Suomalaiset kaikesta valittavat sairaanhoitajat kannattaisi lukea tämä ja lopettaa valittaminen

Eräs pysäyttävimmistä on lääkintälotta Helmi Kotkasen kertomus haavoittuneen kohtaamisesta kesällä 1944.

Kaatuneita ja haavoittuneita virtasi rintamalta solkenaan. Tuolloin 18-vuotias Kotkanen hoiti hyvin vaikeita tapauksia, jotka eivät unohdu mielestä. Koulutusta kovaan työhön nuori nainen ei ollut saanut.

Erityisen hyvin Kotkasen mieleen on jäänyt paareilla maannut mies, jota oli sidottu paljon. Mies oli menettänyt silmänsä ja lähes kaikki raajansa. Hän oli silti tajuissaan ja puhui.

”Kun minä menin sinne, matalilla paareilla makasi mies, jota oli aika paljon sidottu. Hänellä oli mennyt molemmat jalat reisikorkeudelta,vasen käsi olkavarren korkeudelta ja molemmat silmät. Raajat oli sidottu oikein vahvasti. Siteiden läpi ei näkynyt vuotoja.

Tämä potilas sanoi, että voisiko lotta ottaa nuo silmät ensimmäisenä, kun ne haisevat niin pahalta. Että hän ei voi juoda edes vettä. Minä ryhdyin pyynnöstä toimeen.”

---

”Tähän liittyy yksi vaikea yksityiskohta. Koska oli hellekausi, bakteerimäärä oli mieletön. Se haju on aivan hirvittävä. Se on jotain aivan kauheata, että minä en voi mitään hajua verrata siihen.

Kun minä ensin toisen silmän otin purkaakseni, niin siellä lillui vain märässä nesteessä sidetarpeet. Tyhjensin ne melkein pohjia myöten.

Siinä keskustellessamme sanoin, että silmänpohjissa on suorat reitit aivoelementteihin ja että minä mieluusti jättäisin sen pohjimmaisen alle. Etten tekisi mitään vahinkoja. Niin me sovimme yhdessä. Näin minä ne silmät hoitelin ensin toisen ja sitten toisen.

Kyllä se mies oli onnellinen. Hän sanoi, että nyt minä voin juoda ja minä toin hänelle vettä. Se oli ihan kuin lahja taivaasta.”