Mies ei kuulu kirkkoon , minä taasen kuulun, mielipide ero kotona järjestetäänkö ristiäiset vai ei?

Lapset kastettiin, koska kirkkoon ilmoitin että tahdon ristiäiset pidettäväksi ja lapselle kasteen. Ei edes tarvittu isän hyväksyntää, vaikka tosiaan olemme naimisissa....



Näin meillä Vantaalla.

jos on syntynyt avioliiton ulkopuolella, seuraa äitiä

Jos teillä on yhteishuoltajuus, te voitte ihan vapaasti sopia kumman vakaumuksen mukaan mennään.



Itse annoin kastaa lapset, mies kuuluu kirkkoon mutta minä en. Asia oli miehelle tärkeämpi kuin minulle, joten kunnioitin hänen toivettaan.

Kahden ensimmäisen kohdalla emme tehneet mitään virallisia sopimuksia uskonnosta, kolmannen kohdalla pappi laati itse jonkinlaisen paperin, jonka me molemmat allekirjoitimme. Eri pappi siis joka kerralla.

Minä kuulun kirkkoon,mies ei ja ollaan naimisissa. Molemmat tytöt on kastettu minun toivomuksesta, mies olisi halunnut siviilirekisteriin. Nyt on kuitenkin huomannut kasteen kannattavuuden, kun esikoinen käy seurakunnan kerhossa ja retkillä. Suosittelen siis jos aikoo hyödyntää kerhotarjontaa ym.... päättäkööt sitten aikuisena haluavatko erota kirkosta tai vaihtaa uskontoa, siihen asti mennään näin!!

hänen mukaan mennään.

minä kuuluin kirkkoon kun lapsi syntyi, avomies ei kuulunut. Ei kastettu lasta koska ei haluttu.

juhlat kotona järjestää, noin veikeää nimitystä sietää juhlistaa kunnolla :-) Meilläkin minä kuulun kirkkoon, mies ei, ja kaikille neljälle on pidetty ristiäiset kotona. Pakanaksi mies on muutenkin osallistunut kirkonmenoihin (häät, hautajaiset, ristiäiset) enemmän kuin keskivertokristitty koko elämänsä aikana :-) t. Neljän äiti

Vähän kummallisesti ajateltu, että kastamisasiassa se uskonnollisen osapuolen mieleipide olisi jotenkin vahvempi.

Sille uskonnolliselle osapuolelle sillä kasteella on suuri uskonnollinen merkitys. Sille, joka ei usko, kyse on vain juhlatilaisuudesta, jossa pappi jorisee jotain, laulaa loilotetaan ja lapsen päähän lutrataan vettä ja päälle piirrellään merkkejä ilmassa. uskonnottoman mielestä moinen on varmasti harvinaisen turhaa, mutta se, että joku asia tuntuu turhalta ei tee siitä kovin tärkeää asiaa. Jos jokin asia on toiselle tärkeä ja toisen mielestä turha, niin miksi ei voida mennä sen mukaan, kenelle asia on tärkeä?

Vähän kummallisesti ajateltu, että kastamisasiassa se uskonnollisen osapuolen mieleipide olisi jotenkin vahvempi.

Sille uskonnolliselle osapuolelle sillä kasteella on suuri uskonnollinen merkitys. Sille, joka ei usko, kyse on vain juhlatilaisuudesta, jossa pappi jorisee jotain, laulaa loilotetaan ja lapsen päähän lutrataan vettä ja päälle piirrellään merkkejä ilmassa. uskonnottoman mielestä moinen on varmasti harvinaisen turhaa,

Eihän uskonnottomalle ruokarukouksessakaan ole vain kyse siitä että ristitään kädet ja lausutaan jokin jeesusloru. Itse en ainakaan uskonnottomana sellaista hyväksyisi lapseni päiväkodissa tai koulussa.

