Mietin tässä, että onko meidän suomalaisten elämä tällä hetkellä kuin olisimme pakkohoitopotilaina mielisairaalan suljetulla osastolla

En ole itse koskaan ollut mielisairaalassa, mutta mitä olen kuullut siitä, millaista se on, niin voisin kuvitella psykologisten reaktioiden olevan melko samansuuntaisia.

Itsensä täysin terveeksi tunteva potilas viedään poliisisaatossa terveyskeskukseen, josta tulee M1-lähete, sieltä sitten ambulanssilla lähimmän mielisairaalan psykoosiosastolle. 4 päivän tarkkailujakso, jonka aikana hoitajat ja lääkärit: "Me yritetään vaan auttaa sua, tä kaikki on vaan sun omaksi parhaaksi".

Kuluu neljä päivää, potilas on valmistautunut jo lähtemään kotiin elämään normaalia elämää, kun tulee lääkärin lausunto: "Teillä on skitsofreeninen/maaninen psykoosi. 4 kk tahdosta riippumatonta hoitoa".

Potilas ahdistuu, koska ei tiedä, kuinka kauan vankeus tulee kestämään, ikävystyy tekemisen puutteessa, karkaa, tulee poliisisaatossa takaisin, laitetaan vuorokaudeksi eristykseen, kaikki liikkuminen osaston ulkopuolelle kielletään, koska "Potilaan vointi ei ole siihen vielä riittävä" jne.

Kuluu 4 kk. Koko aika mennyt pelkkään osastolla hengailuun lähinnä tupakkaa poltellen ja kattoon syljeskellen. Potilas tuntee itsensä terveeksi huolimatta vahvojen neuroleptien aiheuttamista sivuvaikutuksista ja uskoo pääsevänsä vihdoin vapaaksi. Taas lääkäri, joka on osakkaana eräässä lääkefirmassa ja joka lääkefirma on kehittänyt markkinoille uuden tehokkaan psykoosilääkkeen, antaa lausunnon: "Psykoottisuus jatkuu. Hoitoa pidennetään 6 kk:n jaksolla". Potilaan säilyttämistä osastolla jatketaan ja häneen pumpataan tuota uutta ihmelääkettä.

Ja samaa menoa jatkuu ja jatkuu...