Oliko teidän luokalla aikoinaan luokkayhteisöstä eristettyjä/eristäytyneitä henkilöitä?

Oli. En tiedä oliko eristetty vai eristäytynyt, mutta sääliksi kävi. Vaikutti ihanalta ja kivalta pojalta :(

Minä olin sellainen tyttö.

Minä olin sellainen. Olin ainoa koko luokassa jota ei kutsuttu synttärijuhliin yms. En tiedä miksi. Varmaan kun olin niin ujo :( Mutta julmaa se oli, oli syy mikä hyvänsä. Syrjimisestä koitui vuosikausien masennus ja itsetunto-ongelmat. Ajattelin hyvin pitkään, että olen arvoton eikä kukaan tule koskaan pitämään minusta.

Ei saa selvää mittareilla, onko virtaa sammuneilla kolmen tähden kulkureilla

Olin sellainen.

Osin se johtui omasta vuorovaikutustaitojen puutteestani, välillä olin muiden hampaissa.

Ylässteen olin eristäytynyt, sain olls kyllä rauhassa.

En sinänsä liity aiheeseen, mutta se, kun luokkakaveriporukka 7-9 lk alkoi järjestelmällisesti ignoorata, oli seurauksiltaan oikeastaan jopa pahempaa kuin varsinainen kiusatuksi tuleminen (josta kokemusta luokat 3-6). "Kiusaajat" ihmisinä eivät merkinneet minulle mitään. "Kavereiden" hylkäämäksi tuleminen sen sijaan kolahti, aiheuttaen mm työelämään asti ulottuvia vaikutuksia. En vieläkään osaa olla aivan rentoutuneena ruokalassa. Se on kuin jotain peliä.

Joo.

Ala-asteella mua kiusattiin ja eristettiin.

Yläasteella luokat vaihtuivat mutta pelkäsin jo silloin sosiaalista kanssakäymistä niin etten itse osannut mennä joukkoon mukaan, jonka (ja pienien piirien ja muiden asioiden) takia mua alettiin taas kiusaamaan ja eristämään.

Lukioon pääsin toiseen kaupunkiin jossa ei kiusattu, mutta en edelleenkään uskaltanut liittyä joukkoon eli eristin itse itseni.

Meille tuli lukioon kolmannelle luokalle tyttö joka ei puhunut. Ei mitään kenellekään. Ei vastannut edes opettajille.

Vierailija kirjoitti:

En sinänsä liity aiheeseen, mutta se, kun luokkakaveriporukka 7-9 lk alkoi järjestelmällisesti ignoorata, oli seurauksiltaan oikeastaan jopa pahempaa kuin varsinainen kiusatuksi tuleminen (josta kokemusta luokat 3-6). "Kiusaajat" ihmisinä eivät merkinneet minulle mitään. "Kavereiden" hylkäämäksi tuleminen sen sijaan kolahti, aiheuttaen mm työelämään asti ulottuvia vaikutuksia. En vieläkään osaa olla aivan rentoutuneena ruokalassa. Se on kuin jotain peliä.

mulla melkeen sama. tosin kaveripiiristä eristäminen tapahtui siksi että mua kiusattiin eikä ne kai itse halunneet vaarantaa asemaansa ei-kiusattuina.

En itseasiassa koko yläasteen aikana oppinut kaikkien luokkalaisteni nimiä koska eivät halunneet olla missään tekemisissä kanssani. Tosin koska tuo kouluaika ei kovin ruusuista ollut siihenkään mennessä niin en myöskään ollut ihmisistä kovin kiinnostunut.

Kyllä, minä.

Minä olin. Olen asperger. Minun mielenkiintoni kohdistuisi omiin projekteihini ja juttuihini. Koko koulussa ei ollut ainuttakaan kiinnostavaa ihmistä joten ei haitannut.

Minäkin ilmoittaudun. En tiedä oliko ap kiinnostunut kuulemaan tämän lisäksi tarkemmin, mutta kysyä saa.

Vierailija kirjoitti:

Meille tuli lukioon kolmannelle luokalle tyttö joka ei puhunut. Ei mitään kenellekään. Ei vastannut edes opettajille.

mutisti

Vierailija kirjoitti:

Minä olin sellainen. Olin ainoa koko luokassa jota ei kutsuttu synttärijuhliin yms. En tiedä miksi. Varmaan kun olin niin ujo :( Mutta julmaa se oli, oli syy mikä hyvänsä. Syrjimisestä koitui vuosikausien masennus ja itsetunto-ongelmat. Ajattelin hyvin pitkään, että olen arvoton eikä kukaan tule koskaan pitämään minusta.

Sama, muut jakelivat synttärikutsujaan luokassa muille minun nähteni.

Olin, eristäydyin itse lapsena.. :D Moni jopa valitti siitä.... Osa ehkä yritti pyytää mukaan, siinä onnistumatta. Kuitenkin oli muutamia hyviä ystäviä, joiden kanssa olin aina.

Yläaste oli vaikeempaa ku oli isoja muutoksia elämässä, itessäni (murrosikä jne.) sekä vielä se että ehkä mua ei inspiroinu ns. ihmissuhde-pelailut/leikit jne. Koin ne kamaliks ja halusin vaan "olla oma itteni", mikä etenki yläaste-ikäsille on aika ylitsepääsemätöntä koska siinä vaiheessa itsetunto on tosi hauras, ja halutaan ehdottomasti mennä "muiden mukana" jne. En sillonkaan halunnut sulautua ns. massaan.

Myöhemmin oon kyllä ollu ns. avaramielisempi, että voisin haluta esim. jutella ihmisten kanssa, mutta varmaan mulla tulee helposti se sama rooli kun nuorena, että vetäydyn jos en tunne ihmisiä ja tapahtuma on ns. "vakava". En muutenkaan oo sellanen ihminen joka viihtyy virallisissa tapahtumissa, ja vielä vähemmän virallisissa tapahtumissa vieraiden kanssa. :D