Jos lapsi ei olekaan ilo ja onni

Nyt pitää kasvattaa sitä lasta. Kouluikäinen ei tosiaan nuku missään perhepedissä ja kiroilusta/kiusanteosta jne pitää olla seuraamuksia.

Ihan ensiksi teidän täytyisi opettaa lapsi nukkumaan omassa huoneessa. Se olisi jo positiivinen alku ja helpotus suhteelle.

Lapsi on jo iso nukkumaan teidän välissä.

Miksi ihmeessä annat lapsen kiusata itseäsi tai esim. kertoilla niitä kakka-pissa-pierujuttuja? Lapselle voi pitää kuria ja mm. rangaista sitä jos se ei tottele. Luulot pois vaan lapselta. Tee sille selväksi, että vaihtoehtoja ei ole kuin kaksi: joko tottelee äitiä ja isää tai itkee ja tottelee.

Sinulla on valtava fyysinen ja psyykkinen ylivoima suhteessa lapseen, eli erinomaiset mahdollisuudet laittaa lapsi kuriin.

Niin ja 7v ikäinen pärjää jo tuntikaudet yksinään, ja taatusti pärjää myös ihan omassa sängyssä. Toki se ei välttämättä halua sinne omaan sänkyyn, mutta sellaisista asioista kuin nukkumapaikoista ei perheessä lapsi päätä vaan vanhemmat.

Lapsiperhe-elämä muuttuu huomattavasti miellyttävämmäksi, kun pitää siitä kiinni, että lapselle pidetään kuri eikä lapsi sanele asioita perheessä.

Itse ajattelen, että tällaisen taistalla on jokin kiintymyssuhdeongelma, joka on täysin oman vanhemman luomaa ja aikaansaamaa, itsellä samantapaisia ongelmia, ja ainakin syyllinen niihin on selkeä, oma äitini. Ratkaisun ja avun saaminen onkin sitten niiden varassa, joilla on se hyvän ja terveen kiintymyssuhteen malli. Ei sitä itse voi oivaltaa, ellei saa itse samoja hedelmiä (kuin mitä lapselle pitäisi osata antaa).

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä annat lapsen kiusata itseäsi tai esim. kertoilla niitä kakka-pissa-pierujuttuja? Lapselle voi pitää kuria ja mm. rangaista sitä jos se ei tottele. Luulot pois vaan lapselta. Tee sille selväksi, että vaihtoehtoja ei ole kuin kaksi: joko tottelee äitiä ja isää tai itkee ja tottelee.

Sinulla on valtava fyysinen ja psyykkinen ylivoima suhteessa lapseen, eli erinomaiset mahdollisuudet laittaa lapsi kuriin.

Niin ja 7v ikäinen pärjää jo tuntikaudet yksinään, ja taatusti pärjää myös ihan omassa sängyssä. Toki se ei välttämättä halua sinne omaan sänkyyn, mutta sellaisista asioista kuin nukkumapaikoista ei perheessä lapsi päätä vaan vanhemmat.

Lapsiperhe-elämä muuttuu huomattavasti miellyttävämmäksi, kun pitää siitä kiinni, että lapselle pidetään kuri eikä lapsi sanele asioita perheessä.

Mutta lapsen kiintymyssuhde vanhempaan vaurioituu ja sen seurauksena lapsi ei saa aikuisena rakkautta. Eikä suhteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä annat lapsen kiusata itseäsi tai esim. kertoilla niitä kakka-pissa-pierujuttuja? Lapselle voi pitää kuria ja mm. rangaista sitä jos se ei tottele. Luulot pois vaan lapselta. Tee sille selväksi, että vaihtoehtoja ei ole kuin kaksi: joko tottelee äitiä ja isää tai itkee ja tottelee.

Sinulla on valtava fyysinen ja psyykkinen ylivoima suhteessa lapseen, eli erinomaiset mahdollisuudet laittaa lapsi kuriin.

Niin ja 7v ikäinen pärjää jo tuntikaudet yksinään, ja taatusti pärjää myös ihan omassa sängyssä. Toki se ei välttämättä halua sinne omaan sänkyyn, mutta sellaisista asioista kuin nukkumapaikoista ei perheessä lapsi päätä vaan vanhemmat.

Lapsiperhe-elämä muuttuu huomattavasti miellyttävämmäksi, kun pitää siitä kiinni, että lapselle pidetään kuri eikä lapsi sanele asioita perheessä.

