Miten elämäsi muuttui erityislapsen myötä?

Oletko pystynyt jatkamaan töitä yms? Onko omaa aikaa?

Ei suoranaisesti mitenkään ja näin jälkikäteen katsottuna monin tavoin. Mutta enpä tiedä, millainen elämästäni olisi tullut ilman yhtä erityislasta.

Vierailija kirjoitti:

Ei suoranaisesti mitenkään ja näin jälkikäteen katsottuna monin tavoin. Mutta enpä tiedä, millainen elämästäni olisi tullut ilman yhtä erityislasta.

Millä tavoin?

Kaikki määräytyy lapsen mukaan. Joka hetki.

Kun lapsi menee kouluun ja päiväkoti loppuu, toisen vanhemmista on jäätävä pois töistä.

Minulla on jatkuvasti lapsivapaita, kun vaikeuksiini vedoten voin työntää lapseni mummeille ja kummeille hoitoon.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on jatkuvasti lapsivapaita, kun vaikeuksiini vedoten voin työntää lapseni mummeille ja kummeille hoitoon.

Minä kummina en todellakaan ota erityslasta hoitooni. Hrr, mikä ajatus!

Lapsi sai diagnoosin 5-vuotiaana, ja tavallaan siinä hetkessä ei mikään muuttunut, sillä hänhän oli kuitenkin koko elämänsä ollut "haastava". Eikä sitä oikeastaan voi sanoa, että miten lapsen erityisyys muutti elämäämme, sillä kyseessä on esikoinen ja on edelleen vaikeaa nähdä mikä on erityisyyden tuottama muutos ja mikä ihan vaan lapsensaannin.

Ainakin nämä asiat arvelen olevan erilaisia kuin ns. normaalien lasten vanhemmilla

-Jouduin hakemaan tukea vanhemmuuteeni jo ennen diagnoosia, lapsen käytös on ajoittain hyvin voimia vievää ja varsinkin ennen diagnoosia tuntui että tulen hulluksi kun mietin mitä teen väärin jne. (Lapsellani on siis Asperger, eli autismin kirjon häiriö sekä aistisäätelyn ongelmia tosi vahvana)

-Päädyin tekemään lopullisesti osa-aikatöitä, tämä saattaa kyllä muuttua vielä lapsen kasvaessa, mutta en voinut kuvitellakaan että lapsi olisi pärjännyt esimerkiksi iltapäiväkerhossa

-Lapsi oli pitkään kotihoidossa sillä ei pärjännyt ennen diagnoosia päiväkodissa, lopulta sitten 4,5-vuotiaana aloitti puolipäiväisenä ja diagnoosin jälkeen päivähoidossakin osattiin tukea oikealla tavalla. Onneksi siis teimme kaksi lasta, niin tämä oli mahdollista.

-Huoli lapsen kiusatuksi tulemisesta on varmasti korkeampi kuin muilla vanhemmilla. Lapseni ei edes "osaisi" siitä välttämättä kenellekään kertoa :(

-Kaikki pitää suunnitella ja ennakoida, ja näin pitää tehdä vielä pitkään

-Aivan hirveä määrä menee energiaa siihen, että lapselle opetetaan mitä tehdään ja miksi tehdään. Kun lapsi oli pienempi, niin tuntien kestävät raivokohtaukset ylikuormittuneiden aistien vuoksi veivät mehut niin ettei energiaa riittänyt mihinkään "omaan"

Toisaalta

-Olen saanut seurata aitiopaikalta aivan erilaista näkemystapaa maailmaa ja muita ihmisiä kohtaan

-Kun jossain kehitytään tai onnistutaan, niin riemu on valtava

Erilainen huoli ja pelko tullut elämään... Myös paljon hyvää, kun osaa katsoa elämää vaan eri näkökulmista :)

Vierailija kirjoitti:

Lapsi sai diagnoosin 5-vuotiaana, ja tavallaan siinä hetkessä ei mikään muuttunut, sillä hänhän oli kuitenkin koko elämänsä ollut "haastava". Eikä sitä oikeastaan voi sanoa, että miten lapsen erityisyys muutti elämäämme, sillä kyseessä on esikoinen ja on edelleen vaikeaa nähdä mikä on erityisyyden tuottama muutos ja mikä ihan vaan lapsensaannin.

