Kummallisia ajatuksia joihin törmää vain palstalla?
Siis jos ei ihan ilmiselviä provoja lasketa mukaan.
Itse olen törmännyt usein siihen että kerrostalossa koiran haukuntaan kyllästyneen henkilön pitäisi vapaa-ajallaan ulkoiluttaa tai muuten rauhoitella tätä naapurin häirikkökoiraa 🤣
Kommentit (241)
Ehkä elän jossain rinnakkaistodellisuudessa mutta omassa elinpiirissäni en ole törmännyt siihen käytäntöön että lapset muuttaisivat kotoa omilleen, _heti_ kun täyttävät 18-vuotta. Etenkin uusperhekuvioissa tämä tuntuu (täällä) olevan tavallinen oletus.
Itse ja suurin osa lähipiiristäni on käynyt lukion, eikä kukaan muuttanut omilleen kesken lukio-opintojen. Muutto tapahtui kaikilla lukion jälkeen jatko-opintoihin siirryttäessä.
En siis vastusta kenenkään itsenäistymistä, vaikka jo ennen täysi-ikäistymistä, mutta oudolta tuntuu tuo oletus, että nyt kun esim. maaliskuun 16. tuli 18-vuotta mittariin, niin huomenna sitten muuttoauto pihaan, noin hitusen kärjistetysti.
Apua saa aina kun on vain valmis ottamaan sitä vastaan.
Että kaikki ova töissä 9-17 ja jos kirjoitat palstalle tuona aikana olet työtön pummi.
Täällä on vallalla sellainen käsitys työttömistä, että he eivät ole ihmisiä lainkaan, ja "niille" voi keksiä pään menoksi ihan mitä tahansa.
Jos vain on sen verran onnellinen että saa itse olla töissä (nauttimassa lomien, eläkkeiden kertymisestä ja työterveyshuollosta, mahdollisuudesta omistaa/kerryttää omaisuutta) on oikeutettu myös orjuuttamaan ja halveksimaan työttömiä.
Palstalla on omituisia "minun verorahani" ihmisiä, joilla on veronmaksajina oikeus vaatia ihan mitä tahansa mieleen juolahtaa.
Jos toisella ihmisellä (vaikka tämä olisi työssäkäyväkin) on vaikka kilokin ylipainoa, niin saa tuo toinen verorahaihminen oksentaa ja ulostaa sen toisen päälle, koska hänen verorahansa menevät se "läskin" sairauksien hoitoon.
Viisikymppiset ovat lähinnä saastetta. Joko inhottavia lerppamunasetiä tai kiukkuisia kassajonossa tuuppivia tätejä. Ja haistaan pahalle :D
Uusperheet ovat w t, jotka vaihtavat puolisoa jatkuvasti, ja aina uuden kanssa tekevät uuden lapsen.
Tunnen kyllä uusperheitä, mutta kukaan ei ole vaihtanut puolisoita kuin paitaa. Eikä kukaan ole tehnyt lasta alle kahden vuoden.
Että nainen saa aina miesseuraa, vaikka möllöttäisi tumput ojossa tekemättä mitään. Niitä miehiä kuulemma tunkee ovista ja ikkunoista.
Että äitipuolen pitäisi hoitaa miehen lapset tai vähintään osallistua heidän viihdyttämiseen, jos isällä ei ole siihen kykyä.
Että itseään kunnioittava nainen ei ikinä, ei koskaan, anna miehen maksaa ravintolassa tms.
Täällä törmää siihen väitteeseen, että tyttöhallitus oikeasti tekee hyvää työtä. Itseasiassa ihmetyttää mistä näille on löytynyt äänestäjiä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on vallalla sellainen käsitys työttömistä, että he eivät ole ihmisiä lainkaan, ja "niille" voi keksiä pään menoksi ihan mitä tahansa.
Jos vain on sen verran onnellinen että saa itse olla töissä (nauttimassa lomien, eläkkeiden kertymisestä ja työterveyshuollosta, mahdollisuudesta omistaa/kerryttää omaisuutta) on oikeutettu myös orjuuttamaan ja halveksimaan työttömiä.
Palstalla on omituisia "minun verorahani" ihmisiä, joilla on veronmaksajina oikeus vaatia ihan mitä tahansa mieleen juolahtaa.
