Lue keskustelun säännöt.
Tabuaihe: jos eroaa, niin lapsella ei ikinä enää ole yhtä hyvät suhteet molempiin vanhempiin
23.03.2020 |
Väitän, ettei eroperheessä suhteet molempiin vanhempiin ikinä pysy samalla tasolla kuin ydinperheessä. Vaikka monet väittävät, että erotessa mikään ei muutu, lapsella on vain kaksi rakastavaa kotia.
Perustan väitteeni omiin ja tuttujen kokemuksiin. Itse erosin kymmenen vuotta sitten ja lapset jäivät vuoroviikkoon. Teineinä halusivat purkaa sen, ja suhde isään on hyvin etäinen nykyään. Ennen eroa isä oli parasta maailmassa.
Näitä tarinoita on satoja. Lähellä ja kaukaa.
Väitän, että 99 % todennäköisyydellä suhteet lapseen rikkoutuvat jollain tasolla, jos eroaa. Se tapahtuu viimeistään ajan kuluessa, ei heti eron jälkeen. Vaikka lapsi menee innoissaan etävanhemmalle, niin etävanhemman koti ei kuitenkaan ole koskaan koti.
(Enkä puhu nyt väkivalta- tai alkoholitapauksista, joissa ihmissuhteet kärsivät ydinperheen sisälläkin).
Tiedän asian olevan tabu, joka kielletään. Muita kokemuksia?
Kommentit (50)
Päinvastoin voi olla jopa paremmat. Kaikilla ei ole läheiset suhteet lapsiin, mutta eron jälkeen tulee pakollista yhteistä aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiskokeita on vaikea tehdä, kun ei pysty samalla ihmisellä testaamaan kahta eri skenaariota, mutta todennäköisyyslaskennankin mukaan näin on.
Uskaltaisin väittää, että noin on aivan varmasti perheissä jossa eroa ei hoideta asiallisesti heti alusta alkaen. Sen sijaan jos aikuiset osaavat olla aikuisia ja niellä pettymyksensä sekä selventää lapselle asiat kehitysasteen mukaisesti, suhteet muuttuvat niin vähän kuin se on mahdollista. Valitettavasti 99% perheistä ei eroa kaverilisessa hengessä, vaan kyräilyilyä esiintyy. Vaikka vanhemmat saisivat välinsä jossakin vaiheessa kuntoon, on tietyt asiat jo pilattu ja se luultavasti oireilee jossakin vaiheessa lapsella (esim tuo teini-ikä). Omat vanhempani hoitivat eron jokseenkin hyvin, mutta huomaan nyt vasta lähes kolmikymppisenä, miten paljon isän käytännössä ottaen katoaminen pariksi vuodeksi elämistä me äidin takia, on vaikuttanut minuun.
Väitän että monessa tapauksessa pitää paikkaansa. Meillä ainakin. Kaikilla on eron jälkeen hyvät välit, asiat hyvin, lapset kulkee viikkosysteemillä ja heillä on oma huone täällä isän tykönä (olen siis se äitipuoli) ja hullun innoissaan tulevatkin tänne ja tehdään yhdessä lomareissuja jne.
Mutta. Kun sanovat ”koti”, puhuvat äidin talosta. Isin kodissa ollaan ”isin tykönä nyt”. 😕
Semmosta se on. Kohta varmaan lakkaavat käymästä (ovat kohta 6v kulkeneet), nyt 7 ja 9v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uskaltaisin väittää, että noin on aivan varmasti perheissä jossa eroa ei hoideta asiallisesti heti alusta alkaen. Sen sijaan jos aikuiset osaavat olla aikuisia ja niellä pettymyksensä sekä selventää lapselle asiat kehitysasteen mukaisesti, suhteet muuttuvat niin vähän kuin se on mahdollista. Valitettavasti 99% perheistä ei eroa kaverilisessa hengessä, vaan kyräilyilyä esiintyy. Vaikka vanhemmat saisivat välinsä jossakin vaiheessa kuntoon, on tietyt asiat jo pilattu ja se luultavasti oireilee jossakin vaiheessa lapsella (esim tuo teini-ikä). Omat vanhempani hoitivat eron jokseenkin hyvin, mutta huomaan nyt vasta lähes kolmikymppisenä, miten paljon isän käytännössä ottaen katoaminen pariksi vuodeksi elämistä me äidin takia, on vaikuttanut minuun.
