Kuinka moni on toivonut vauvansa kuolemaa?
Voisitko kuvitella toivovasi tätä jos lapsi syntyisi kehitysvammaisena (mutta ei siis elinkelvottoma, kivuliaana tms)?
Kommentit (27)
Olen kyllä toivonut jokaisen lapsen kohdalla että olisi terve, mutta kyllä meille vammainenkin lapsi olisi tervetullut. Lapsen itsensä takia sitä terveyttä toivon.
Tietysti tieto lapsen vammasta pelästyttää ja voi saada vanhemman sekaisin. Ehkä joku siinä alkukriisissä toivoo lapsen kuolemaa? Mutta itse en siis voisi uskoa toimivani noin siinäkään tapauksessa. Varmaan lapsen vamma herättäisi vaan entistä isomman suojeluvaiston.
Minusta ei todellakaan ole vammaisen lapsen äidiksi enkä soisi sellaista taakkaa myöskään muulle perheelleni. Yhden abortin olen downin takia tehnyt ja siltä pohjalta seuraavissa raskauksissakin käynyt lapsivesipunktiossa. Jos lapsi tästä huolimatta syntyisi vammaisena olisi se todella kova paikka, en ole edes varma mihin päädyttäisiin.
Jäätiin kakkaosta odottaessa kiinni sikiöseuloista ja siinä tuli mietittyä tosissaan noita vammaisuusasioita. Tultiin miehen kanssa siihen tulokseen ettei meistä olisi kehitysvammaisen lapsen perheeksi ja aborttiaikeissa mentiin punktioon. Onneksi lapsi osoittautui terveeksi ja kaikki meni hyvin!
Kaikki kehitysvammaisen lapset eivät ole iloisia ja yleisterveitä, vaan valtaosa monilta osin sairaita lapsia jotka kärsivät todella vammastaan. Emme halunneet tällaista elämää lapsellemme emmekä sitä että esikoinen joutuisi elämään elämänsä kehitysvammaisen sisaruksen varjossa. Nyt ollaan onnellisia kahden terveen tytön vanhempia ja varmasti mennään seuraavassa raskaudessa seulontoihin vaikka omakustanteisesti.
Jos meille siis kuitenkin syntyisi vammainen lapsi niin varmasti alkuun toivoisi tämän kuolemaa, ollaanhan me jo ajatuksissamme eliminoitu vammainen lapsi. Todennäköisesti kuitenkin jouduttiaisiin pitämään lapsi ja toivottavasti elämä alkoisi sujua parhaalla mahdollisella tavalla. Mutta alkuun varmasti lapsen kuolema tuntuisi helpotukselta.
Vammaisen lapsen kohdalla voisin alkuun toivoa.
Senkin takia, miten se vaikuttaisi muihin lapsiin, mutta myös sen vammaisen lapsen ja itsenkin vuoksi.
Siskoni sen sijaan ainakin omien sanojensa mukaan toivoo vähän väliä terveen vauvansa kuolemaa :/ *kukaan ei varmaan kertonut etukäteen että vauvat saattavat itkeä*
Muuten en ja ihmettelen ihmisiä jotka näin toimivat.
Niin saattaa käydä ihan oikeasti. Toivoisin että hänellä olisi ymmärtäväisiä sukulaisia apunaan ja tukenaan tuollaisen siskon sijaan.
Oma ja rakas lapsi se vammainenkin on. Ei kai kukaan äiti todella toivo oman lapsensa kuolemaa??
Rlämä menisi niin vaikeeks, voisin laittaa hoitolaitokseen jos todella syntyisi vammaineen!
En niinkään siitä syystä että kokisin itseni vanhempana vajavaiseksi, vaan lähinnä siksi että tämä maailma on liian kova paikka vammaiselle. Helpommalla pääsisi jos nukkuisi jo vauvana pois, tietämättä mitään siitä kärsimyksestä mitä edessä olisi.
Näinkö moni todella toivoisi oman lapsensa kuolemaa kehitysvamman perusteella? Aivan uskomatonta ja surullistakin. Tekisi mieli toivoa ettei näin ajattelevat ihmiset saisi ikinä lapsia.
joka yöllä vauvan huutaessa sylissä ajattelin, että ei se niin kamala paikka olisi, jos tuo ei vaikka joku kerta heräiskään jos nyt ensin nukahtaisi (kätkytkuolemaa tarkoitan). Kyllä, vauva oli vaativa, itki tuntikausia ja olin ekaa kertaa asialla, kokematon ja kuoleman väsynyt. Tunnesiteen luominen lapseen kesti n. neljä kuukautta, jonka jälkeen helpotti.
En pidä itseäni kuitenkaa oikeasti hirviönä, vaan ihmisenä, jolle äidiksi kasvaminen ei ollut niin ruusunpunaista kuin ehkä joillekin muille. Tuon jälkeen en ole todellakaan toivonut lapseni/lapsieni kuolemaa. Kuolisin varmasti itse jos heille jotain sattuisi.
lapsen voi viedä kehitysvammalaitokseen, jos ei jaksa hoitaa
Miten voi olla ihmisiä jotka voisivat toivoa oman lapsen kuolemaa!!! Mä en vaan käsitä... Oli vammanen tai ei, mutta silti se olisi teidän lapsi. Vammaset vaan hoitolaitoksiin piiloon jos sattuvat hengissä selviämään.. Muutamille näköjään olisi parempi jos lapsia ei koskaan saisi..
Että mua nyt kyllä suututtaa...
kirjoittanut väsyneenä päiväkirjaan muutamaankin otteeseen toiveen ettei lapsi heräisi enää huutamaan.
siis on synnärillä todettu kehitysvammaiseksi. Tuon on niin kova paikka vanhemmille että siinä tulee miettineeksi yhtä ja toista mitä katuu jälkikäteen.
Ymmärrän hyvin esimerkiksi down-lapsen äitiä jolla otti pari kuukautta hyväksyä vauvansa. toivoi tämän kuolemaa laitoksella ja kotonakaan ei halunnut alkuun edes koskea lapseen. Myöhemmin hänestä on kasvanut mitä rakastavin ja vahvin äiti tälle lapselle.
Mutta jos siis jo isomman kehitysvammaisen lapsen äiti toivoo tämän kuolemaa ihan tosissaan niin sitä en ymmärrä.
sisaruksillekaan olla? Mä en ymmärrä teitä. Miten voitte toivoa lapsen kuolemaa? Teidän ei pitäis saada lapsia ollenkaan!
Itse toivoisin varmasti myös vauvan kuolemaa jos vammaisena syntyisi. Ollaan jo raskausaikoina todettu ettei meistä ole tuohon tehtävään ja en tiedä miten toimittaisiin jos todella vammainen lapsi saataisiin. Varmaa kuitenkin on että tuo kouleman toivominen olisi niitä ensimmäisiä asioita joita mieleen nousisi.
Tietysti jos lapsi syntyisi elinkelvottomana ja kärsisi kivuista niin tietysti toivoisin että pääsisi mahdollisimman kivuttoomasti pois ja saisi rauhan.