Mutta lapsen kiintymyssuhde vanhempaan vaurioituu ja sen seurauksena lapsi ei saa aikuisena rakkautta. Eikä suhteita.

Paljon pahemmin se kiintymyssuhde vaurioituu kurittomuudesta.

Kuriton lapsuus on turvaton lapsuus.

Niin... onko se lapsi tuntunut vieraalta aina ja ongelmat vain pahenee?

Miksi lapsi nukkuu teidän sängyssänne? Tulee mieleen, että nukkuu siellä koska haluaa nukkua siellä. Saako myös tehdä mitä haluaa, syödä mitä haluaa, sanoa mitä tahansa kakkajuttuja haluaa, kiusata kun haluaa..? Laita rajoja, rajat on rakkautta ja palvelus sekä lapselle että itsellesi.

Vierailija kirjoitti:

Itse ajattelen, että tällaisen taistalla on jokin kiintymyssuhdeongelma, joka on täysin oman vanhemman luomaa ja aikaansaamaa, itsellä samantapaisia ongelmia, ja ainakin syyllinen niihin on selkeä, oma äitini. Ratkaisun ja avun saaminen onkin sitten niiden varassa, joilla on se hyvän ja terveen kiintymyssuhteen malli. Ei sitä itse voi oivaltaa, ellei saa itse samoja hedelmiä (kuin mitä lapselle pitäisi osata antaa).

Mielenkiintoista. Olen miettinyt paljon sitä millainen suhde minulla on lapsena ollut äitiin ja se on aina ollut hyvä. Äitini on aina ollut läheinen tukipilari minulle. Toisaalta kun katsoin vanhaa videota missä olin lapsi, siinä äiti saattoi olla lempeä mutta sitten saattoi tuskia minulle ym. kuin olisin ollut vain tiellä. En sitten tiedä voiko tällä olla jotain yhteyttä siihen miten suhtaudun omaan lapseeni. Ap

Kakka-pissajutut menee ohi, mutta nuo muut kuviot kyllä vaatisivat jumppaa. Taitaa olla ammattilaisen tukitarvetta tässä jo. 

Ap, suuret tsempit ja sympatiat sulle! <3 vanhemmuus on rankkaa ja se saa tuntua siltä, hiiteen kaikki syyllisyyden tunteet.

Minusta kuulostaa siltä että tilanteessa on paljon kyse siitä, että olette aika yksin. Kun ei ole muita tärkeitä aikuisia lapsen elämässä, itselläkin perspektiivi vääristyy ja sitä menee liikaakin lapsen ehdoilla, kuten tuo samassa sängyssä nukkuminen. Ehdotan sinulle paria juttua. Ensinnäkin varmista, että sinulla on arjessa ihan omia, voimia antavia asioita, kuten oma aika liikunnan tai muun kivan tekemisen merkeissä. Näin pidät huolta voimavaroistasi ja muistat olevasi muutakin kuin äiti. Toiseksi, hae neuvoja ja apua vanhemmuuteen, siihen liittyviin tunteisiin ja kasvatukseen MLL vanhempainpuhelimesta, neuvolasta, järjestöistä tms. On suuri apu saada purkaa ajatuksiaan rehellisesti jonkun kanssa ja saada perspektiiviä. Kolmanneksi, etsikää jostakin vaikka maksullista hoitoapua satunnaiseen käyttöön, siten että teille tulee enemmän vapautta tehdä asioita puolisosi kanssa yhdessä tai erikseen myös ilman lasta. Perheen ulkopuolisesta kivasta aikuiskontaktista hyötyy myös lapsi. Tsemppiä, sinä pystyt tähän! Terv. Kanssaäiti

Tyypillinen 7-vuotias nukkuu omassa sängyssä, osaa noudattaa sääntöjä, osaa lähteä yksin kouluun tai olla iltapäivällä yksin, tykkää viettää aikaa kavereiden kanssa. Jos 7-vuotias on äidistä riippuvainen, vaatii jatkuvan huomion ja nukkuukin vieressä, niin se kuulostaa aika erikoiselta. Ota terveydenhoitoon yhteyttä, ehkä voisit saada sieltä apua.

Onko lapsella kavereita tai jotain harrastusta? Sujuuko sosiaaliset suhteen/päiväkoti/koulu ihan hyvin?

Vierailija kirjoitti:

Tyypillinen 7-vuotias nukkuu omassa sängyssä, osaa noudattaa sääntöjä, osaa lähteä yksin kouluun tai olla iltapäivällä yksin, tykkää viettää aikaa kavereiden kanssa. Jos 7-vuotias on äidistä riippuvainen, vaatii jatkuvan huomion ja nukkuukin vieressä, niin se kuulostaa aika erikoiselta. Ota terveydenhoitoon yhteyttä, ehkä voisit saada sieltä apua.

