Lue keskustelun säännöt.
Mitä tekisit?
Aloittaja
12.12.2019 |
Mulla on n. 10 vuotta vanha ystävä, joka kärsii vakavasta masennuksesta ja ilmeisesti jonkinlaisesta persoonallisuushäiriöstäkin. Olen ollut hänelle niin hyvä ystävä kuin olen osannut, ikinä en ole hänelle pahaa sanaa sanonut tai tehnyt mitään sellaista, mikä voisi aiheuttaa hänelle pahaa oloa. Nyt hän kuitenkin hyökkäsi minua vastaan rajusti (tekstiviestillä), sanoi että olen hänen mielestään huono ystävä ja hän toivoo minulle kaikkea pahaa. Hänellä on äärimmäisen huono itsetunto, ja hän tuntuu olevan sairaalloisen kateellinen minun suhteeni. Hän myös kehittelee päässään asioita ja skenaarioita, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, mutta hänelle nämä asiat ovat kuulemma hyvin selviä. En ole tuntenut häntä kohtaan koskaan muuta kuin rakkautta ja myötätuntoa, ja tunnen edelleen. Hän on kuitenkin vihannut minua omien sanojensa mukaan jo pitkään. Masentunutta ihmistä ei varmaan pitäisi jättää, mutta en oikein tiedä, kannattaako minun jatkaa hänen kanssaan yhteydessä olemista, kun hän on puskenut minut pois elämästään kerta toisensa jälkeen. Hän sanoo että olen huono ystävä, kun en ole ollut hänelle tarpeeksi tukena, mutta miten olla tukena, kun toinen katkaisee yhteyden vähän väliä? Mitä itse tekisit tällaisessa tilanteessa? Hän on ollut masentunut siitä lähtien kun tapasimme, ja nyt karkoittamassa kaikki muutkin vähäiset ihmiset poissa elämästään. Hän on käynyt paljon terapiassa ja käy edelleen, eli ihan tyhjän päällä hän ei ole.
Kommentit (5)
Mulla on elämässäni 10 vuotta masennuksen takia eläkkeellä ollut ystävä. Itse suhtaudun noihin juttuihin niin, että annan tilaa jos toista seurani ahdistaa, mutta koska todennäköisesti vihojen ja ailahtelujen syy on sairaus eikä ystävän perimmäinen tahto katkaista välit minuun loppuiäksi, niin olen kuitenkin käytettävissä ystäväksi taas kun hänestä siltä tuntuu. Jos soittaa, niin vastaan ja olen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Voin laittaa itse tekstaria, vaikka jotkut juhlapyhätoivotukset tai jotain yleistä hauskaa linkkiä, katsoakseni haluaisiko taas kontaktia minuun.
Itselleni jostain syystä ei ole henkisesti edes rankkaa se että ystävä sairauden takia välillä syyttää ja ilmoittaa että olen maailman paskin ystävä jota hän ei halua IKINÄ enää nähdä ja toivoo että kuolen pois, ja sitten taas on kuten aina ennenkin kun mieliala on parempi. Mutta jos jollekin menee tällainen käytös enemmän omaan tunnemaailmaan, niin eihän se toki kenenkään velvollisuus ole oman hyvinvoinnin kustannuksella olla aina vaaan masentuneen ystävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja kirjoitti:
"A-klusteriin kuuluvat Epäluuloinen (F60.0) sekä Eristäytyvä persoonallisuushäiriö (F60.1).
Tätä ryhmää leimaa ajoittainen todellisuudentajun heikkeneminen. Epäluuloista persoonallisuutta ilmentävät hyvin epäluuloiset ja ajoittain lähes vainoharhaiset ajatustavat, sekä pitkävihaisuus. Jos tämä persoonallisuushäiriö aiheuttaa hankaluutta pärjätä sosiaalisissa suhteissa esimerkiksi työelämässä, kannattaa hoitoon hakeutua. Eristäytyvälle persoonallisuudelle tyypillisiä on taas potilasta itseään häiritsemätön vetäytyminen ja kiinnostumattomuus ihmiskontakteista. Jos oirekuvat ovat voimakkaita, ja niiden takia arkielämässä pärjääminen on uhattuna, lääkityksestä voi olla hyötyä."
