Onko täällä ketään, joka miettii salaa uskonasioita mutta ei kehtaa puhua niistä kenellekään?
Olen aikaisemmin ollut uskon ja Jumalan suhteen lähinnä välinpitämätön, mutta viime aikoina asia on alkanut kiinnostaa... kuuntelen kotona Radio Deitä ja selailen Raamattua, kun mies ei huomaa. Hän varmasti pitäisi minua hulluna. Yhtäkkiä nämä jutut ovat vain alkaneet koskettaa minua...
Muita?
Kommentit (7)
selkiyttää kummasti ajatuksia, ja saattaa tarjota jopa vastauksen johonkin kysymykseen.
Ei siis ole mikään pakko puhua yhtään kelleen uskon asioista. Sen voi "kätkeä sydämeensä".
Terv. 2
Ei siis ole mikään pakko puhua yhtään kelleen uskon asioista. Sen voi "kätkeä sydämeensä".
Terv. 2
Mutta musta tuntuu, että ap nimenomaan haluaa puhua asiasta, muttei kehtaa, koska ihmiset saattaisivat pitää häntä "hulluna"...
Mieheni tuli uskoon viime syksynä, ja itsekin olen asiaa pyöritellyt vähän joka suuntaan. Järkeni kuitenkin sotii liikaa sitä vastaan, että vain heittäytyisin uskomaan. Vaikealta tuntuisi myös hyväksyä tietyt kristittyjen periaatteet, joita en kerta kaikkiaan voi omaksua (esim. homoliittojen vastustaminen).
Sukutaustani (paitsi vanhemmat) on vahvasti uskovainen, eli isovanhemmat, tädit, enot, sedät ja myös monet sisaruksistani ovat uskovaisia.
Vaikealta tuntuisi myös hyväksyä tietyt kristittyjen periaatteet, joita en kerta kaikkiaan voi omaksua (esim. homoliittojen vastustaminen).
Täh? Kyllä minä ainakin olen uskossakin saanut säilyttää [b]omat[/b] suvaitsevaiset periaatteeni!
Täh? Kyllä minä ainakin olen uskossakin saanut säilyttää [b]omat[/b] suvaitsevaiset periaatteeni!
mutta kyllä ainakin meidän uskovaisten tuttaviemme ja sukulaistemme seurassa olisi aika vaikea sanoa suoraan hyväksyvänsä homoliitot - jos siis olisi itsekin uskossa.
Puhuuhan ihmiset muistakin henkilökohtaisista asioistaan!