Onko lapsella kavereita tai jotain harrastusta? Sujuuko sosiaaliset suhteen/päiväkoti/koulu ihan hyvin?

No kaikki nuo lapsenikin kyllä osaa mutta tykkää olla myös paljon kotona. Eli ei edes halua lähteä minnekään ellei ole ihan pakko. Menemiset jonnekin on rautalangalla vääntämistä (ellemme mene huvipuistoon). Onneksi on lapsella koulu ja meillä työ, sen avulla pysyn suht selväjärkisenä ja onneksi tyttö meneekin kouluun ilman vastaan hangoittelua. Ap

Vierailija kirjoitti:

Ap, suuret tsempit ja sympatiat sulle! <3 vanhemmuus on rankkaa ja se saa tuntua siltä, hiiteen kaikki syyllisyyden tunteet.

Minusta kuulostaa siltä että tilanteessa on paljon kyse siitä, että olette aika yksin. Kun ei ole muita tärkeitä aikuisia lapsen elämässä, itselläkin perspektiivi vääristyy ja sitä menee liikaakin lapsen ehdoilla, kuten tuo samassa sängyssä nukkuminen. Ehdotan sinulle paria juttua. Ensinnäkin varmista, että sinulla on arjessa ihan omia, voimia antavia asioita, kuten oma aika liikunnan tai muun kivan tekemisen merkeissä. Näin pidät huolta voimavaroistasi ja muistat olevasi muutakin kuin äiti. Toiseksi, hae neuvoja ja apua vanhemmuuteen, siihen liittyviin tunteisiin ja kasvatukseen MLL vanhempainpuhelimesta, neuvolasta, järjestöistä tms. On suuri apu saada purkaa ajatuksiaan rehellisesti jonkun kanssa ja saada perspektiiviä. Kolmanneksi, etsikää jostakin vaikka maksullista hoitoapua satunnaiseen käyttöön, siten että teille tulee enemmän vapautta tehdä asioita puolisosi kanssa yhdessä tai erikseen myös ilman lasta. Perheen ulkopuolisesta kivasta aikuiskontaktista hyötyy myös lapsi. Tsemppiä, sinä pystyt tähän! Terv. Kanssaäiti

Kiitos kannustavasta viestistä! Tuli ihan hyvä mieli :) joo yritän hankkia meille apua mutta en tiedä miten sen ilmaisisin kun olen hämmentynyt itseni kuin lapsenikin tunteista (kun en niitäkään oikein ymmärrä).

Ja en tiedä miten saan lapsen nukkumaan omassa sängyssään kun viimeksi pakotin nukkumaan hänet siinä oli se raivon ja itkun paikka. Olen kyllä kieltämättä antanut tässä liikaa periksi, en vain jaksa valvoa kahteentoista yöllä kun yksi vieläkin itkee sitä kun ei pääse meidän sänkyyn. Raivostuttavan itsepäinen ja sinnikäs tässä asiassa. En usko että yhtään pääsee tästä helpommalla kun on päässyt aina meidän väliin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, suuret tsempit ja sympatiat sulle! <3 vanhemmuus on rankkaa ja se saa tuntua siltä, hiiteen kaikki syyllisyyden tunteet.

Minusta kuulostaa siltä että tilanteessa on paljon kyse siitä, että olette aika yksin. Kun ei ole muita tärkeitä aikuisia lapsen elämässä, itselläkin perspektiivi vääristyy ja sitä menee liikaakin lapsen ehdoilla, kuten tuo samassa sängyssä nukkuminen. Ehdotan sinulle paria juttua. Ensinnäkin varmista, että sinulla on arjessa ihan omia, voimia antavia asioita, kuten oma aika liikunnan tai muun kivan tekemisen merkeissä. Näin pidät huolta voimavaroistasi ja muistat olevasi muutakin kuin äiti. Toiseksi, hae neuvoja ja apua vanhemmuuteen, siihen liittyviin tunteisiin ja kasvatukseen MLL vanhempainpuhelimesta, neuvolasta, järjestöistä tms. On suuri apu saada purkaa ajatuksiaan rehellisesti jonkun kanssa ja saada perspektiiviä. Kolmanneksi, etsikää jostakin vaikka maksullista hoitoapua satunnaiseen käyttöön, siten että teille tulee enemmän vapautta tehdä asioita puolisosi kanssa yhdessä tai erikseen myös ilman lasta. Perheen ulkopuolisesta kivasta aikuiskontaktista hyötyy myös lapsi. Tsemppiä, sinä pystyt tähän! Terv. Kanssaäiti

Kiitos kannustavasta viestistä! Tuli ihan hyvä mieli :) joo yritän hankkia meille apua mutta en tiedä miten sen ilmaisisin kun olen hämmentynyt itseni kuin lapsenikin tunteista (kun en niitäkään oikein ymmärrä).

