Pelkään kuolemaa koska pelkään häviämistä. Sitä, ettei parin sukupolven päästä kukaan enää tiedä minua olleenkaan ja hautakivikin viedään kun hautapaikka vapautuu

Uurna hauta on käytönössä ikuinen. Edelliset maatuvat ja yhteen mahtuu n.9 kpl.

Mä taas olen ihmetellyt mitä iloa siitä on, että MUISTO itsestä jää. Itseäni se ajatus ei lohduttaisi yhtään. Se mitä itse ahdistelen on tietoisuuden loppuminen itsessään, ihan sama sen jälkeen muistaako joku minua vai ei. Vaikka muistaisikin, ei minua silti enää ole, vain jotain muistoja tai sanoja paperilla tms.

Minä taas lohduttaudun sillä ajatuksella että joskus 100 vuoden päästä kukaan ei enää muista että olen ollut edes olemassa. Olen kova häpeämään itseäni niin hyvä vaan jos kukaan ei muista.

Minua lämmittää ajatus että elän kuolemani jälkeen lapsissani ja heidän lapsissaan :) On niin vaikuttavaa miten ulkonäkö ja luonteenpiirteet, jopa pienet hassut tavat, voivat siirtyä sukupolvelta toiselle. Tietyllä tapaa, niin kauan kuin sukulinja jatkuu, ihminen ei kuole koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Minua lämmittää ajatus että elän kuolemani jälkeen lapsissani ja heidän lapsissaan :) On niin vaikuttavaa miten ulkonäkö ja luonteenpiirteet, jopa pienet hassut tavat, voivat siirtyä sukupolvelta toiselle. Tietyllä tapaa, niin kauan kuin sukulinja jatkuu, ihminen ei kuole koskaan.

Joo, mutta miten pitkälle muistat omat sukulaisesi?

Teetätä itsestäsi timantti - nehän ovat ikuisia.

Elä täydesti.

Et ole niin tärkeä, että sinut pitäisi muistaa vielä 50 vuotta kuolemasi jälkeenkin.

Sukupolvet menevät ja tulevat.

Kysyn että miksi?

Et ole täällä enää seuraamassa kuka sinua muistaa. Sinulle ei ole mitään merkitystä sillä, muistaako sinut joku vai ei, koska et ole enää olemassa. Minusta se on todella vapauttavaa.

Jos ajattelee kaikkia maailmassa eläneitä ihmisiä, jos heistä kaikista pitäisi jäädä jokin muisto ikuisiksi ajoiksi niin se menisi mahdottomaksi.

Minua on taas puolestani alkanut ahdistaa, että mitä esim. valokuvilleni ja itselleni hyvin tärkeälle kirjakokoelmalleni tapahtuu sitten, kun kuolen. Lapsia ei ole eikä tule, myöskään sisaruksillani ei ole lapsia. Jotenkin lohduton ajatus, että nuo kaikki kipattaisiin jonnekin roskalavalle kuolemani jälkeen. Tuo asia täytyy kyllä ratkaista jotenkin hyvissä ajoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua lämmittää ajatus että elän kuolemani jälkeen lapsissani ja heidän lapsissaan :) On niin vaikuttavaa miten ulkonäkö ja luonteenpiirteet, jopa pienet hassut tavat, voivat siirtyä sukupolvelta toiselle. Tietyllä tapaa, niin kauan kuin sukulinja jatkuu, ihminen ei kuole koskaan.

Joo, mutta miten pitkälle muistat omat sukulaisesi?

Itse en ajattele niin että jonkun pitää tietoisesti muistaa minut yksilönä. Tuo on ehkä tätä some-ajan ajattelua.

Minusta on hauska ajatus että minun piirteeni, arvoni ja tapani jatkavat olemassa oloaan vielä pitkään sen jälkeen, kun minua itseäni ei ole enää olemassa. Eikä se vaadi välttämättä edes sukulinjaa, koska maailmaan voi jättää jälkensä niin monella tapaa.

Kuka tahtoo elää ikuisesti, vaikka toisten mielissä? Mitä hyötyä siitä on?

Miten kestäisi elämää jollei olisi kuoleman toivoa ja helpotusta? Minä en ainakaan jaksaisi loputtomiin.

Tämä on näitä ihmisenä olemisen peruskysymyksiä kieltämättä. Käyhän tuo itsellänikin mielessä varsinkin hautausmaalla vuosikymmeniä sitten kuolleitten (ja pitkälti unohdettujen) sukulaisten hautoja katsellessa. Se sartrelainen eksistentiaalinen ahdistus...

Mitäs sitten? Kaikille meille käy samalla tavalla. Muutaman sadan vuoden päästä ei meitä muista kukaan, eikä meistä ole mitään jäljelläkään.  Minkäs teet?

Onhan se kauheaa. Kuinka hyvin tunnet itse sukulaisesi 100 vuoden takaa? 1000 vuoden takaa? Me kaikki katoamme.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on näitä ihmisenä olemisen peruskysymyksiä kieltämättä. Käyhän tuo itsellänikin mielessä varsinkin hautausmaalla vuosikymmeniä sitten kuolleitten (ja pitkälti unohdettujen) sukulaisten hautoja katsellessa. Se sartrelainen eksistentiaalinen ahdistus...

Haudat ja hautajaiset ovat omaisia varten.

Tämä ongelma on helppo ratkaista. Älä vaivu synkkyyteen ap. Ostat sata pulloa viinaa, ja hautaat ne maahan ympäri Suomea/maailmaa. Jokaisessa pullossa on aina vihjeitä, mistä seuraava löytyy. Teet vihjeistä niin vaikeita, että ratkaisemiseen menee aikaa. Vielä sukupolvien jälkeen ihmiset muistavat sinut, koska viinanhimo on loputon. Varsinkin ilmaisen viinan.

Voi,voi.Eikö ole muuta murhetta,kun itsekkäästi surra itseään.Oma napa.....Ei se suru sinua koske,kun olet poissa.

Lyhyet erikoiset - Viinankätkijä

Veikko Huovinen

Veikko ei muuten edes kätkenyt itse, mutta teki siitä aiheesta kirjan. Jo se riittää pitämään hänet ihmisten mielissä vuosisatoja.

Hyvä aihe. Eikö se joku jätkä teettäny parit pyramidit. Mikä sen nimi nyt oli.

Ap:llä vähän turha pelko. Koko ihmiskunta kaikkine lapsinemme ja sukuhaaroineen lakkaa olemasta jossain kohtaa.

Kaikki muistot ja ihmiset katoavat ajan tuuliin.