Minkä takia äitini sanoi minulle, että jos hän sanoo jotain, mistä en pidä, minun pitää sanoa vain joo joo, ja tehdä kuten haluan?

Kun kuitenkin itse sanoin mieluummin, että tuo loukkasi minua, jotta hän ns. pysyisi elämässäni mukana, koska tietäisi, mikä satuttaa ja mikä ei ja voisi varoa sellaista, mikä satuttaa?
Tietenkin toinen saa puhua mitä haluaa, mutta itselläni loukkaantuminen lähti yleensä liikkeelle siitä, että äitini ei lainkaan kuunnellut minua, eikä miettinyt, mikä olisi minulle hyväksi (omia luulojaan siis piti sellaisina, haluamatta kuunnella, mitä hänelle sanotaan), ja sanoi sitten kaikenlaista todella paskaa ja loukkaavaa.
Kun valitin hänelle asiasta, niin minun pitäisi kuulemma olla välittämättä siitä, mitä hän sanoo ja tehdä kuten haluan. En tajua tällaista ”läheisyyttä”. Miksei hän voi kuunnella minua ja opetella tietämään, millaiset asiat kannustavat minua ja ehdottaa niitä? Tai jos ei osaa kuunnella, niin minkä takia minun silti sitten pitäisi pitää yhteyttä häneen ja kuunnella neuvoja, joita en tarvitse? Mikä ihmeen idea siinä on?
Nyt olen alkanut thdä kuten hän pyysi, en kuuntele enää häntä ollenkaan. En kuuntele enää häntä esim. kun hän sanoo, että pidetään yhteyttä ja soitellaan.
Miksi soiteltaisiin? Ei minulla ole mitään asiaa ihmiselle, jota ei kiinnosta kuunnella minua.
Hänen pitäisi olla nyt tyytyväinen, mutta miksi? Nyt teen niin kuin hän haluaa. Hän sanoo, että ei pidetä vihanpitoa (kun sanoin hänelle pitäneeni ja että siksi en vastannut kun hän soitti) ja että soitellaan. Niin sanon hänelle, että joo joo, mutta mitään puhelua hän ei tule saamaan, enkä aio jatkossakaan vastata hänen soittoihinsa. Ilmeisesti nyt on hyvä?
Se oli siis huonompi idea, että hän kuuntelee, mitä minä sanon ja toimii sen mukaan ollakseen mukana elämässäni? Minulla on kaksi lasta jne.
https://www.vauva.fi/keskustelu/3633437/olen-niin-hyvillani-kun-minun-e…
Jatkan tuohon ketjuun, koska paska mo de poistaa tämän koko ajan.