Ainakin nämä asiat arvelen olevan erilaisia kuin ns. normaalien lasten vanhemmilla

-Jouduin hakemaan tukea vanhemmuuteeni jo ennen diagnoosia, lapsen käytös on ajoittain hyvin voimia vievää ja varsinkin ennen diagnoosia tuntui että tulen hulluksi kun mietin mitä teen väärin jne. (Lapsellani on siis Asperger, eli autismin kirjon häiriö sekä aistisäätelyn ongelmia tosi vahvana)

-Päädyin tekemään lopullisesti osa-aikatöitä, tämä saattaa kyllä muuttua vielä lapsen kasvaessa, mutta en voinut kuvitellakaan että lapsi olisi pärjännyt esimerkiksi iltapäiväkerhossa

-Lapsi oli pitkään kotihoidossa sillä ei pärjännyt ennen diagnoosia päiväkodissa, lopulta sitten 4,5-vuotiaana aloitti puolipäiväisenä ja diagnoosin jälkeen päivähoidossakin osattiin tukea oikealla tavalla. Onneksi siis teimme kaksi lasta, niin tämä oli mahdollista.

-Huoli lapsen kiusatuksi tulemisesta on varmasti korkeampi kuin muilla vanhemmilla. Lapseni ei edes "osaisi" siitä välttämättä kenellekään kertoa :(

-Kaikki pitää suunnitella ja ennakoida, ja näin pitää tehdä vielä pitkään

-Aivan hirveä määrä menee energiaa siihen, että lapselle opetetaan mitä tehdään ja miksi tehdään. Kun lapsi oli pienempi, niin tuntien kestävät raivokohtaukset ylikuormittuneiden aistien vuoksi veivät mehut niin ettei energiaa riittänyt mihinkään "omaan"

Toisaalta

-Olen saanut seurata aitiopaikalta aivan erilaista näkemystapaa maailmaa ja muita ihmisiä kohtaan

-Kun jossain kehitytään tai onnistutaan, niin riemu on valtava

Ai niin piti vielä yksi asia kirjoittaa:

-Emme ole voineet jättää lasta kuin käytännössä muutamalle sukulaiselle hoitoon, ja heillekään en ole usein kehdannut. En halua kuormittaa muita, joten lapsi on muilla hoidossa max muutaman kerran vuodessa.

Vierailija kirjoitti:

Tuuu tännne niin pistän sut palasiks vtun rumilus.

Vain otettu lääke auttaa.

Autistinen, lievästi vammainen lapsi, teki elämästäni helvettiä. Jouduin hylkäämään kaikki haaveet työelämään palaamisesta jne., ja jouduin sairaslomalle kuukausi toisensa perään koska jaksamiseni oli nollassa, lapsen ollessa kovin vaativa. Yölläkään ei saanut nukuttua, kun autistit eivät useinkaan kamalasti nuku, ja tämäkin lapsi hipsi yksin keittiössä ym. etsimässä syötävää tai meni takaisin leikkimään kun heräsi koiranunestaan. Melatoniini ei tehonnut, eivätkä lääkärit kirjoita Suomessa pienille lapsille oikeastaan mitään lääkkeitä (poislukien antibiootit ym. tietysti), joten siinä sitä oltiin. 

Väsyin lapsen eskarivuotena ja annoin lapsen sijoitukseen. 

Vierailija kirjoitti:

Autistinen, lievästi vammainen lapsi, teki elämästäni helvettiä. Jouduin hylkäämään kaikki haaveet työelämään palaamisesta jne., ja jouduin sairaslomalle kuukausi toisensa perään koska jaksamiseni oli nollassa, lapsen ollessa kovin vaativa. Yölläkään ei saanut nukuttua, kun autistit eivät useinkaan kamalasti nuku, ja tämäkin lapsi hipsi yksin keittiössä ym. etsimässä syötävää tai meni takaisin leikkimään kun heräsi koiranunestaan. Melatoniini ei tehonnut, eivätkä lääkärit kirjoita Suomessa pienille lapsille oikeastaan mitään lääkkeitä (poislukien antibiootit ym. tietysti), joten siinä sitä oltiin. 

Väsyin lapsen eskarivuotena ja annoin lapsen sijoitukseen. 

Missä lapsen isä oli?

Luulen kyllä, että monen erityislapsen oireet johtuu sitteenkin kasvatuksesta tai sen puutteesta, vaikka tätä ei tietenkään saisi ääneen sanoa. Ainakin omassa tuttavapiirissä ne on just ne kyvyttömimmät vanhemmat, joiden jälkikasvulla näitä "diagnooseja" on.

Vierailija kirjoitti:

Luulen kyllä, että monen erityislapsen oireet johtuu sitteenkin kasvatuksesta tai sen puutteesta, vaikka tätä ei tietenkään saisi ääneen sanoa. Ainakin omassa tuttavapiirissä ne on just ne kyvyttömimmät vanhemmat, joiden jälkikasvulla näitä "diagnooseja" on.

Miten selität sen, että muut lapset ovat normaaleja.