Ja en tiedä miten saan lapsen nukkumaan omassa sängyssään kun viimeksi pakotin nukkumaan hänet siinä oli se raivon ja itkun paikka. Olen kyllä kieltämättä antanut tässä liikaa periksi, en vain jaksa valvoa kahteentoista yöllä kun yksi vieläkin itkee sitä kun ei pääse meidän sänkyyn. Raivostuttavan itsepäinen ja sinnikäs tässä asiassa. En usko että yhtään pääsee tästä helpommalla kun on päässyt aina meidän väliin.

Ap

Et voi antaa periksi vain siksi, että lapsi raivoaa tai itkee. Niin toimimalla et opeta lapselle mitään muuta kuin sen, että raivoamalla tai itkemällä saa tahtonsa läpi, eli että hänen nimenomaan kannattaa raivota ja itkeä.

Jättämällä raivoamisen ja itkemisen huomiotta taikka mahdollisesti rankaisemalla raivoamisesta sen sijaan pystyy opettamaan lapselle sen, ettei raivoamista ja itkemistä kannata yrittää käyttää vallankäyttövälineenä.

Eli jos vaikkapa laitat lapsen omaan sänkyyn etkä välitä raivosta ja itkusta, niin viimeistään jokusen yön kuluttua se raivoaminen ja itkeminen erittäin todennäköisesti loppuu tai ainakin asteittain vähenee, kun lapsi huomaa, ettei pysty saamaan sillä tavoin omaa tahtoaan läpi.

 PS. Lapsi ei mene kiukkuitkusta rikki vaikka se itku pahalta kuulostaakin.

Kuulostaa kyllä kehityksessään viivästyneeltä. Omat lapseni kasvoivat kakka-pissa -jutuista ohi n. 5-vuotiaina. 

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa kyllä kehityksessään viivästyneeltä. Omat lapseni kasvoivat kakka-pissa -jutuista ohi n. 5-vuotiaina. 

Joo, minäkin ajattelin samaa mutta mielestäni meillä se on lähinnä tunnekehityksessä missä hän on jäljessä muista. Melko lapsellinen jutuissaan eikä usein ymmärrä että voi sanoillaan pahoittaa toisen mielen. Koulussa menee ihan hyvin ja opettajaltakin saanut hyvää palautetta, ihme kyllä. Ap

Teidän perheen pitäisi elää vanhempien ehdoilla, ei lapsen! Ja se tyttö nukkumaan omaan sänkyyn tai se jää siihen teini-ikään saakka. Miksi monet unohtaa että vanhempi on se auktoriteetti, tuo lapsihan pitää teitä ihan pilkkana. Ei hän niille pissa ja kakka jutuille naura vaan teille ja olette antaneet sen tapahtua.

Mitä lapsen isä sanoo tai tekee, kun lapsi raivoaa? Jättää sinut selviämään yksin? Teidän pitää alkaa puhaltaa yhteen hiileen miehen kanssa ja rauhallisen määrätietoisesti ja johdonmukaisesti ohjata oikeaan käytökseen ihan kaikessa. Asap. Joka kerta kun kyllästyt tappeluun ja annat periksi, viivästyttää tavoitteeseen pääsyä.

Ensimmäiseksi omaan sänkyyn nukkumaan. Ettekä kuuntele mitään tekosyitä tai raivoamista, jonka varjolla tyttö pääsisi tavoitteeseensa. Positiivista palautetta aina, kun on aihetta, mutta kielteistäkään ei pidä pelätä. Varsinkin noista pissakakkajutuista voi kyllä ärähtääkin, että tuollaiset puheet ovat rumia, eikä niitä tarvitse suoltaa yhtään.

Teillä on perheessä tyranni, joka vie teitä, kuin pässiä narussa. Voi olla, että tytöllä on myös jokin lievä neurologinen häiriö, mutta sitä suuremmalla syyllä hänelle pitää asettaa rajoja.

Pyydä Super-Nanny paikalle.