Koulukiusaamisen vaikutus omaan elämään

Minua on koulukiusattu lähinnä ala-asteella. Kyllä se varmasti on vaikuttanut oman persoonan kehittymiseen. En kuitenkaan koe, että se jotenkin näkyy mun elämässä enää. En ajattele asiaa. Se on mennyttä. Menneisyyden kanssa täytyy oppia elämään, eikä jäädä murehtimaan asioita, joille ei voi enää mitään. Lapset nyt vaan osaa olla tyhmiä ja ilkeitä. Voi olla, että mun kiusaajia kaduttaa ja ovat nykyään ihan tavallisia ihmisiä. Ei juurikaan kiinnosta. N27

Olen jo antanut anteeksi lapsuuteni.

Pilasi täysin elämäni.  Toivon kiusaajilleni saman kohtalon.

En haluaisi myöntää että on vaikuttanut mutta on. Ei vaikuttanut eka 25v mutta 30v jälkeen alkoi vaikuttaa ja sairastuin psyykkisesti.

Nykyään vetäytyvä, hiljainen, elämänhalun osittain menettänyt, kotona oleva mt ongelmainen. Minua kiusattiin lukiossa (poika) joka otti muita poikia mukaan kiusaamiseen. Sen jälkeen kiusasi amk:ssa toiset tytöt. Työpaikoillakin joutunut kiusatuksi. Ehkä vika sitten onkin minussa.

Ihminen on julma elukka. Julmin.

Kiusattiin ennen kaikkea valheellisia huhuja levittämällä. Nykyisin minun on vaikea olla oma itseni tuntemattomien tai puolituttujen seurassa, ennen sanomista tulee harkittua tarkkaan että mistään ei voi vääntää mitään, millä minut saisi kuulostamaan hirviöitä. Parhaiten ehkä kuvaa se, että kaveri on sanonut kykenevänsä olemaan oma itsensä (lähes) aina, kun ei välitä muiden mielipiteistä, jos niillä muilla ei ole valtaa häneen (tyyliin ole esimies). Minusta taas tuntuu, että kaikilla on valtaa minuun: kuka tahansa voisi halutessaan tehdä saman tempun, alkaa levitellä minusta kaikenlaista paskaa, ja ihmiset nyt on edelleen hyväuskoisia hölmöjä jotka mieluusti uskoo siitä hiljaisesta, epäluuloisen näköisestä möröstä vaikka ja mitä.

Toisaalta olen vielä aika nuori (26v), kiusaaminen tapahtui noin 10v sitten ja olen siitä päässyt jo aika paljon eteenpäin. Ehkä toisessa kymmenessä vuodessa olen kuntoutunut kokonaan.

En luota ihmisiin. En puhu. Häpeän itseäni. Minulla ei ole kavereita, koska ne kaveritkin aikoinaan kiusasivat. Minulla on vääristynyt omakuva, koen olevani epävakaa, mutta lääkärin mielestä en ole, koska olen käynyt koulut loppuun hyvin arvosanoin ja olen aina käynyt töissä. Näen itseni tyhmänä ja lihavana ja rumana, vaikka mieheni kehuu minua lähes päivittäin. Olin ennen luova ja rakastin esiintymistä, mutta luovuus kuoli ollessani 20v. Tiedän, että vika on ajattelussani ja olen pyrkinyt muokkaamaan sitä, mutta sitten kun taas olen pyrkinyt tutustumaan ihmisiin ja hankkimaan kavereita, minuun ei haluta tutustua, koska olen niin jäykkä ja hiljainen. Oikeasti olen varsin hauska kun uskallan olla, mutta uudessa seurassa olen se hiljainen, joka enimmäkseen kuuntelee. Nimittäin jos sanon jotain, siitä harvemmin juttu jatkuu tai nolaan itseni jollain tapaa, koska olen tyhmä.

