Muistisairaan hoito kotona -kokemuksia?

Yhtä h---ttiä se on. Tietysti riippuu paljon muistisairauden asteesta ja henkilön persoonallisuudesta, mutta oma äitini esim. leikkasi sen dementiarannekkeen heti irti (se on silikonia eli katkeaa saksilla) joten siitä ei ollut mitään apua. Jos käyt asunnossa viikottain, siellä on aina sotku vastassa, likapyykkiä ja homehtunutta ruokaa piiloteltu milloin mihinkin, laskut maksamatta (tai poltettu/piilotettu), avaimet ja rahat kadoksissa...

Miten kaukana asut? Edestakainen matkustaminenkin jo rasittaa, minulla menee yhteen suuntaan yli viisi tuntia.

Voisin kirjoittaa aiheesta romaanin, mutta en nyt jaksa. Ehdotan, että kutsut kotihoidon palveluohjaajan käymään ja käytte yhdessä läpi omaisesi pärjäämisen yksityiskohdat. Voihan olla, että kotona asuminen sujuu hyvinkin. Kysy toki, jos haluat vielä tietää jotain.

Sinun täytyy miettiä, että vaikka hänellä kävisi kotisairaanhoidosta hoitaja useamman kerran päivässä, entä illat, pääsisitkö koskaan minnekään, entä matkalle, entä nukkua sunnuntaiaamuna pitkään? Entä kun haluaisit rentoutua vaahtokylvyssä tai katsoa hyvän elokuvan? Milloin voisit palautua työpäivästä, kun kotona odottaisi dementoitunut vanhus?

Ja kyllä, minulla on omakohtaista kokemusta.

Vierailija kirjoitti:

Sinun täytyy miettiä, että vaikka hänellä kävisi kotisairaanhoidosta hoitaja useamman kerran päivässä, entä illat, pääsisitkö koskaan minnekään, entä matkalle, entä nukkua sunnuntaiaamuna pitkään? Entä kun haluaisit rentoutua vaahtokylvyssä tai katsoa hyvän elokuvan? Milloin voisit palautua työpäivästä, kun kotona odottaisi dementoitunut vanhus?

Ja kyllä, minulla on omakohtaista kokemusta.

Olin aloitusviestistä ymmärtävinäni, että muistisairas ja omainen eivät asu samassa kodissa, jolloin tilanne on ihan toinen. Kotona ollessaan omaisen pitäisi saada rentoutua ja levätä, mutta käytännössä kotihoito voi soittaa milloin tahansa ja myös sellaisissa asioissa, joille toisella paikkakunnalla oleva omainen ei voi mitään. "Täällä Jenna kotihoidosta, äitisi hammasproteesi on hukassa, missähän se mahtaa olla?"

Kyllä meillä sujui ihan hyvin muutaman vuoden. Kunto parani kun kotihoito alkoi antaa lääkkeet ja ruuan, itse ei ilmeisesti syönyt lääkkeitä säännöllisesti, vaikka ne oli laitettu dosettiin valmiiksi. Samaten syöminen ja juominen olivat unohtua.

Ei siellä nyt viikkoon mitään hirveää määrää roskaa ollut, toki jääkaapista piti päiväysvanhat ruuat heittää pois ja lattiat pyyhkiä tai ainakin lakaista ja pyykki pestä. Laskut hoidettiin ja ruokaa ostettiin valmiiksi. Välillä tuotiin ruokapalvelusta ruoka, mutta se oli niin pahaa, ettei oikein maistunut. Sitten ruvettiin ostamaan kaupasta eineksiä ja ne maistuivat hyvin. Kannattaa ostaa niitä vähän parempilaatuisia, ei tule kalliiksikaan, kun vanhukset syövät aika vähän ja yksi rasia riittää useaksi kertaa. Lisäksi tietysti leipää ja leikkeleitä ja juomia. Ja jotain kahvileipää.

Jossain vaiheessa palkattiin siivooja ja jostain avustuksina tuli jalkahoitoja yms.

Kun fyysinen kunto alkoi enemmän rapistua, kotihoitajat alkoivat käydä useammin. Lopulta hän joutui kaaduttuaan sairaalaan pariin otteeseen ja lopulta sairastui niin, että oli pakko mennä laitoshoitoon, minne on kuukausien jonot kiirreellisessäkin tapauksessa. Yleensä sitten odottavat terveyskeskuksessa pääsyä hoitolaitokseen.