Ei tietenkään erot tapahdu kaverilillisessa hengessä. Erohan olisi turha, jos kavereita pystytään olemaan.
Vierailija kirjoitti:
Väitän että monessa tapauksessa pitää paikkaansa. Meillä ainakin. Kaikilla on eron jälkeen hyvät välit, asiat hyvin, lapset kulkee viikkosysteemillä ja heillä on oma huone täällä isän tykönä (olen siis se äitipuoli) ja hullun innoissaan tulevatkin tänne ja tehdään yhdessä lomareissuja jne.
Mutta. Kun sanovat ”koti”, puhuvat äidin talosta. Isin kodissa ollaan ”isin tykönä nyt”. 😕
Semmosta se on. Kohta varmaan lakkaavat käymästä (ovat kohta 6v kulkeneet), nyt 7 ja 9v.
Meilläkin miehen lapset sanovat tulevansa ”isin luo yökylään”, tai kaupassa sanovat ”teillä on tälläinen, ei ”meillä”. Koti on äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän ole kaikkia variaatioita. Joillain suhde menee parenmpaan, toisilla huonompaan ja joilla ei muutu.
Minä pidän omalta kohdalta enemmän ongelmana, että isälleni jäin pikkutytöksi, ja hän ei koskaan joutunut kasvamaan aikuistuvan ihmisen isäksi. Eli tietty sentimentaalinen läheisyys ehkä parani, mutta samaan aikaan kohteliaana teininä väistin konflikteja hänen kanssaan, enkä ymmärtänyt että sen takia isäni jäi aivan kuutamolle siitä, kuka minä olen, ja miten minuun pitäisi suhtautua. Eikä ymmärtänyt sitä itse.
Ja vasta nyt viisikymppisenä olen alkanut ymmärtää, miten kovaa hintaa olen itse maksanut asiasta. Olen pitänyt itseäni pärjäävänä, mutta tosiasiassa olin aivan samanlainen vahvuuteen sairastuja kuin niin moni tässä maassa. Koska minullahan ei ole koskaan ollut oikeutta olla kokonainen ihminen. Äidin kanssa se onneksi onnistui hiukan paremmin, muuten voisi olla vielä huonommin asiat.
Ja nyt näen, että oma poikani välttelee konflikteja ja muutenkin on varovainen antautumaan tunneyhteyteen kanssani. Ne muutama päivä jotka hän luonani on, joudun skarppaamaan etten tyydy asiaan vaan oikeasti autan häntä nostamaan kissan pöydälle kun pitää. Mietin, miten kovilla hän on, koska hän on sentään luonani kouluviikon ajan ja odottaa viikonloppua kuin kuuta nousevaa, että pääsee isälleen. Minä jouduin teeskentelemään ongelmatonta tytärtä vain joka toinen viikonloppu, ja sekin jo tuhosi minusta paljon.
Ja samaan aikaan mietin, että jos alan joustaa ja poika muuttaa isälleen, loppukin yhteys menee. Sitten minulla on todella kiva ja kohtelias lapsi, jonka tulevaisuudesta olen huolissani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hohhoijjaa. Suhde lapseen on ihan sitä mitä teet siitä. Piste.
T. Erolapsi ja eroäiti
Lapseni sai enemmän aikaa isänsä kanssa eron jälkeen kuin sitä ennen. Ennen eroa ex teki pitkää työpäivää ja sen jälkeen harrasti ja remontoi. Lähti aamuisin ennen kuin lapsi heräsi ja iltaisin kävi korkeintaan kääntymässä ennen lapsen nukkumaanmenoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos aikuisilla olisi mitään empatiakykyä, olisi kaikille päivänselvää, että on yksi koti. Ihminen valitsee sen tärkeimmän paikan ja lapsella se useimmiten on äidin koti. Vaikka pakotetaan olemaan yhtä paljon muualla, toinen paikka on kuitenkin koti ja toinen kylä. Niin ihmisen psyyke toimii.