Tämä kuvaa häntä aika täydellisesti.
Ei nyt kannata kuitenkaan alkaa hänelle persoonallisuushäiriöitä kotidiagnosoimaan, koska ihan se pelkkä masennus myös aiheuttaa näitä oireita.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on elämässäni 10 vuotta masennuksen takia eläkkeellä ollut ystävä. Itse suhtaudun noihin juttuihin niin, että annan tilaa jos toista seurani ahdistaa, mutta koska todennäköisesti vihojen ja ailahtelujen syy on sairaus eikä ystävän perimmäinen tahto katkaista välit minuun loppuiäksi, niin olen kuitenkin käytettävissä ystäväksi taas kun hänestä siltä tuntuu. Jos soittaa, niin vastaan ja olen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Voin laittaa itse tekstaria, vaikka jotkut juhlapyhätoivotukset tai jotain yleistä hauskaa linkkiä, katsoakseni haluaisiko taas kontaktia minuun.
Itselleni jostain syystä ei ole henkisesti edes rankkaa se että ystävä sairauden takia välillä syyttää ja ilmoittaa että olen maailman paskin ystävä jota hän ei halua IKINÄ enää nähdä ja toivoo että kuolen pois, ja sitten taas on kuten aina ennenkin kun mieliala on parempi. Mutta jos jollekin menee tällainen käytös enemmän omaan tunnemaailmaan, niin eihän se toki kenenkään velvollisuus ole oman hyvinvoinnin kustannuksella olla aina vaaan masentuneen ystävä.
Kiitos vastauksesta, samaistun täysin kaikkeen. Minäkään en ole ottanut ystäväni sanomisia henkilökohtaisesti tai erityisen raskaasti, koska niillä ei ole mitään tekemistä minun kanssani. Voisin laittaa hänelle uudelleen viestiä tulevaisuudessa ja katsoa, mihin se johtaa.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja kirjoitti:
"A-klusteriin kuuluvat Epäluuloinen (F60.0) sekä Eristäytyvä persoonallisuushäiriö (F60.1).
Tätä ryhmää leimaa ajoittainen todellisuudentajun heikkeneminen. Epäluuloista persoonallisuutta ilmentävät hyvin epäluuloiset ja ajoittain lähes vainoharhaiset ajatustavat, sekä pitkävihaisuus. Jos tämä persoonallisuushäiriö aiheuttaa hankaluutta pärjätä sosiaalisissa suhteissa esimerkiksi työelämässä, kannattaa hoitoon hakeutua. Eristäytyvälle persoonallisuudelle tyypillisiä on taas potilasta itseään häiritsemätön vetäytyminen ja kiinnostumattomuus ihmiskontakteista. Jos oirekuvat ovat voimakkaita, ja niiden takia arkielämässä pärjääminen on uhattuna, lääkityksestä voi olla hyötyä."
Tämä kuvaa häntä aika täydellisesti.
Ei nyt kannata kuitenkaan alkaa hänelle persoonallisuushäiriöitä kotidiagnosoimaan, koska ihan se pelkkä masennus myös aiheuttaa näitä oireita.
Voit olla oikeassa.
"A-klusteriin kuuluvat Epäluuloinen (F60.0) sekä Eristäytyvä persoonallisuushäiriö (F60.1).
Tätä ryhmää leimaa ajoittainen todellisuudentajun heikkeneminen. Epäluuloista persoonallisuutta ilmentävät hyvin epäluuloiset ja ajoittain lähes vainoharhaiset ajatustavat, sekä pitkävihaisuus. Jos tämä persoonallisuushäiriö aiheuttaa hankaluutta pärjätä sosiaalisissa suhteissa esimerkiksi työelämässä, kannattaa hoitoon hakeutua. Eristäytyvälle persoonallisuudelle tyypillisiä on taas potilasta itseään häiritsemätön vetäytyminen ja kiinnostumattomuus ihmiskontakteista. Jos oirekuvat ovat voimakkaita, ja niiden takia arkielämässä pärjääminen on uhattuna, lääkityksestä voi olla hyötyä."
Tämä kuvaa häntä aika täydellisesti.