Pitäisi pitää etäisyyttä toisiin = ihmiset pakkautuvat samoille ulkoilualueille tungeksimaan
Esim. omassa kotikaupugissa keskustan lähellä sijaitseva ulkoilualue on ollut eilen ja tänään tupaten täynnä porukkaa. Autot eivät ole mahtuneet kunnolla parkkiin ja ihmiset tungeksineet poluilla.
Eikö tulee mieleen, että siellähän on oikein otolliset olosuhteet taudin levitä, ihan sama vaikka ollaan ulkoilmassa?? Tulisipa tähän kohta jotain järkeä tiukempien käskyjen muodossa.
Kommentit (22)
Samaa ihmettelin kun luin, että joitain alueita oli pitänyt sulkea. Ihmiset eivät ehkä tajua, että se tarttuu muuallakin kuin sisätiloissa.
Mä olin tänään menossa tällaiselle retkeilyalueelle ulkoilemaan, mutta käännyin pois kun näin parkkipaikan. Siellä oli perheet mukuloiden ja kurittomien koirien kanssa ryysäämässä.
Vähän sivummalla (kuin ydinkeskustassa) ei ole ongelmaa, aika tyhjää. Juoksevat ja rinnakkain lenkkeilevät jättävän hengitysvanan ilmatilaan päiväsaikaan.
Harvenee nopeasti, jo viikon kuluttua on väljempää.
Vierailija kirjoitti:
Harvenee nopeasti, jo viikon kuluttua on väljempää.
Varmasti, jos ollaan kaikki kotiarestissa.
Sama se oli ihan kaupunkialueellakin ja pahinta oli se, että oikeasti tosi monella ulkoilijalla kuulosti olevan yskä. Kiva sitten yrittää väistellä näitä ja yrittää luovia väljemmille vesille vain huomatakseen että no niinpäs tältä perämetsään päättyvältä polultakin tunkee lauma köhijöitä vastaan..
Miksi ei voi pysyä kotona ja sisällä kun kerran on jo yskää ja varsinkin kun kaikki ylimääräinen laumahengailu on kielletty?! Sitä tosiaan halutaan se ulkonaliikkumiskielto kun ei hyvällä ymmärretä pysyä sisällä.
Myös Naantalin metsäpolulla oli tänään ruuhkaa. Lähtiessä ennen aamukymmentä parkkipaikalla oli 6 autoa. Kun olimme eväämme syöty, alkoi sen päiväinen kansainvaellus etten näe noin paljon ihmisiä edes tavallisen työpäivän aikana paitsi ehkä lounaspaikassa. Takaisin tullessamme parkkipaikalla oli reilut 30 autoa, ehkä jopa 40 autoa.
Hyvin me sinne metsään ja poluille kuitenkin mahduimme ja sopivaa etäisyyttä ihmiset näyttivät pitävän. Arvasin kyllä että ihmisiä näin kauniina päivänä on liikkeellä, mutta että noin monia.
Vierailija kirjoitti:
Vähän sivummalla (kuin ydinkeskustassa) ei ole ongelmaa, aika tyhjää. Juoksevat ja rinnakkain lenkkeilevät jättävän hengitysvanan ilmatilaan päiväsaikaan.
Ainakin Pohjois-Helsingissä oli aivan kamalasti ulkoilijoita pientaloalueellakin. Nämä sitten hönkivät viruksiaan kaikki paikat täyteen eli ei tosiaan kannata nenäänsä ulos pistää mikäli haluaa terveenä pysyä.
Juuri tänään katsoin ikkunasta kuinka koko naapuroston lapset olivat yhdessä ulkona. Olisikohan ollut joku kymmenen lasta. Minun ikkunasta näkee suoraan pieneen puistoon niin siellä ne kaikki vain sekaisin olivat ja muitakin ihmisiä kulki siellä koko ajan. Nätti ulkoilusää houkutti ihmiset ulos.
Jotenkin hassuakin huomata kuinka suomalaisten pitää tunkea samaan paikkaan nyt kun se erikseen on kielletty, kun normaalisti ihmiset haluaa olla mahdollisimman rauhassa ja kaukana muista ihmisistä. Ei tavallisena kevätsunnuntaina ulkoilu juurikaan kiinnosta ihmisiä, mutta nyt kun käsketty ottaa etäisyyttä niin sitten tungetaan oikein kiusallakin jonon jatkoksi.