Mutta kyllä ydinperheessäkin toinen vanhempi voi jäädä etäiseksi. Semmoista se on. En ole koskaan ajatellut, että se olisi tabu.
Vierailija kirjoitti:
Minä pidän omalta kohdalta enemmän ongelmana, että isälleni jäin pikkutytöksi, ja hän ei koskaan joutunut kasvamaan aikuistuvan ihmisen isäksi. Eli tietty sentimentaalinen läheisyys ehkä parani, mutta samaan aikaan kohteliaana teininä väistin konflikteja hänen kanssaan, enkä ymmärtänyt että sen takia isäni jäi aivan kuutamolle siitä, kuka minä olen, ja miten minuun pitäisi suhtautua. Eikä ymmärtänyt sitä itse.
Ja vasta nyt viisikymppisenä olen alkanut ymmärtää, miten kovaa hintaa olen itse maksanut asiasta. Olen pitänyt itseäni pärjäävänä, mutta tosiasiassa olin aivan samanlainen vahvuuteen sairastuja kuin niin moni tässä maassa. Koska minullahan ei ole koskaan ollut oikeutta olla kokonainen ihminen. Äidin kanssa se onneksi onnistui hiukan paremmin, muuten voisi olla vielä huonommin asiat.
Ja nyt näen, että oma poikani välttelee konflikteja ja muutenkin on varovainen antautumaan tunneyhteyteen kanssani. Ne muutama päivä jotka hän luonani on, joudun skarppaamaan etten tyydy asiaan vaan oikeasti autan häntä nostamaan kissan pöydälle kun pitää. Mietin, miten kovilla hän on, koska hän on sentään luonani kouluviikon ajan ja odottaa viikonloppua kuin kuuta nousevaa, että pääsee isälleen. Minä jouduin teeskentelemään ongelmatonta tytärtä vain joka toinen viikonloppu, ja sekin jo tuhosi minusta paljon.
Ja samaan aikaan mietin, että jos alan joustaa ja poika muuttaa isälleen, loppukin yhteys menee. Sitten minulla on todella kiva ja kohtelias lapsi, jonka tulevaisuudesta olen huolissani.
Hyvä esimerkki. Tätä tarkoitin myös. Ydinperheen dynamiikka on koko ajan läsnä ja se tasapainottaa, kun taas eroperheessä ei ole yhtä kokonaisuutta.
Ja korostan: en puhu sairaista suhteista.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos aikuisilla olisi mitään empatiakykyä, olisi kaikille päivänselvää, että on yksi koti. Ihminen valitsee sen tärkeimmän paikan ja lapsella se useimmiten on äidin koti. Vaikka pakotetaan olemaan yhtä paljon muualla, toinen paikka on kuitenkin koti ja toinen kylä. Niin ihmisen psyyke toimii.
Mutta kyllä ydinperheessäkin toinen vanhempi voi jäädä etäiseksi. Semmoista se on. En ole koskaan ajatellut, että se olisi tabu.
Av:lla se on tabu. Täällä hyökätään sitä vastaan, joka uskaltaa sanoa, että jos lapsen parasta ajattelee, niin ei erota turhaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei ydinperheissäjään suhteet aina ole hyvät molempiin vanhempiin. Ei meillä ainakaan. Ex oli aina etäinen eikä huolehtinut lasten tarpeista. Sama jatkui eron jälkeenkin.
Totta. Tiedän perheitä joissa toinen vanhempi hoitaa kaiken lapseen liittyvän, toinen kiukkuaa jos täytyisi suunnilleen puolen tunnin ajan katsoa lapsen perään kerran viikossa. Muuttuuko erotessa mikään ainakaan huonompaan? Ehkä joutuvat nämä lapsensa välttelijät pikemminkin lisäämään sen lapsen kanssa olemistaan.
