Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tunnen syyllisyyttä uupumisesta. Harmittaa niin paljon, kun en jaksanutkaan ja hävettää.
13.01.2020 |
Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun olen kokenut uupumisen. Oikeastaan en ole edes varma toivuinko koskaan ensimmäisestäkään kerrasta.
Silloin tein paljon töitä, halusin perustaa elämäni uran rakentamiselle ja sain siitä voimaa kun kehityin, sain kiitosta ja palkankorotuksia ja lisää vastuuta. Parhaimmillaan tein töitä monessa työpaikassa viikottain enkä osannut pysähtyä ennen kuin mieli alkoi murenemaan. Oli hälytysmerkkejä mutta lopulta oikeastaan tuntui kun olisin juossut seinää päin ja kaatunut.
Pidin vain muutaman viikon sairaslomaa, siitä uusi työpaikka, samantien vastuutehtävät ja uusi nousukiito. Se ei vain enää rikastuttanut itseäni enää, olin muuttunut tai suhde työntekoon oli aivan toisenlainen ja irtisanoin itseni taas puolen vuoden jälkeen. Muutin koko kaupungista ja etsin itseäni. Tuska oli suuri kaiken prosessoinnin kanssa mutta sen jälkeen tunsin itseni onnelliseksi kun en enää yrittänyt väkisin ja elää pelkästään työnteolle.
No jossain vaiheessa taas työt salakalavasti lisääntyivät ja olin uudessa parisuhteessa.
Yritin pitää kiinni työstä ja parisuhteesta, olin aivan jaksamisen äärirajoilla, sillä kuljin viikottain monen kaupungin väliä näiden kahden asian vuoksi. Työ oli rankkaa sekä minut laitettiin vastuutehtäviin vaikka yritin puhua aikaisemmin, etten taida jaksaa ja sairaslomallakin yrittivät pakottaa töihin.
Irtisanouduin, pää vain tuntui hajoavan ja voimat loppuivat. Olin jo sitä ennen ärtyinen, itkin salaa töissä ja olin kyynistynyt sekä hankala. Työmäärä oli vain älytön siinä tilanteessa. Muuta muukin lähtivät yllättäen perässäni, joten sinänsä vika ei ehkä ollut omassa päässäni.
Olisinpa kuitenkin jaksanut, sillä nyt taloudellinen tilanne on surkea, töitä olen hakenut mutta aika heikolta on näyttää. Niitä on hankala saada tähän aikaan vuodesta.
Kuukausi sitten irtisanouduin ja mietin vain, että jospa olisivat antaneet minulle sairasloman ymmärtäväisesti aikaa harkita ja kerätä voimia niin tuskin tilanne olisi eskaloitunut tähän.
Ottaa päähän niin paljon mutta ehkä uudet paremmat tuulet ovat tuloillaan, en voi kun toivoa. Onneksi parisuhde on hyvä ja mies tukenut.
Kommentit (8)
Mulla sama tilanne, enkä tajua miksi kaikki uudet vastuut työnnetään minulle vaikka olen jutellut esimiehen kanssa uupumuksesta. Sitä paitsi varmasti moni muukin tahtoisi työhönsä lisävastuita. Miksi ne laitetaan aina yhdelle. Sitten jos lähden, minulle valitetaan kuinka en arvostanut vaikka minuun panostettiin. Kun en jaksa enää tätä kasvavaa vastuiden määrää enkä halua olla mikään supertähti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä ap.
Oletko varma ettei sulla ole adhd? Kuulostaa siltä. Tee netissä testi ja tutki asiaa eteenpäin lääkärin kanssa.
Uupumista ei pidä hävetä. Koita löytää sairausloman aikana keinot tasaiseen elämään, joka ei kuluta sua jatkuvasti säännöllisin väliajoin.