Ihmiset menevät itse muiden pariin ja sitten paheksuvat, että siellä on muitakin. Korona taitaa vaikuttaa enemmän aivoihin kuin keuhkoihin.
Ärsytti suunnattomasti tänään ja eilen lauantaina täällä Lauttasaaren Ryssänkärjessä, kun porukka kävelee rinnakkain ulkoilupolulla, eikä väistä vastaantulijoita minimissää 10 metrin päähän! Miksi pitää juosta hölkytellä ja tulla toisia lähelle! Koiria ei pidetä kurissa vaan annetaan pyöriä 360 asteen säteellä. Nyt se loppuu!!🤬
Jännä, kun Suomessa on pöpelikköä ja metikköä vaikka kuinka paljon, niin pitää punkea sille samalle polulle ("mää meen tonne ku toikin meni"), että ihan vaan eri suuntaan siitä, ei tarvi olla raivattu ja tasoteltu 2 metriä leveä kävelyväylä, voi mennä ihan sinne umpikaseikkoonkin, nostelee vaan niitä kinttujaan niin ei lennä turvaleen. Puita ja kiviä pitää väistää, ne ei väistä sua.
Vierailija kirjoitti:
Sama se oli ihan kaupunkialueellakin ja pahinta oli se, että oikeasti tosi monella ulkoilijalla kuulosti olevan yskä. Kiva sitten yrittää väistellä näitä ja yrittää luovia väljemmille vesille vain huomatakseen että no niinpäs tältä perämetsään päättyvältä polultakin tunkee lauma köhijöitä vastaan..
Miksi ei voi pysyä kotona ja sisällä kun kerran on jo yskää ja varsinkin kun kaikki ylimääräinen laumahengailu on kielletty?! Sitä tosiaan halutaan se ulkonaliikkumiskielto kun ei hyvällä ymmärretä pysyä sisällä.
Siellä tällä hetkellä pölisee aika moni kasvi kuten paju, jos olet asiasta nimeltään allergia koskaan kuullut. Lisäksi katupölyn määrä saa aika monen hönkimään ihan ilman allergiaakin. Aika ristiriitaista, että itse valitat miten muut kehtaavat ulkoilla samassa paikassa kuin sinä. Sinähän et ole tietenkään lisäämässä sitä ihmismassaa.
Vierailija kirjoitti:
Jännä, kun Suomessa on pöpelikköä ja metikköä vaikka kuinka paljon, niin pitää punkea sille samalle polulle ("mää meen tonne ku toikin meni"), että ihan vaan eri suuntaan siitä, ei tarvi olla raivattu ja tasoteltu 2 metriä leveä kävelyväylä, voi mennä ihan sinne umpikaseikkoonkin, nostelee vaan niitä kinttujaan niin ei lennä turvaleen. Puita ja kiviä pitää väistää, ne ei väistä sua.
Sanopa muuta!! Kouvolassa on normaalisti automaattinen turvaväli sellainen 100 m joka päivä joka suuntaan jalkakäytävillä ja pyöräteilllä. Nyt se on 300 m, ihan tilanteen pakon sanelemana. Muuttakaa tungeksijat maalle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän sivummalla (kuin ydinkeskustassa) ei ole ongelmaa, aika tyhjää. Juoksevat ja rinnakkain lenkkeilevät jättävän hengitysvanan ilmatilaan päiväsaikaan.
Ainakin Pohjois-Helsingissä oli aivan kamalasti ulkoilijoita pientaloalueellakin. Nämä sitten hönkivät viruksiaan kaikki paikat täyteen eli ei tosiaan kannata nenäänsä ulos pistää mikäli haluaa terveenä pysyä.
Itsekin Pohjois-Helsingissä asuvana havaitsin tämän joten päätin nyt sitten pysyä kotona.
Samoin Pohjois-Hki:ssä yritin lenkkeillä Vantaan joen varrella, mutta ihan älyttömästi ihmisiä liikkeellä.
Monet kävelivät 2-3 rinnakkain, eivätkä väistäneet lainkaan. Koirat pitkissä hihnoissa tulivat haistelemaan ja pyöräilijät suhahtivat ohi tosi läheltä.
Kuntoilulaitteilla oli kymmeniä ihmisiä.
Siirryin sitten väljemmille poluille itse..
Myös Tampereen laitamilla ulkoilupolkujen lähdöt olivat täynnä autoja. "Normaalina" aikana liikkeellä ei ole ketään.
Lappeenrannan seudulla oli ainakin ollut tänään tätä ongelmaa.