Miten ihminen joka pyytää omaa olemassaoloaankin anteeksi, pärjää elämässä?
Sellainen ihminen joka hymyilee ja vastaa ilkeyksiinkin jotakin kohteliasta ja pelkää ihmisiä? Kulkee selkä kumarassa ja väistelee katseita? Pyytää anteeksi vaikka ei olisi edes oma vika?
Millaista sellaisen elämä on?
Kommentit (9)
No minä olen tuollainen ja ihan hyvin olen pärjännyt. Miksei pärjäisi?
Tosin nykyään ajattelen ettei tarvitse hymyillä ja olla kohtelias kun kohtaa jotakin asiatonta. Voi olla vaan niinkun ei kuulisikaan, se ei loukkaa ketään.
Vierailija kirjoitti:
Herättämällä muiden suojeluhalun. Mutta silloinkin menee vain muiden haluamaan suuntaan.
Kenties on riippuvainen just siitä suoheluhalusta ja säälistä. Mutta silloinkaan ei osaa ilmaista omaa tahtoaan kun tämä suojelija alkaa sanella ehtoja.
Periaatteessa tällainen ihminen on narsisti, hänhän mukautuu jokaiselle mieleiseksi eikä koskaan näytä omaa itseään. Mielistelijä
No ilkeyksille on hyvä nauraa, paljon parempi se ku et ei muka kiinnittää huomiota tai lähtis riitelemään lapsen tasoiset. Kanssa. 😂
Vierailija kirjoitti:
No minä olen tuollainen ja ihan hyvin olen pärjännyt. Miksei pärjäisi?
Tosin nykyään ajattelen ettei tarvitse hymyillä ja olla kohtelias kun kohtaa jotakin asiatonta. Voi olla vaan niinkun ei kuulisikaan, se ei loukkaa ketään.
Niin joo ja kuten vanhempani sanoivat minusta jo lapsena = NÖSSÖ, nysserö
En nyt sanois että mielistelijä, ainaki ite oon mielistelijä vastakohta en iIki nuolis kenenkään pyllyä just . Ite oon vähän ton tyyppinen ja oon ns viisas ja palveluhenkinen ihminen 😊
Aika heikosti. Nykymaailma on narsististen minäminäminä naminami-paskanpuhujien valtakunta.
Tuollaisen klttimiehen elämä on yksinäistä ja ahdistaavaa.
No minä olen pärjännyt olemalla ihan suhteellisen fiksu, tekemällä työni hyvin ja valitsemalla ystäviä ja kumppaneita, jotka eivät käytä nössöyttäni hyväksi. Mukavasti menee.
Herättämällä muiden suojeluhalun. Mutta silloinkin menee vain muiden haluamaan suuntaan.