Kerran pääsin jo yli, kun muutin toiselle paikkakunnalle, sain uusia kavereita ja olin aika suosittu (kerrankin!). Kuitenkin läheisin ystäväni uudesta koulusta näytteli koko amiksen ajan pitävänsä minusta, vaikka oikeasti inhosi minua (hänen omia sanojaan) ja sitten olinkin kaikkien silmissä h u * r a kun yhden kerran harrastin seksiä. Ystäväni oli neitsyt. Sitten muutin kolmannelle paikkakunnalle. Sain pari kaveria, muut olivat hyvin ilkeitä juoruilijoita. Muutin neljännelle paikkakunnalle. Sain koulussa pari kaveria, mutta he eivät halunneet viettää vapaa-aikaansa minun kanssani, koska heillä oli jo omat elämänsä. Jäin yksin. Löysin miehen. Miestä surettaa, kun minulla ei ole kavereita. Nautin kyllä omastakin seurasta ja olen välillä hyvin kömpelö sosiaalisissa tilanteissa, mutta introverttinä tarvitsen paljon omaa aikaa. Tuttuja on jokunen, ja heidän kanssaan on ihan kiva silloin tällöin viettää aikaa, mutta minulla on hyvin raskas taakka kannettavana, kun välillä tuntuu, että puhun ihan typeristä asioista ja sitten häpeän itseäni jälkeenpäin.

Töissä jaksan esittää iloista ja kiinnostunutta, mutta voisin päivät pitkät vain urheilla ja helliä mieltäni, mitä työni vain tuhoaa. Aspana saan kuulla haukkuja asiakkailta ja valitettavasti otan ne välillä henkilökohtaisesti, vaikkei olisi mitään syytä.

Ajattelen häntä edelleen päivittäin. Vihaan häntä sydämeni pohjasta ja toivon, että hän tappaisi itsensä. Hänen takiaan tunnen itseni epäonnistuneeksi.

Nimittäin, tuolla se vitun vässykkä jotenkin mennä kituuttaa hartiat lysyssä edelleen, vaikka kiusasin häntä koko yhteisen kouluaikamme päivittäin ja yritin tuhota hänet, sillä olihan se selvää, ettei hänestä olisi pitänyt olla eläjäksi. Se, että hän on jotenkuten selvinnyt, muistuttaa minua siitä, että arvioni hänen kelvottomuudestaan ei ollutkaan täysin oikea, ja siksi vihaan häntä.

Lapsuus meni jo. Minua kiusattiin, mutta entä sitten? Ehkei se lapsuus ja koti ollut täydellinen niillä kiusaajillakaan.

Kiusaaminen oli henkista ja fyysistä. Se tapahtui ylä-asteella ja siitä on nyt 10 vuotta, enkä ole päässyt yli. Vielä tänä päivänäkin fantasioin heidän tappamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Kiusattiin ennen kaikkea valheellisia huhuja levittämällä. Nykyisin minun on vaikea olla oma itseni tuntemattomien tai puolituttujen seurassa, ennen sanomista tulee harkittua tarkkaan että mistään ei voi vääntää mitään, millä minut saisi kuulostamaan hirviöitä. Parhaiten ehkä kuvaa se, että kaveri on sanonut kykenevänsä olemaan oma itsensä (lähes) aina, kun ei välitä muiden mielipiteistä, jos niillä muilla ei ole valtaa häneen (tyyliin ole esimies). Minusta taas tuntuu, että kaikilla on valtaa minuun: kuka tahansa voisi halutessaan tehdä saman tempun, alkaa levitellä minusta kaikenlaista paskaa, ja ihmiset nyt on edelleen hyväuskoisia hölmöjä jotka mieluusti uskoo siitä hiljaisesta, epäluuloisen näköisestä möröstä vaikka ja mitä.

Toisaalta olen vielä aika nuori (26v), kiusaaminen tapahtui noin 10v sitten ja olen siitä päässyt jo aika paljon eteenpäin. Ehkä toisessa kymmenessä vuodessa olen kuntoutunut kokonaan.

Näin minäkin kuvittelin kunnes 30-vuotiaana sairastuin yllättäen masennukseen. Kiusaamisesta ei ikinä pääse yli ilman ammattiapua. 

Kiusaaminen on vain tekosyy ihmiselle, joka ei viitsi tehdä elämästään hyvää. On helpompi syyttää muita kun ottaa vastuu itsestään.

Me kiusatut voimme valita, voimme käyttäytyä niin että meillä on ystäviä ja hyvä elämä aikuisena, vaikka lapsuus oli helvettiä.