Millainen on ollut erikoisin työsopimuksesi?
Ptikästä nollatuntisopimuskeskustelusta muistui mieleeni oma työsopimukseni 90-luvulta, kun olin nuori ja ensimmäisessä yksityisen sektorin työpaikassani. Työaikani oli klo 07-21, ja tähän aikaikkunaan työpanokseni myyjät sovittelivat asiakaskäyntejä. Päivät olivat työtä ja luppoaikaa kaukana kotoa tai toimistosta sisältävää silppua, josta palkallista aikaa saattoi olla esimerkiksi vain 3 tuntia. Työpanoksen myyjä katsoi bussi- ja juna-aikatauluista matka-ajan, ja kaikki odottelu, tavaroiden kerääminen ja järjestäminen käynnin aluksi ja lopuksi, kävelymatkat, liikenneruuhkat ja vessatauot olivat palkatonta aikaa. Logistisista syistä työt oli valmisteltava kotona, mutta vain toimistossa valmisteleminen oli palkallista. Asiakkaiden välille saattoi jäädä vaikka kolmen tunnin tyhjä tauko, jonka aikana ei ehtinyt kotiin eikä toimistoon. Työnantajani kehotti minua käymään vaikka shoppailemassa, jos tuntui tylsältä olla tyhjänpanttina.
Minä ja kaksi samaa työsopimusta noudattavaa kollegaani jäimme joka kuukausi 10-40 tuntia velkaa työnantajallemme. Kun minulle selvisi, että meidän oli tarkoitus korvata nämä sadat tunnit toimimalla muun muassa kesäloma-aikamme toimistotyöntekijöiden lomatuuraajina, otin yhteyttä ammattiliittoon ja kysyin, oliko koko touhu ihan laillista. Kun kerroin yhteydenotostani toimistoväelle, järjestelmä muutettiin välittömästi. Toinen kollegoistani oli tehnyt vanhaa orjatyötä jo muutaman vuoden, mutta ulkomaalaisena ja huonosti suomea puhuvana hän ei ollut osannut epäillä, että häntä käytettiin häikäilemättömästi hyväksi.
Samassa firmassa oli töissä ulkomaalainen freelancer, joka oli erittäin hyvä työssään ja halusi kovasti vakituiseksi työntekijäksi. Hänelle tarjottiin sopimusta, jonka mukaan firma takaisi hänelle vähintään 20 viikkotuntia työtä ympäri vuoden, mutta hän ei saisi tehdä töitä millekään muulle työnantajalle. Hän oli vähällä tarttua sopimukseen, mutta sen huonojen ja hyvien puolien puiminen kollegoiden kesken avasi hänen silmänsä.
Nykyisin työlainsäädäntö tunnetaan paljon paremmin kuin aikoina ilman nettiä, mutta ylilyöntejä tapahtuu edelleen. Mikä on ollut erikoisin tai kummallisin työsopimus, joka teillä on ollut tai josta olette kuulleet?