Nuortenkirjamuistoja
Ihanan heppakirjakeskustelun inspiroimana ajattelin, että olisi mukavaa kuulla muistoja myös muista nuortenkirjoista.
Nyt niitä tänne sitten!
Itse olen 80-luvun puolivälissä syntynyt. Luin mm. Neiti Etsiviä, Pikku Vampyyriä, Kultainen Salama-kirjoja, The Babysitters Clubia ja myös joitain Tuija Lehtisen kirjoja.
The Babysitters Clubista tykkäsin erityisesti. Nautin siitä yksityiskohtaisuudesta jolla Valerien kulloisetkin asut kuvattiin. :D
Neiti Etsivissä minua alkoi jossain vaiheessa ärsyttää, kun jokaisessa kirjassa korostettiin Paulan ”punertavanvaaleita” hiuksia. :D
Kommentit (10)
Mä tykkäsin Merri Vikin Lotta-kirjoista. Olisi kiva lukea niitä uudelleen. Olen 60-luvun lopulla syntynyt.
1974 syntynyt ja Neiti etsivä oli kova juttu. Samoin kolme etsivää. Viisikoita luettiin myös, mutta ne ei niin sytyttänyt.
Viisikko sarjaa luin, muistan että siinä syötiin jatkuvasti rikosten selvittelyn lomassa.
Olen myös 80-luvun puolivälissä syntynyt. Niiden Jalon sisarusten kirjojen lisäksi luin myös Pikku Vampyyreita, Tuija Lehtistä, Aavekaksoset-sarjaa. Taru Mäkisen Tinka-sarja oli yksi suosikeistani. Ja pakko mainita Sweet Valley High :D Ne oli kaikessa paskuudessaan ihan huippuja.
Olen -74 ja luin Tiinat ja muitakin Polvan kirjoja, Merri Vikin Lotat, Helena-sarjan, Neiti Etsivät, Viisikot ja Seikkailu-sarjan, Vihreä varis-sarjaa, Jalon heppakirjat jne.
Vierailija kirjoitti:
Olen myös 80-luvun puolivälissä syntynyt. Niiden Jalon sisarusten kirjojen lisäksi luin myös Pikku Vampyyreita, Tuija Lehtistä, Aavekaksoset-sarjaa. Taru Mäkisen Tinka-sarja oli yksi suosikeistani. Ja pakko mainita Sweet Valley High :D Ne oli kaikessa paskuudessaan ihan huippuja.
Aah olin unohtanut Tinka-kirjat, tykkäsin kans. Taru Mäkisellä oli myös Ninna-sarja joka oli minusta vielä parempi :)
Aavekaksoset! Vitsi olin ihan unohtanu nää! Tykkäsin ihan hulluna, mutta en kyllä enää muista juonesta yhtään mitään. Virkistäkää vähä?
Ja hei Sweet Valley High, anyone?! :D
Helena-sarja oli yksi suosikeistani, luin sen nuorena monta kertaa ja jonkun kerran aikuisenakin. Se on kestänyt uskomattoman hyvin aikaa, vaikka monet asenteet ovatkin nykylukijalle raivostuttavan sovinnaisia.
Klassiset tyttökirjat: Anna ja Runotyttö ja Pikku naisia jatko-osineen. Selja-sarja. Merja Otavan nuortenkirjat. Olen syntynyt -66.
Olen syntynyt 60 luvulla ja lapsena/nuorena luin mm. Tiina kirjoja ja muitakin Anni Polvan kirjoja :)