Olihan siinä puuhaa, kun matkaa oli lähes 100 km, ja varsinkin leikkausten ja sellaisten jälkeen piti joskus yöllä lähteä katsomaan onko hän kunnossa, kun ei vastaa puhelimeen. Oli kyllä, mutta luuri ei ollut paikoillaan. Asia helpottui, kun yksi sukulainen muutti samaan kuntaan asumaan, niin häntä saattoi pyytää katsomaan vanhusta välillä.

Monet vanhukset ovat hyvin itsepäisiä, eivätkä huoli sitä ranneketta, jolla voisi kutsua apua, ja lopulta on niin dementti, että ei opi käyttämään. Omani ei koskaan lähtenyt itse ulos seikkailemaan yksinään, niin se oli helpotus.

Kotihoitajat lähettivät meille vielä erityisesti kiitoksia, koska moni vanhus joutuu omaisten puutteessa kokonaan yhteiskunnan hoitoon jo aikaisin ja on iso apu, jos hoidetaan edes raha-asiat ja ostokset vanhukselle.

Se turvaranneke paljoa lohduta kun poliisi soittaa joka toinen yö klo 02 että äitisi löytyi harhailemasta tienlaidasta, tulistko TAAS hakemaan pois.

Pari kertaa päivässä ruoka ja lääkkeet on dementikolle heitteillejättö. Ei se muista edellistä käyntiä sen jälkeen kun ovi on sulkeutunut. Eikä se jossain kohtaa enää tunnista sitä kotiaankaan omaksi kodikseen vaan hakeutuu lapsuutensa maisemiin.

Niin pitkään voi jatkaa kotona yksin kun vanhuksella on joku tolkku ja kosketus todellisuuteen. Sen jälkeen tarvitsee (mun mielestä) läsnäoloa 24/7 ja siihenhän ei kukaan pysty jos aikoo elää omaakin elämäänsä,

Muistisairas mummoni yritti (vahingossa) sytyttää hellalla tulipalon kaksi kertaa, sitten pääsi vanhainkotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinun täytyy miettiä, että vaikka hänellä kävisi kotisairaanhoidosta hoitaja useamman kerran päivässä, entä illat, pääsisitkö koskaan minnekään, entä matkalle, entä nukkua sunnuntaiaamuna pitkään? Entä kun haluaisit rentoutua vaahtokylvyssä tai katsoa hyvän elokuvan? Milloin voisit palautua työpäivästä, kun kotona odottaisi dementoitunut vanhus?

Ja kyllä, minulla on omakohtaista kokemusta.

Olin aloitusviestistä ymmärtävinäni, että muistisairas ja omainen eivät asu samassa kodissa, jolloin tilanne on ihan toinen.

Hei, niinpä taitaakin olla. Ehkä liikaa ajattelin omaa omaishoitajuuttani ja siksi näin avausviestin toisin.

Vierailija kirjoitti:

Se turvaranneke paljoa lohduta kun poliisi soittaa joka toinen yö klo 02 että äitisi löytyi harhailemasta tienlaidasta, tulistko TAAS hakemaan pois.

Pari kertaa päivässä ruoka ja lääkkeet on dementikolle heitteillejättö. Ei se muista edellistä käyntiä sen jälkeen kun ovi on sulkeutunut. Eikä se jossain kohtaa enää tunnista sitä kotiaankaan omaksi kodikseen vaan hakeutuu lapsuutensa maisemiin.

Niin pitkään voi jatkaa kotona yksin kun vanhuksella on joku tolkku ja kosketus todellisuuteen. Sen jälkeen tarvitsee (mun mielestä) läsnäoloa 24/7 ja siihenhän ei kukaan pysty jos aikoo elää omaakin elämäänsä,

Meillä päin kyllä poliisit toivat äitini kotiin asti eivätkä edes ilmoittaneet omaisille. Emme olisi tienneet äidin eksymisistä mitään, ellei hän olisi oma-aloitteisesti kertonut "seikkailuistaan". Nykyään tilanne on siltä osin parempi, koska muistisairauden edetessä potilaalta katoaa aloitekyky eikä hän edes yritä lähteä mihinkään. Myös liikuntakyky alkaa äidillä olla niin huono, että tuskin hän pääsisi postilaatikkoa pitemmälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se turvaranneke paljoa lohduta kun poliisi soittaa joka toinen yö klo 02 että äitisi löytyi harhailemasta tienlaidasta, tulistko TAAS hakemaan pois.

Pari kertaa päivässä ruoka ja lääkkeet on dementikolle heitteillejättö. Ei se muista edellistä käyntiä sen jälkeen kun ovi on sulkeutunut. Eikä se jossain kohtaa enää tunnista sitä kotiaankaan omaksi kodikseen vaan hakeutuu lapsuutensa maisemiin.

