Maapallon elinkelpoisuuden säilyttäminen edellyttää sosialismiin siirtymistä
Sikäli kuin ihmiskunta ylipäätään voi vaikuttaa ympäristöasioihin, se tapahtuu säätelemällä teollista tuotantoa — käytännössä pitämällä se siedettävän pienenä suhteessa kulloisenkin teknologian tasoon.
Teknologia kehittyy ajan mittaan ympäristöystävällisemmäksi, ja tämän ansiosta sama tuotteiden määrä voidaan tuottaa pienemmällä ympäristörasitteella. Mutta jos tavoitteena on aina ja jatkuvasti tuotannon määrän maksimoiminen, ei teknologian kehitys voi pelastaa luontoa. Tuollaisella tuotannon maksimoinnin mentaliteetilla ympäristöstä tullaan ottamaan irti kaikki mahdollinen ja se tullaan tuhoamaan aivan riippumatta siitä, millä tasolla teknologia on.
Millä edellytyksillä teollista tuotantoa voidaan säädellä? Nykyisin sitä yritetään säädellä sopimuksin sekä lain voimalla. Toimiiko tämä?
Kapitalistisessa taloudessa tuottajat kilpailevat keskenään. Jatkuvasti joku kilpailija on siinä tilanteessa, että hänen on valittava joko kilpailussa häviämisen tai sääntöjen rikkomisen välillä. Häviäminen merkitsee yritykselle taloudellista kuolemaa. Sääntöjen rikkomisesta — jos siitä ylipäätään jää kiinni — seurauksena on taloudellinen sanktio, joka pahimmillaan (mutta ei käytännössä koskaan) johtaa samaan kuin kilpailussa häviäminen. Näin ollen sääntöjen rikkominen on tuollaisessa tilanteessa taloudellisesti järkevää.
Myös menestyvät yritykset rikkovat sääntöjä menestyäkseen vielä paremmin. Tuore esimerkki tästä on Volkswagenin päästöväärennökset. Kapitalistiselle kilpailulle on ominaista se, että toiminnan kannattavuus ei ole riittävä saavutus, vaan toiminnan on oltava kannattavampaa kuin mikään muu toiminta. Tämän takia kapitalismin oloissa kannattaviakin tuotantolaitoksia lakkautetaan.
Se, että yritykset rikkovat sääntöjä kapitalismin oloissa, on vain yksi puoli asiasta. Toinen puoli on se, että kapitalismin oloissa tuotantoa ja yrityksiä on ylipäätään enemmän kuin niille on tarvetta. Kapitalistisessa taloudessa tuotanto ei ole kysyntälähtöistä. Tuotannon lähtökohtainen motiivi ei ole käyttöarvojen tuottaminen ihmisille, vaan voiton tuottaminen sijoittajille.
Näin ollen tuotannon maksimoiminen on kapitalismin oloissa vallitseva tavoite ja tuotantoa ei ole koordinoitu yhteiskunnan tasolla, mikä johtaa myös tuotannon tehottomuuteen millä tahansa tuotannon tasolla.
Sosialistisessa taloudessa asiat ovat toisin. Tuotannon lähtökohtaisena motiivina on käyttöarvojen tuottaminen ihmisille eikä voiton tuottaminen tuottajalle. Tuotanto on koordinoitu yhteiskunnan tasolla, koska tuotantovälineet ovat yhteiskunnan omistuksessa. Tämä johtaa tuotannon tehostamiseen sekä siihen, että tarpeetonta tuotantoa ei tehdä. Sosialistisessa taloudessa kenenkään toimeentulo ei ole kiinni tarpeettoman krääsän tuotannosta.
Ympäristön ja luonnon pelastamiseksi on välttämätöntä hallita tuotantoa. Sosialistisessa taloudessa sitä voidaan hallita, kapitalistisessa ei. Tämän takia luonnon pelastamisen välttämätön edellytys on talousjärjestelmän vaihtaminen sosialistiseksi.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jannekejo/232780-maapallon-elinkelpois…
Kommentit (17)
Vierailija kirjoitti:
Kärjistäen Neuvostoliitossa saatiin kolminkertaisilla resursseilla puolet länsimaiden tuloksesta kaksinkertaisin saastein.
Viisikymmentä vuotta sitten lakkautettu valtio ei liity tähän keskusteluun mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Kärjistäen Neuvostoliitossa saatiin kolminkertaisilla resursseilla puolet länsimaiden tuloksesta kaksinkertaisin saastein.
Linkkiä tutkimukseen.