No sille ei voi mitään, jos vanhempien suhdetta yrittää pitää yllä vain toinen osapuoli, kuten usein on. Jos toinen on jo irtisanoutunut koko perheestä omassa mielessään, sitä perhettä on vain tuskaa yrittää pitää kasassa väkisin. Ei tee hyvää kenellekään osapuolelle.
Omat vanhemmat päätyivät samassa taloudessa päivän pidempään ollessaan riitelemään. Oli helpottavaa ettei tuo ollut normi vaan asuivat suosiolla eri osoitteissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskaltaisin väittää, että noin on aivan varmasti perheissä jossa eroa ei hoideta asiallisesti heti alusta alkaen. Sen sijaan jos aikuiset osaavat olla aikuisia ja niellä pettymyksensä sekä selventää lapselle asiat kehitysasteen mukaisesti, suhteet muuttuvat niin vähän kuin se on mahdollista. Valitettavasti 99% perheistä ei eroa kaverilisessa hengessä, vaan kyräilyilyä esiintyy. Vaikka vanhemmat saisivat välinsä jossakin vaiheessa kuntoon, on tietyt asiat jo pilattu ja se luultavasti oireilee jossakin vaiheessa lapsella (esim tuo teini-ikä). Omat vanhempani hoitivat eron jokseenkin hyvin, mutta huomaan nyt vasta lähes kolmikymppisenä, miten paljon isän käytännössä ottaen katoaminen pariksi vuodeksi elämistä me äidin takia, on vaikuttanut minuun.
Ei tietenkään erot tapahdu kaverilillisessa hengessä. Erohan olisi turha, jos kavereita pystytään olemaan.
Monen kanssa pystyy olemaan kaveri, mutta ei parisuhteessa. Kyllä jotkut vanhemmatkin hoitavat eronsa siististi, yleensä kun siinä erovaiheessa romanttisia tunteita ei ole ollut enää aikapäiviin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ydinperheissäjään suhteet aina ole hyvät molempiin vanhempiin. Ei meillä ainakaan. Ex oli aina etäinen eikä huolehtinut lasten tarpeista. Sama jatkui eron jälkeenkin.
Totta. Tiedän perheitä joissa toinen vanhempi hoitaa kaiken lapseen liittyvän, toinen kiukkuaa jos täytyisi suunnilleen puolen tunnin ajan katsoa lapsen perään kerran viikossa. Muuttuuko erotessa mikään ainakaan huonompaan? Ehkä joutuvat nämä lapsensa välttelijät pikemminkin lisäämään sen lapsen kanssa olemistaan.
Aika harvoin ero muuttaa mitään parempaan suuntaan. Joskus isä voi ryhdistäytyä ja nähdälapsiaan useammin. Tämä näkeminen kuitenkin tarkoittaa sitä, että jokainen katsoo omaa netflixiään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos aikuisilla olisi mitään empatiakykyä, olisi kaikille päivänselvää, että on yksi koti. Ihminen valitsee sen tärkeimmän paikan ja lapsella se useimmiten on äidin koti. Vaikka pakotetaan olemaan yhtä paljon muualla, toinen paikka on kuitenkin koti ja toinen kylä. Niin ihmisen psyyke toimii.
Mutta kyllä ydinperheessäkin toinen vanhempi voi jäädä etäiseksi. Semmoista se on. En ole koskaan ajatellut, että se olisi tabu.
Av:lla se on tabu. Täällä hyökätään sitä vastaan, joka uskaltaa sanoa, että jos lapsen parasta ajattelee, niin ei erota turhaan.
Mikä on tämä "turhaan"? En tiedä pariskuntia jotka olisivat eronneet muuten vain vaikka kaikki oli ok, minkä käsittäisin turhaksi eroksi.
Ei ydinperheissäjään suhteet aina ole hyvät molempiin vanhempiin. Ei meillä ainakaan. Ex oli aina etäinen eikä huolehtinut lasten tarpeista. Sama jatkui eron jälkeenkin.