Niin pitkään voi jatkaa kotona yksin kun vanhuksella on joku tolkku ja kosketus todellisuuteen. Sen jälkeen tarvitsee (mun mielestä) läsnäoloa 24/7 ja siihenhän ei kukaan pysty jos aikoo elää omaakin elämäänsä,

Meillä päin kyllä poliisit toivat äitini kotiin asti eivätkä edes ilmoittaneet omaisille. Emme olisi tienneet äidin eksymisistä mitään, ellei hän olisi oma-aloitteisesti kertonut "seikkailuistaan". Nykyään tilanne on siltä osin parempi, koska muistisairauden edetessä potilaalta katoaa aloitekyky eikä hän edes yritä lähteä mihinkään. Myös liikuntakyky alkaa äidillä olla niin huono, että tuskin hän pääsisi postilaatikkoa pitemmälle.

Voi se tuupetua hankeen siihen postilaatikollekin eilman että kukaan löytää ajoissa.

Vaikka muistisairas itse väittäisi tulevansa ihan mainiosti toimeen yksin kotonaan, niin se on pelkkää kuvitelmaa. Ei se riitä, että hänelle tuodaan kerran päivässä ruoka, jonka hän syö, jos syö. Kotisairaanhoito käy antamassa lääkkeet. Muun ajan sairas onkin sitten yksin. Turvarannekekaan ei juuri auta, jos sairas ei enää osaa käyttää sitä tarpeen tulle tai toisaalta painelee nappia myötäänsä eikä sitten osaa selittää puhelimessa, mikä on hätänä. Puhelimen käyttökin muuttuu hankalaksi eikä lopulta suju lainkaan. Jos jos sairas on karkailevaa sorttia, niin koskaan ei tiedä, mistä hän löytyy. Joillekin on laitettu ulko-oveen sellainen anturi, että jos ovi aukeaa epätavalliseen aikaan, niin siitä menee signaali hälytyskeskukseen ja kotisairaanhoito tai kotipalvelu kiirehtii paikalle. Vaikka sairas sanoisi, että haluaa asua kotonaan, niin turvallisempaa olisi kyllä tuetussa ryhmäkodissa tai muussa hoitolaitoksessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vaikka muistisairas itse väittäisi tulevansa ihan mainiosti toimeen yksin kotonaan, niin se on pelkkää kuvitelmaa. Ei se riitä, että hänelle tuodaan kerran päivässä ruoka, jonka hän syö, jos syö. Kotisairaanhoito käy antamassa lääkkeet. Muun ajan sairas onkin sitten yksin. Turvarannekekaan ei juuri auta, jos sairas ei enää osaa käyttää sitä tarpeen tulle tai toisaalta painelee nappia myötäänsä eikä sitten osaa selittää puhelimessa, mikä on hätänä. Puhelimen käyttökin muuttuu hankalaksi eikä lopulta suju lainkaan. Jos jos sairas on karkailevaa sorttia, niin koskaan ei tiedä, mistä hän löytyy. Joillekin on laitettu ulko-oveen sellainen anturi, että jos ovi aukeaa epätavalliseen aikaan, niin siitä menee signaali hälytyskeskukseen ja kotisairaanhoito tai kotipalvelu kiirehtii paikalle. Vaikka sairas sanoisi, että haluaa asua kotonaan, niin turvallisempaa olisi kyllä tuetussa ryhmäkodissa tai muussa hoitolaitoksessa. 

olin isäni omaishoitaja 3 vuotta ja tätä mieltä olen myös.

Kotona asuminen on erittäin kannatettavaa niin pitkään kuin onnistuu.  Oma 84v äitini sai Alzheimer diagnoosin 2007 ja asuu edelleen kotona. Muistitestin tulos enää 10/30. Lapsista kumpikaan ei asu lähellä, itse 300km päässä ja sisko ulkomailla. Siskolla on tosin pitkiä vapaita työssä, joten pääse olemaan äidin luona enemmän kuin minä. Vaikeaa ja hankalaahan tuo on.  Kotihoito käy nyt 4 kertaa päivässä ja hoitaa ruokailut ja lääkkeet. Itse hoidamme siskon kanssa siivoukset ja pyykit ym, noin kerran viikossa.

