Miksi hoetaan, että kaupat toimivat normaalisti koronassa, kun jo YKSI sairastuminen sulki Tokmannin myymälän?
Normaalisti jos myymälähenkilökunnasta on yksi sairaana, homma klaarataan jollain tavalla vajaallakin miehityksellä. Mutta nyt on kyse paljosta muusta. Myymälä joudutaan siivoamaan ja desinfioimaan ja SULKEMAAN joksikin aikaa. Sairastunut tartutti mahdollisesti myös muita työntekijöitä ja asiakkaita, tai hänen tartuttajansa tartutti. Homma ei ehkä olekaan vielä ohi, kun hän paranee.
Silti poliitikot hokee, että kaupat toimii kuten ennenkin.
Entä ovatko myytävät tuotteet koronaisia nyt?
Kommentit (3)
Tokmanni ei ole pääasiassa ruokakauppa.
Miten pärjäät ilman pikkuvenäjää?
Eikun ihan oikeesti. Tänään prismassa n 20 000 asiakasta. Myyjä työskentelee vaikka kahdella eri osastolla ja välillä kassalla. Työpäivä 8 tuntinen, työkavereita 120 samoihin aikoihin töissä. Kaupan siivoajat, vartijat ja tavarakuskit mukaanlukien kontakteja on satoja. Yhdellä myyjällä. Pidetään vaan kaupat auki 😲
Epidemiavaiheessa noilla ei ole enää merkitystä. Siksi.