Valitettavasti kapitalismi vaan on kehityksen ajava voima. Aika paljon on uutta keksitty kun on haluttu tehdä enemmän, paremmin tai tehokkaammin. Aloituksessa mainittua teknologian kehitystäkään ei kommunismi ruokia, koska yksilöllä ei ole mahdollisuutta parantaa omaa asemaansa. Yhteiskunta ei voi toimia kaikkien alojen kehityksen veturina, se on mahdotonta.

Tietenkin liittyy. Sosialismin mallimaa. Samanlaista ympäristön tuhoamista tänne hinkuavat vain hullut sosialistit.
Vierailija kirjoitti:
Kärjistäen Neuvostoliitossa saatiin kolminkertaisilla resursseilla puolet länsimaiden tuloksesta kaksinkertaisin saastein.
Tuossa tosiasiassa ei kyllä ole yhtään kärjistystä, mieluumminkin vähättelyä.
Miksi tunnetut sosialistimaat tunnetaan pahimpina saastuttajina?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kärjistäen Neuvostoliitossa saatiin kolminkertaisilla resursseilla puolet länsimaiden tuloksesta kaksinkertaisin saastein.
Viisikymmentä vuotta sitten lakkautettu valtio ei liity tähän keskusteluun mitenkään.
Ei.
Vaan se näyttää todella hyvin miten sosialismin kanssa pelleiltäessä käy. huonosti.
Me opimme virheistämme ja siksi emme palaa sosialismiin. Kuuban ja Venezuelan suuntaan sopii myös katsoa kun haluaa esimerkin miten sosialismi tuhoaa talouden.
Sopii jos minä saan olla sosialisti suomen Diktaattori. Veisin vaan 75% kaikesta rahasta ja varallisuudesta mitä maassa on ja sitten loput käytetään armeijan ja poliisivoimien ylläpitämiseen, jotta te ette ala rettelöimään. Ei tule saasteita, kun ole sähköä, autoja eikä muitakaan mukavuuksia.
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti kapitalismi vaan on kehityksen ajava voima. Aika paljon on uutta keksitty kun on haluttu tehdä enemmän, paremmin tai tehokkaammin. Aloituksessa mainittua teknologian kehitystäkään ei kommunismi ruokia, koska yksilöllä ei ole mahdollisuutta parantaa omaa asemaansa. Yhteiskunta ei voi toimia kaikkien alojen kehityksen veturina, se on mahdotonta.
Täyttä paskaa. Mites vaikka avaruusmatkat? Taisi se NL olla eturintamassa. Vai oliko se nyt sitten kommunistinen vai ei?
Jos noin on suomessahan on asiat todella hyvin, ainoa sosialismi koko Euroopan mantereella.
Sama palkka teki mitään tai ei.
Asu missä haluat se maksetaan.
Pyydä lisää se annetaan.
Sosialismi on pahin ympäristön saastuttaja ympäri maailman, sen lisäksi, että aiheuttaa ankaraa köyhyyttä ja kurjuutta suurelle osalle kansaa eliitin porskuttaessa.
Missään en ole nähnyt niin häpeilemättömästi saastutettua merta ja luontoa kuin 80-luvun Venäjällä.
Kertokaa edes yksi maa maailmassa, jossa sosialismi on onnistunut ja kansa elää onnellisena puhtaassa ympäristössä.
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa edes yksi maa maailmassa, jossa sosialismi on onnistunut ja kansa elää onnellisena puhtaassa ympäristössä.
80-luvun Suomi.
Sosialismi ei ole koskaan tuottanut mitään elinkelpoista. Se on järjestelmänäkin itsensä tuhoava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti kapitalismi vaan on kehityksen ajava voima. Aika paljon on uutta keksitty kun on haluttu tehdä enemmän, paremmin tai tehokkaammin. Aloituksessa mainittua teknologian kehitystäkään ei kommunismi ruokia, koska yksilöllä ei ole mahdollisuutta parantaa omaa asemaansa. Yhteiskunta ei voi toimia kaikkien alojen kehityksen veturina, se on mahdotonta.
Täyttä paskaa. Mites vaikka avaruusmatkat? Taisi se NL olla eturintamassa. Vai oliko se nyt sitten kommunistinen vai ei?
Sputnikin saivat ekana taivaalle ja Gagarinin.
Siihen se sitten jäikin ja pahasti.
Kaikessa muussa sosialismin saavutukset ovatkin sitten luokkaa huutonauru.
Urheilussa oltiin idässä suuria dopingin avulla ja sitä yritetään VIELÄKIN valtiojohtoisesti....
Kärjistäen Neuvostoliitossa saatiin kolminkertaisilla resursseilla puolet länsimaiden tuloksesta kaksinkertaisin saastein.