Tai tietysti jos pistät lapsesi yksityiseen krisitilliseen päiväkotiin tai kouluun ja sitten vaadit, että ruokarukoksia ei lausuta. Tässähän uskonnoton on hankkinut lapsen uskonnollisen kanssa. Jos aikoo elää perheenä ja hankkia lapsia uskonnollisen ihmisen kanssa, niin tietää jo joutuvansa tekemään kompromisseja. Toki voi olla, että sille uskontokuntaan kuuluvalle kaste ei olisi merkittävä asia ja silloin helpoin kompromissi on, että lasta ei kasteta. Mutta jos uskontokuntaan kuuluva uskoo, kuten esim. luterilainen kirkko kasteesta opettaa, on oman lapsen kaste silloin elämän ja kuoleman kysymys. Siinä ei mikään uskonnoton vakaumus voi olla uskonnottomalle merkittävämpi.

Eihän uskonnottomalle ruokarukouksessakaan ole vain kyse siitä että ristitään kädet ja lausutaan jokin jeesusloru. Itse en ainakaan uskonnottomana sellaista hyväksyisi lapseni päiväkodissa tai koulussa.

että kyllä se uskonnottomallekin on tosi tärkeä ja herkkä asia.

Meillä minä en kuulu, mies kuuluu, ja yhteisestä päätöksestä lapsi ei kuulu kirkkoon.

Minä (ja mieheni) olen uskonnoton, ja minulle ei todellakaan ole samantekevää mihin esim lapseni joutuvat osallistumaan. Uskonnottomus on meidän perheen VAKAUMUS, siihen yritämme lapsemmekin kasvattaa samalla tavalla, kuin te uskonnolliset yritätte oman vakaumuksenne siirtää lapsillenne.

Edelleen, jos tekee lapsen uskontokuntaan kuuluvan kanssa, niin on syytä sopeutua siihen, että kyseinen vanhempi opettaa omaa uskontoaan lapselle. Samoin tietysti se uskonnoton opettaa omaa uskonnottomuuttaan. Jos ovat fiksuja, niin tekevät tämän kertomalla, mihin itse uskovat ja kertomalla, että osa ihmisistä uskoo samoin ja osa eri tavalla ja että äiti uskoo näin, mutta isä näin.

Samalla tavalla se lapsen kastamattomuus on lapsen "aivopesua ja pakottamista" ja lisäksi uskonnollinen vanhempi joutuu elämään sen uskon kanssa, että oma lapsi joutuu helvettiin, jos sattuukin kuolemaan lapsena.

että kyllä se uskonnottomallekin on tosi tärkeä ja herkkä asia.

Meillä minä en kuulu, mies kuuluu, ja yhteisestä päätöksestä lapsi ei kuulu kirkkoon.

Järjestäähän se kirkko kaikenmaailman muslimimamuillekin iltoja!

eli kirkkoon kastetut. Joten jos paikat ovat 'kiven alla', ekana karsitaan listoilta kirkkoon kuulumattomat lapset pois.



Ja on kumma, miten suomalaiset luulevat, että luterilaisuus on jokin autuaaksi tekevät kirkkokunta. Eihän se ole kuin katolisuuden yksi pahainen lahko.

koska on seurakunnan jäsen. Ei siis voi valita ET-opetusta koulussa. Kastaminen on tosiaan minulle ihan "joutavaa jorinaa" mutta koska sillä ON vaikutusta lapsen tulevaisuuteen, en sitä halunnut lapsille, vaikka isovanhemmat olisi tykänneet. Enkä kyllä olisi halunnut pappia nimijuhliimme myöskään, koska en tunne heitä ja olisi saattanut tulla vaikka millainen (monenlaista olen nähnyt).

Riittää kun ilmoittaa asiasta kouluun, niin saa vapautuksen. Näin tekee meillä esimerkiksi lestadiolaiset, jotka kuuluvat kyllä evankelisluterilaiseen kirkkoon. He järjestävät lasten uskonnollisen opetuksen itse.

Näin Suomessa.