Kuinka moni on toivonut vauvansa kuolemaa?
Voisitko kuvitella toivovasi tätä jos lapsi syntyisi kehitysvammaisena (mutta ei siis elinkelvottoma, kivuliaana tms)?
Kommentit (27)
Eihän niitä " pahempia tapauksia" missään näe, kun ei heidän kanssaan voi mihinkään lähteä! Kaikista pahimmat on sairaaloissa ja hoitolaitoksissa, käy niissä katsomassa kuinka iloisia ja musikaalisia ovat, kun eivät muuta pysty kuin makaamaan tai istumaan, kaikessa täytyy auttaa ja vaipat vaihtaa koko ikänsä. Eivät välttämättä edes ymmärrä ketä ympärillä on ja mitä tapahtuu. Ei ole enää ihmisarvoista elämää se. Kyllä varmasti kuka tahansa tällaisen vanhempi tietää, että olisi ollut lapselle parempi jäädä syntymättä.
Täysin terveen lapsen kohdalla lopen uupuneena huutoon, niin kuin muutama muukin edellä.
joita varmasti tosi monella aika ajoin on, mutta joista ei saa puhua ääneen. Melkein nousee karvat pystyyn kun lukee noista musikaalisista ja iloisista vammaisista. Tervetuloa katsomaan tuttavani parikymppistä vammaista lasta, joka on niin agressiivinen, että pitää olla koko ajan kaksi aikuista ihmistä seurana että sille pärjää. Ei ole mitään helppoa työtä...
Vaikka lapsi olisi muuten miten tahansa perusterve, hän tulee aina olemaan kehitysvammainen ja muiden armoilla. Lisäksi on paljon sairauksia jotka ilmenevät vasta myöhemmällä iällä, eli terve kehitysvammainen vauva ei suinkaan ole terve kehitysvammainen aikuinen. Ei edes terve kehitysvammainen 5v. Ikävä kyllä.
Se että äiti tässä toivoo lapsensa kuolemaa tarkoittaa sitä että äiti asettaa lapsensa hyvän oman hyvänsä yläpuolelle. Lapsen kuolema on pahinta mitä äidille voi tapahtua eikä kukaan nainen normaalitilanteessa toivo tuota. Kuitenkin joku äiti vammaisen vauvansa kohdalla näkee lapsen hyvinvoinnin ja tulevaisuuden niin paljon tärkeämpänä kuin omansa ja on tämän edestä valmis läpikäymään sensuurimman helvetin mihin äiti voi joutua, hautaamaan oman lapsensa. Ihan vaan säästääkseen lapsensa turhalta kärsimykseltä.
vaikka sainkin yllätys kehitysvammaisen sairaan vauvan.
Tällä hetkellä tekisi mieli sanoa etten voisi toivoa tuota vammaisenkaan lapsen kohdalla, mutta ei sitä koskaan tiedä mitä ajatuksia tuollaisessa tilanteessa syntyy. Aluksi olo on varmaan kaoottinen.
En kuitenkaan mennyt raskauksissa seulontoihin koska abortti ei olisi meidän ratkaisu. Siksi siis uskon että loppupelissä sitä hyväksyisi sen kehitysvammaisenkin lapsen ja rakastaisi häntä yhtälailla kuin tervettä.
Ensimmäistä kun odotin, niin ajattelin etten ikinä voisi aborttia tehdä, lapsi olisi erittäin tervetullut minkälaisena tahansa.
Mutta nyt, kun kolmatta odotellaan, niin todellakin olisin tämän keskeyttänyt jos jotain olisi ilmennyt. Vaikka lasta olisin rakastanut ihan samanlailla täydestä sydämestä kuin toisiakin, en voisi sitä taakkaa antaa toisille lapsille. Olisi eri asia, jos lapset olisivat jo vanhempia, mutta kun ovat vasta 4 ja 2.
Ihan turha tekopyhitellä toisia, kun ihmiset ovat aivan eri tilanteissa. Yhden lapsen vanhempana olisin kauhistunut omaa tekstiäni, mutta mutta... Tilanteet vaihtuu ja sitä kummasti oppii ymmärtämään myös toisten mielipiteitä.