Kertomuksesi kuulostaa omalta elämältäni mutta minulla pitkällä sairauslomalla viimein diagnosoitiin aikuisiällä adhd mikä selitti sen astisen työelämäni ja uupumiseni täysin. Syitä on toki muitakin mutta siihen 100 lasissa painamiseen ja jatkuvaan uupumiseen ja muutokseen löytyi neurologinen syy. Adhd ei innostuessaan osaa rajoittaa ja on uudessa työssä aina tosi kova tekijä heti ja uralla eteneminen voi olla nopeaa ja sitten tulee seinä vastaan.
Tsemppiä ! Se on vain elämää, muista se. Hengitä ja ota päivä kerrallaan.
Tuttu tunne. Omien rajojen ymmärtämisen ja asettamisen kanssa on minullakin ollut toistuvasti ongelmia.
Hävettää, kun tuntuu, että loppuun palamalla jätin työyhteisön ja työkaverit pulaan. Tunne on vahva, vaikka kuinka terapeutti koettaa kerta, että minun pitäisi lopettaa itseruoskiminen ja nähdä juttu enemmänkin työnjohdon ongelmana - esimiehen tehtävä on katsoa, ettei jollekulle kasaudu määräänsä enempää hommia.
Miksi vaan edelleen tuntuu että minun olisi pitänyt tietää rajani paremmin ja olisi pitänyt osata kieltäytyä töistä ja pitää parempaa huolta itsestäni?
Miksi terve itsekkyys on niin vaikeaa?
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama tilanne, enkä tajua miksi kaikki uudet vastuut työnnetään minulle vaikka olen jutellut esimiehen kanssa uupumuksesta. Sitä paitsi varmasti moni muukin tahtoisi työhönsä lisävastuita. Miksi ne laitetaan aina yhdelle. Sitten jos lähden, minulle valitetaan kuinka en arvostanut vaikka minuun panostettiin. Kun en jaksa enää tätä kasvavaa vastuiden määrää enkä halua olla mikään supertähti.
Ymmärrän sinua. Mikähän siinä on...
Mietin vain, puhunko liian hiljaa, enkö vedä itse rajoja vakuuttavasti kuitenkaan?
Hauskinta mielestäni tilanteessa on se, että olen uupunut samalla työnantajalla ennenkin ja kokenut kiitollisuudenvelkaa ja samalla riittämättömyyttä.
Työnantaja tiesi, että olen altis uupumiselle. Varoitin häntä myös ennen tätä hetkeä, sanoin, että minua pelottaa enkä ole varma jaksanko tai selviänkö kun vastuu lisääntyy. Sanoi vaan, että me kaikki(kollegat) olemme turhaan huolissamme muutoksista, sillä kyllä hän tietää minun pärjäävän.
No.. Yritin toki mutta valitettavasti se ei vain kantanut pitkälle vaikka ehdottomasti olisin tahtonut jatkaa työsuhdettani.
En ymmärrä miksi minut kuitenkaan laitettiin hommaan, sillä ensinnäkin tieto aikaisemmasta uupumisesta, kolmen tunnin työmatkat päivittäin ja älytön kiire sekä apulaisen kouluttaminen ja vielä lisäksi kasvava asiakasmäärä. En ymmärrä miksi minua ja toisia työkavereita ei vain kuunneltu.
Jouduin ottamaan sairaslomaa (hyvin harvoin sitä haen) kun murruin töissä ja olin totaalisen väsynyt, rajan yli mentiin. Silti ei tullut ymmärrystä ja yritettiin saada sairaslomalla töihin. Se oli itselleni viimeinen niitti ja irtisanoutuminen tapahtui.
Kuitenkin hävettää sillä minuun luotettiin, työmatkat maksettiin ja pienen korotuksenkin sain. Työsuhde oli määrä-aikainen, tosin koskaan en saanut mustaa valkoisella vaikka pyysin. Eikä lopputiliäkään ole vielä näkynyt.
Stressaavaa aikaa ollut.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vain tyhmä toistaa samaa virhettä kerta toisensa jälkeen. Voisit tosiaan jo opetella tekemään työt normaalisti, ilman kohkaamista. Ellet siis taas jonkin ajan päästä halua löytää itseäsi samasta tilanteesta.
Alue: Aihe vapaa
Muutama muukin lähtivät perässäni*
Ap