Jos toisella ihmisellä (vaikka tämä olisi työssäkäyväkin) on vaikka kilokin ylipainoa, niin saa tuo toinen verorahaihminen oksentaa ja ulostaa sen toisen päälle, koska hänen verorahansa menevät se "läskin" sairauksien hoitoon.
Työttömissä nyt harvemmin on mitään hyviä puolia. Aivan kamalaa porukkaa tavalla tai toisella.
Ja miksi se on omituista, että veroja maksavaa kiinnostaa mitä verorahoilla tehdään? 5/5 logiikka.
Siellä joku todisti heti tämän.
Perustulo ratkaisee kaikki ongelmat. Kaikilta
Kaikki haluavat tehdä rahakasta uraa ja ison omakotitalon/arvoasunnon. Jos niitä ei kaipaa, valehtelee.
Joka puolelta löytyy ihmisiä jotka ihan ääneen päin naamaa tai selän takana arvostelevat muiden valintoja ulkonäön, ostosten tai lasten kasvatuksen suhteen. Ellei tätä palstaa olisi, en tuosta ilmiöstä tietäisi mitään.
Kaikki naiset haluavat jännän pahan pojan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on vallalla sellainen käsitys työttömistä, että he eivät ole ihmisiä lainkaan, ja "niille" voi keksiä pään menoksi ihan mitä tahansa.
Jos vain on sen verran onnellinen että saa itse olla töissä (nauttimassa lomien, eläkkeiden kertymisestä ja työterveyshuollosta, mahdollisuudesta omistaa/kerryttää omaisuutta) on oikeutettu myös orjuuttamaan ja halveksimaan työttömiä.
Palstalla on omituisia "minun verorahani" ihmisiä, joilla on veronmaksajina oikeus vaatia ihan mitä tahansa mieleen juolahtaa.
Jos toisella ihmisellä (vaikka tämä olisi työssäkäyväkin) on vaikka kilokin ylipainoa, niin saa tuo toinen verorahaihminen oksentaa ja ulostaa sen toisen päälle, koska hänen verorahansa menevät se "läskin" sairauksien hoitoon.
Työttömissä nyt harvemmin on mitään hyviä puolia. Aivan kamalaa porukkaa tavalla tai toisella.
Ja miksi se on omituista, että veroja maksavaa kiinnostaa mitä verorahoilla tehdään? 5/5 logiikka.
Siellä joku todisti heti tämän.
Olet ilmeisesti joko työtön ja tottunut meininkiin tai kasvanut pumpulissa jossain hurrialueella etkä ole joutunut kohtaamaan aitoa työtöntä elämäsi aikana
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on vallalla sellainen käsitys työttömistä, että he eivät ole ihmisiä lainkaan, ja "niille" voi keksiä pään menoksi ihan mitä tahansa.
Jos vain on sen verran onnellinen että saa itse olla töissä (nauttimassa lomien, eläkkeiden kertymisestä ja työterveyshuollosta, mahdollisuudesta omistaa/kerryttää omaisuutta) on oikeutettu myös orjuuttamaan ja halveksimaan työttömiä.
Palstalla on omituisia "minun verorahani" ihmisiä, joilla on veronmaksajina oikeus vaatia ihan mitä tahansa mieleen juolahtaa.
Jos toisella ihmisellä (vaikka tämä olisi työssäkäyväkin) on vaikka kilokin ylipainoa, niin saa tuo toinen verorahaihminen oksentaa ja ulostaa sen toisen päälle, koska hänen verorahansa menevät se "läskin" sairauksien hoitoon.
Työttömissä nyt harvemmin on mitään hyviä puolia. Aivan kamalaa porukkaa tavalla tai toisella.
Ja miksi se on omituista, että veroja maksavaa kiinnostaa mitä verorahoilla tehdään? 5/5 logiikka.
Verorahoista päätetään demokraattisesti. Ne on yhteisiä rahoja.
Mitä hyviä puolia sinä luulet että sinussa on?
Työttömissä ihmisissä on hyviä ihmisiä ja ihan arvokkaita, tärkeitä, kunnollisia, kilttejä, empaattisia, ahkeria, fiksuja ja älykkäitä.
Ilmastonmuutoksen verukkeella haikailtavat sähköautot ja tuulivoimat...