Onko sinulla periytynyt mieltymys makeaan? Sehän on nyt todistettu.

Olen kuin alkoholisti, pitää olla kokonaan ilman, tai kaipaan makeaa koko ajan.

Vanhempani eivät niinkään syö makeaa, toki tykkäävät, mutta heillä esim. karkkipussi tai jäätelöpaketti säilyy, mutta minä syön ne heti...ei siis puhettakaan, että ostaisin esim. karkkipussin kotiin varastoon ja söisin sitten joskus kun tekee mieli. Ei...se menee kerralla alas.



Lapsena minua on hemmoteltu ja palkittu makealla. Kun tein jotain hyvin niin sain palkkioksi karkkia ja muita herkkuja. Minua myös palkittiin kotona yksinolosta koulun jälkeen makeisilla ja herkuilla. Kun tulin koulusta kotiin niin kotona oli aina joku herkku odottamassa. Väitän siis, että minut kasvatettiin makealle persoksi.

makeaa tekee mieli usein ja paljon. Samoin pikkuveljelleni maistuu makea. Äitini ja isoveljeni taas eivät ole niin persoja makealle.





Minulla on sama juttu kuin joku aikaisemmin vastasi: pitää olla kokonaan ilman tai muuten kaipaa koko ajan.

Mut on sitten varmaan kasvatettu suolalle persoksi. Äidilläni on alhainen verenpaine, hän on saanut käyttää suolaa huoletta ja on käyttänytkin.

Mutta toisaalta taas mummoni ja tätini ovat makean perään.

Siis se on ollut vitsi, en tiennyt että makeangeenikin periytyy.. Meitä on 3 lasta ja kaikki ollaan tosi persoja KARKILLE, samoin äitimme. Isäkin, mutta ei läheskään niin pahasti. Ikävä kyllä, myös meidän lapset ovat persoja makealle.

ei periydy!!



Opittu tapa vain! Kyllä ihminen voi olla ilman makeaa ja makeaa ei tee mieli jos sitä ei ole oppinut!



Se on sitä sokeririippuvuutta! Ja niitä tapoja.



Mä en aikasemmin välittänyt niin makeasta kun ei lapsena niin paljon saatu.



Nyt kun naimisissa olen ollut 10v, ja mies aina kantaa karkkia kotii kaupasta olen " oppinut" makealla ja vaikea on luopua!!

eikä se periytyvyys ole minulle mikään yllätys, selkeästi meillä suvussa makeangeeni, kaikilla vaikeuksia kieltäytyä herkuista.



Pojallani ei näyttäisi sitä olevan, hyvä hänelle! Pystyy ottamaan karkkipussistaan vain kaksi karkkia ja sitten unohtamaan sen. Minä en unohda mitään makean muruakaan sadan metrin säteellä, se lähettää minulle jotain ultraäänihälytystä mitä muut ei kuule kunnes syön sen.

makeanhimo, suolanhimo ei periydy. Ja kyllä, takapuolestani voi hyvin päätellä kumpaa edustan. Ja uskon tuohon periytyvyyteen; lasten isän puolella sitä ei ole, eikä toisella meidän lapsista; hän voi säästää karkkejaan viikkotolkulla. Mun suvussa tuo on ehkä puolella ihmisistä, isällä, mulla ja toisella lapsellamme. Lapset on kasvatettu ihan samalla tavalla- toisella makeanhimo on valtava, toisella sitä ei ole. Ja ihan sama havainto kun monella muulla; jos pystyy kääntämään päälle vaihteen ettei syö mitään makeaa, niin pärjää, mutta yksikin kyläreissu tuhoaa koko systeemin. Olen aina inhonnut juhlia juuri sen takia, että mulle lähtee kauhea kierre päälle ja menee monta viikkoa saada makeanhimo hallintaan sen yhden kakkuviipaleen jälkeen. Aina ei tahdo itsekuria löytyä. Olen hyvin liikunnallinen, syön terveellisesti, mutta makeanhimon vaikea hallinta aiheuttaa sen että olen aina vähän pyöreä. Ei oo kivaa.



Varmaan voi olla osittain opittuakin, mutta kyllä on ihan eri asia TAISTELLA makeanhimoa vastaan tunti tunnilta kun vaan olla syömättä. Ja se että yksi ainoa pulla saa taas koko kierteen liikkeelle ei ole opittua. Samoin on täysin mahdotonta syödä vain 1 pala suklaasta tms.



Vaihtaisin mielelläni geenit jos voisin.

Äitini on hulluna makeaan, samoin siskonikin. Minä ja mieheni emme välitä makeasta, kaapissa roikkuu joululahjoiksi saadut konvehtirasiat edelleenkin, täytyypi lahjoittaa ne ystäville jotka rakastavat makeaa.

Mä taas tykkään suolaisesta mutten esim. karkista,pullista,keksistä ym;pojan isä ei kummastakaan ja poika on hulluna suklaaseen muttei karkkiin. Ettei ihan pidä paikkaansa meillä tuo periytyminen.

Mun isä on perso makealle, vaikka ikääkin on jo 75. Itse syön suklaalevyn kerralla tai 400 gramman karkkipussi menee yhdeltä istumalta. Lähetän lapsia usein kauppaan hakemaan karkkia, kun makeannälkä iskee, ja tytöt menee mielellään, koska itsekin rakastavat makeaa. Mun 17-vuotias tyttö naureskeli tuota tutkimustulosta. Mietti vain, että taitaa olla meidän kaikki lapset perineet minulta makeanhimon. Toistaiseksi ollaan kaikki ihan hoikkia, minäkin.

Minä olen myös perinnyt tuon geenin ja niin on ainut lapseni myös.



Vauvana ollessani minulla oli kausia, jolloin söin vain makeita jälkiruokia, en ollenkaan muuta ruokaa ja äiti antoi, jotta söisin edes jotain. Olin muuten lapsena alipainoinen ruipelo. En tosin enää=))

Karkista vierottuminen on vaikeaaaaa!

jaahas, että tämäkin tapa selitetään nyt sitte geeneillä. Just joo!



Hyvä on sitte alkaa selittää kaikki jutut geeneillä. Kaikki negatiiviset asiat eritoten. Jos jotain positiivista itestä löytää niin sitte se onkin jo omaa ansiota eikä geeneissä ollenkaan.=DDD

Muutakin kuin yksilöllinen geeniperimä:



Ihminen on LUONNOSTAAN perso makealle. Se ei toki selitä hurjia sokeriholisteja...



Mutta sokeririippuvuuteen vaikuttaa suuresti imetysajan ravinto: vauva mieltyy niihin makuihin, joita äidinmaidon kautta saa. Ja jo raskausaikana lapsiveden kautta!

Esimerkki omasta elämästä: Esikoisen aikana suklaa ällötti koko raskausajan ja imetysajankin. Esikoinen inhoaa suklaata, ei syö mitään missä on suklaata. Kakkosen aikaan mulle maistui suklaa (...) ja tottakai tuo nuorempi tykkää nyt siitä myös...