeilla eri asentoja eikä katsella esim pokea minun kanssa. Mieheni on epäseksuaalinen vanhemmiten.
Ja se syö minua sisältä.