Olennaista on tehdä havaintoja miten selviytymistä kotona voi auttaa. Muutoksia tarpeissa tapahtuu koko ajan ja niihin on hyvä reagoida. Kotihoitoon ei kannata luottaa sokeasti sillä ne tekevät välillä asioita mekaanisesti ja kiirehän heillä on lähes aina. Tekevät hyvää työtä mutta myös välillä vääriä johtopäätöksiä eikä tietokaan aina kulje. Tärkeää on itse pysyä tilanteesta ajan tasalla ja miettiä mikä olisi parasta hänelle.

Tuttava mummo sytytti saunanpesän, vaikka hällä ei ollut saunaa. Mummo oli siis kasannut nuotion sänkynsä alle. Marraskuussa mummo lähti puolipukeissa mustikkaan, ämpäriin oli sentään ottanut maitopurkin evääksi. 24/7 muistisairasta on vahdittava. Ikävä totuus se on.

Hienosti ajattelit, mutta totuus on karu. Voit verrata pieneen lapseen, mut lapsi pikkuhiljaa oppii kaikkea uutta. Vanhus menee vaan huonommaksi ja hoitoa enemmän tarvitsevaksi. Jonkun vuoden jaksat työn ja oman perheen ohella hoitaa tai jos olet superihminen

Mieti ajatusleikkinä: Voisiko 5-6-vuotias lapsesi asua yksin omassa kodissaan niin, että joku toisi ruokaa kaksi kertaa päivässä ja sinä kävisit lapsesi luona kerran viikossa.

Niinpä.

Muistisairas anoppini asui lähes naapurissa ja kyllä se huoli hänen pärjäämisestä oli ihan kamalaa. Hellan ja kiukaan sulakkeet oli ihan välttämättä kierrettävä irti. Oven lukko oli jätettävä sellaiseen asentoon, että ulkoa pääsi sisään ilman avainta. Kävimme monta kertaa päivässä mummon luona.

Vierailija kirjoitti:

Mieti ajatusleikkinä: Voisiko 5-6-vuotias lapsesi asua yksin omassa kodissaan niin, että joku toisi ruokaa kaksi kertaa päivässä ja sinä kävisit lapsesi luona kerran viikossa.

Samaa olen miettinyt. Jos jättäisit kuusivuotiaan yksin kotiin, hyvin pian olisi joku sossutäti paikalla ja lapsi vietäisiin sijaiskotiin, en tiedä tulisiko syytekin heitteillejätöstä. Mutta kun kuusivuotiaan tasolla oleva dementoitunut vanhus jätetään yksin kotiin, viranomaiset oikein kannustavat siihen, että tottakai vanhuksen on saatava asua kotonaan. Ja vaikka edes itse ymmärtäisit, että hän ei pärjää, niin hoitokoteihin on kuukausien tai vuosien jonot.

Ei tuo ole mikään valinta kysymys, että voiko. Vaan täytyy asua kotona. Nykypäivänä laitospaikkoja on vähennetty reilulla kädellä ja olemassa oleviin paikkoihin on jono ja tiukat kriteerit. Muistisairaita asuu kotona yksin ja usein vielä ilman omaisten apua paljon. Kotihoito voi tarpeen mukaan käydä useamman kerran päivässä ja on ovihälytintä ja turvaranneketta ja gps ranneketta. Todellakaan se ei ole omaisen tai asiakkaan päätettävissä asuuko muistisairas kotona vai ei. Ja hyvin suurella todennäköisyydellä muistisairas asuu kotona pitkään vaikka ei enää oikein pärjäisikään. Toinen vaihtoehto on yksityinen hoitokoti, jonne pitää olla pinkka kunnossa.

Ketään ei enää laiteta laitokseen vaan täysin päinvastoin, ihmiset pidetään viimiseen asti kotihoidossa.

Kannattaa muistaa, ettei se hoitokoti välttämättä ratkaise kaikkea. Vanhus voi olla siellä "turvassa" mutta millaista on elämänlaatu? Paljon on ollut juttuja vanhuksista, jotka kulkevat paskat housussa koko päivän kun hoitajilla ei ole aikaa. Tai makaavat lattialla tuntikausia kun ovat pudonneet sängystä. Vasta oli juttu lehdessä, josta selvisi ettei monikaan vanhus ollut saanut minkäänlaista ulkoilutusta viimeisen kuukauden aikana.  

Tätini sairastui muistisairauteen, joutui laitoshoitoon ja kuoli alle 3 vuodessa diagnoosista. Oma äitini on ollut diagnoosin jälkeen toistakymmentä vuotta kotona. Olen paljon miettinyt sitä, että jos olisin laittanut äitini jo kauan sitten hoitokotiin olisiko hän vielä nyt elossa?