Vierailija kirjoitti:

Autistinen, lievästi vammainen lapsi, teki elämästäni helvettiä. Jouduin hylkäämään kaikki haaveet työelämään palaamisesta jne., ja jouduin sairaslomalle kuukausi toisensa perään koska jaksamiseni oli nollassa, lapsen ollessa kovin vaativa. Yölläkään ei saanut nukuttua, kun autistit eivät useinkaan kamalasti nuku, ja tämäkin lapsi hipsi yksin keittiössä ym. etsimässä syötävää tai meni takaisin leikkimään kun heräsi koiranunestaan. Melatoniini ei tehonnut, eivätkä lääkärit kirjoita Suomessa pienille lapsille oikeastaan mitään lääkkeitä (poislukien antibiootit ym. tietysti), joten siinä sitä oltiin. 

Väsyin lapsen eskarivuotena ja annoin lapsen sijoitukseen. 

Tämäkin on jotenkin niin järjetöntä yhteiskunnalta. Luulisi että olisi halvempaa vaikka palkata lapselle joka yöksi lähihoitaja, jotta äiti saa nukuttua. Ja tukiperhe lisäksi. Puhumattakaan siitä, että äiti saattaisi kuntoutua hiljalleen työtätekeväksi ja veronmaksajaksi.

Kyllä itse aion alkaa tukiperheeksi juuri tästä syystä kun lapsi vain kasvaa riittävän isoksi (tai vaikka aikuiseksi). Tervetuloa sitten meille kaikki autistilapset ja vanhemmille levot!

Mikä sinun tilanteesi nyt on? Onko lapsi siis edelleen sijoituksessa?

Nämä tuet mitä autistien vanhemmat saavat ovat suuri epäkohta yhteiskunnassa. Autisteille pitäisi olla saatavilla asiantuntevaa lastenhoitoa, päivähoidon ja koulun työntekijöitä pitäisi kouluttaa aiheesta enemmän, autistiset lapset hyötyisivät esim. omasta iltapäiväkerhosta läpi peruskoulun, jossa olisi pienet ryhmät ja tutut ja turvalliset ohjaajat+rutiinit.

T. Aspergerin äiti

Vierailija kirjoitti:

Luulen kyllä, että monen erityislapsen oireet johtuu sitteenkin kasvatuksesta tai sen puutteesta, vaikka tätä ei tietenkään saisi ääneen sanoa. Ainakin omassa tuttavapiirissä ne on just ne kyvyttömimmät vanhemmat, joiden jälkikasvulla näitä "diagnooseja" on.

Diagnoosin tekee monipäiväisessä tutkimuksessa moniammatillinen työryhmä, johon kuuluu esim. neurologi.

Vierailija kirjoitti:

Autistinen, lievästi vammainen lapsi, teki elämästäni helvettiä. Jouduin hylkäämään kaikki haaveet työelämään palaamisesta jne., ja jouduin sairaslomalle kuukausi toisensa perään koska jaksamiseni oli nollassa, lapsen ollessa kovin vaativa. Yölläkään ei saanut nukuttua, kun autistit eivät useinkaan kamalasti nuku, ja tämäkin lapsi hipsi yksin keittiössä ym. etsimässä syötävää tai meni takaisin leikkimään kun heräsi koiranunestaan. Melatoniini ei tehonnut, eivätkä lääkärit kirjoita Suomessa pienille lapsille oikeastaan mitään lääkkeitä (poislukien antibiootit ym. tietysti), joten siinä sitä oltiin. 

Väsyin lapsen eskarivuotena ja annoin lapsen sijoitukseen. 

Surullista luettavaa. Minulla on myös adhd autisti, jolla paljon oireilua. Ei nuku ei, ja kaipaa jatkuvasti huomiota ja tukea ihan päivittäisissä asioissa. Nyt jo teini, enkä luopuisi hänestä vapaaehtoisesti. Autistille varhaiset ihmissuhteet ovat korvaamattomia, jos muillekin niin erityisesti heille pysyvyys on tärkeää.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on jatkuvasti lapsivapaita, kun vaikeuksiini vedoten voin työntää lapseni mummeille ja kummeille hoitoon.

Ei erityislasta voi jättää vieraalle hoitoon. Eivät he tiedä, miten erityislasta tulee käsitellä. Eivät todellakaan pärjää lapsen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on jatkuvasti lapsivapaita, kun vaikeuksiini vedoten voin työntää lapseni mummeille ja kummeille hoitoon.

Ei erityislasta voi jättää vieraalle hoitoon. Eivät he tiedä, miten erityislasta tulee käsitellä. Eivät todellakaan pärjää lapsen kanssa.

Taisi olla trolli tuo viesti, joku kuvittelee ettei erityislapsia kasvateta ja tyrkätään vain muille hoitoon.

Ei meillä isovanhemmat edes pärjää lapsen kanssa, tai siis heistä yksi pärjää neljästä. Lähipiirissä on tasan kolme ihmistä, jotka ymmärtävät lapsen haasteita ja pärjäävät hänen kanssaan (mukaan lukien tämä yksi isovanhempi).

-aspergerin äiti