Kerron nyt miten diagnosoimaton syömishäiriöni oireilee

Diagnosoimaton siksi, että en ole ikinä mennyt diagnosoitavaksi.

Söin äsken valmisleipää, jota normaalisti rakastan. Vaikka ainahan RAIKAS voileipä on tuhat kertaa parempi kuin joku valmispska. Joka tapauksessa äsken söin tätä valmispskaleipää ja yhtäkkiä maistaessani majoneesin minua alkoi kuvottaa enkä pystynyt syödä leipää loppuun.

Liikaa jää ruokaa syömättä myös siksi, että se on jääkaapissa. Kylmä ruoka ällöttää (vaikka lämmitettynä se syödään, haloo.) En tiedä mikä kumma siinä on.

Tosi usein juon kaffia silloin kun olisi pitänyt syödä jo monta tuntia sitten. Sitten joskus myöhään illalla mietin, että mitä tänään tuli syötyä ja tajuan, että ei mitään tai ehkä yksi leipä.

Joskus harvoin on kausia, kun syön suht normaalisti. Useammin tämä on tällaista ihmeellistä veivaamista.

Oikeastaan lopullisesti havahduin silloin, kun miekkonen alkoi kyselemään, että olenko syönyt. Huomasin, että minulla oli aina jokin selitys syömättömyydelle. Tajusin, etten voi jatkaa sitä rataa.

Nyt hieman ounastelen, että jatkossa en osta enää noita valmisleipiäkään, kun jäi nyt ällöttävä makumuisto tuosta majoneesista. Inhoan kermavaahtoa ja majoneesia, oksettava edes ajatella niitä.

Ulkoisestihan minusta ei näe tätä syömisongelmaa. Ja kaloreita tulee juomistakin. Kyllä täysi vatsa on ihana, mutta se kevyt tunne, kun maha on tyhjä... Se vasta on ihana. Ja siihen olen koukussa.