En aina tunnista itseäni jos katson peiliin

Onko sulla traumatausta? Kuulostaa dissosiatiiviselta oireilulta, depersonalisaatiolta.

Vierailija kirjoitti:

Onko sulla traumatausta? Kuulostaa dissosiatiiviselta oireilulta, depersonalisaatiolta.

On mulla. Joskus jos katsoo esim. jotain kehon osaa (yleensä jalkoja) niin nekin tuntuu irrallisilta. Mietin aina että voivatko ne tosiaan olla mun jalat.

Mielikuva itsestäsi on erilainen pääsi sisällä kuin todellinen kehosi. Melko yleistä. Mielen suojamekanismi.

Vierailija kirjoitti:

Mielikuva itsestäsi on erilainen pääsi sisällä kuin todellinen kehosi. Melko yleistä. Mielen suojamekanismi.

Tarkoitatko, että näen itseni jotenkin parempana ja sitten järkytyn kun näen totuuden ja siksi se tuntuu vieraalta?

Minulla ollut tuota samaa jo yläkoulussa. Toisaalta "hyvä" tietää, että muillakin samanlaisia kokemuksia. Oikeasti se on silti pelottaa katsoa itseään peiliin ilman, että tunnistaa itseään tunteen tasolla. Myös kädet minulle sellainen asia mitkä "tuntuvat" oudoilta ja mietin usein, että ne eivät kuulu minulle. Voin tähän laittaa, pätkän viestiä jonka ajattelin kirjoittaa toiseen ketjuun liittyen.

Itsekin olen seissyt jo hyvin nuorena peilin edessä ja miettinyt, että minä en ole tuossa peilikuvassa. Tämä sama olo on edelleen ja sen vuoksi en todellakaan itseäni peilistä katso mielelläni. Tajuan tietenkin ( ainakin vielä), että se on peilikuvani, että sillä tavalla tunteen tasolla en sitä tunnista ja en osaa kuvailla itseäni ja hahmota vaatekokoani yms. Voin katsoa itseäni silmiin ja miettiä, että näytänkö tuolta ja samalla mitä enemmän siinä tuijottaa niin sen pelottavammalta se tuntuu, kun et todellakaan tunne yhteyttä siihen kuvajaiseesi. Varsinkin iltaisin tuntuu oikeasti todella kurjaltakin se tilanne ja jos esim harjaan hiuksiani niin monesti on olo kuin jollain nukella, että harjaampa nyt tämän nuken hiuksia, vaikka onkin omista hiuksista kyse. Muuten elämä menee sumussa ja minulla on dissosisaatiota ja depersonalisaatiota lähes päivittäin. Alkoi jo nuoruudessa ja sillin jo mietin miten olo voi olla niin outo ja sellainen kuin ei olisi olemassa lainkaan ja elämä vaan menisi eteenpäin. Varsinkin tuo peilikuvan ja koko persoonan tunteminen vieraaksi on pelottavakin ajatus ja mietin aina jos se vaan pahenee. Joskus tuntuu kuin omaa elämäänsä katsoisi kuin elokuvaa ja samalla mietin, että tulee olo, että olen ”itseni sisällä”, mutta samalla ulkonäkö tai persoona ei tavallaan pääse esiin ja minulla on jokin kuori siinä päällä mikä estää sen. Minulla on myös nuoruudesta lähtien ollut ajatuksia, että käteni näyttävät oudoilta ja tuntuu kuin ne eivät kuuluisi minulle. En tiedä oikeastaan miksi juuri koen kädet sellaisina.

LÄSKI kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielikuva itsestäsi on erilainen pääsi sisällä kuin todellinen kehosi. Melko yleistä. Mielen suojamekanismi.

Tarkoitatko, että näen itseni jotenkin parempana ja sitten järkytyn kun näen totuuden ja siksi se tuntuu vieraalta?

Sitä tarkoitan. Mielikuva itsestä voi olla vaikka nuoruuden aikainen, joka ei päivity sitä mukaa kun keho muuttuu. Sitten aina järkyttyy kun näkee totuuden peilistä ja valokuvista.

Itse koen mielessäni itseni kauniimpana mitä olen, ja persoonani ei vastaa myöskään todellista ulkonäköäni. Myös muut sanovat että luonteeni ja persoonani eroavat tosi paljon ulkoisesta olemuksestani.

Minulla oli samaa lapsena😳 tuijotin peiliin ja jotenkin vain koin (edelleenkin) olevani eri ihminen oikeasti. Ja minulla on traumaattinen lapsuus jota on vuosia hoidettu tiiviillä terapialla. Olen luullut että tuollaiset ajatukset ovat normaaleja😅

Mulla on käynyt noin joskus kampaajalta tullessa. Väistän kun näen yllättäen peilin vaikka hissin oven auetessa kun luulen, että sieltä tulee joku vieras ulos. :-)

Miksi sun nimimerkki on noin itseä dissaava?