Hitsit, mulla menee hermot tuon kakaran kanssa!
Ei voinut rauhoittua päiväunille, eikä tunnu rauhoittuvan yöunillekaan. On ollut sängyssä puolitoista tuntia ja aina vaan potkii seiniä ja kieppuu ympäriinsä. Sitten ponkaisee aamulla viideltä pystyyn ja kiukuttelee koko päivän, kun on niin väsynyt. MURRR!
Alan jo ymmärtää niitä vanhempia, jotka sotkevat unilääkettä lapsensa maitoon... :(
Kommentit (17)
Penska kun alkaa kiekua aamuviideltä tai viimeistään puoli kuudelta, joten ei saa läheskään tarpeeksi unta, jos menee sänkyyn vasta yhdeksän aikaan. Ikää muuten on neljä vuotta.
ap
Nyt taisi kyllä vaieta, kun kävin uhkaamassa, että myyn unilelut kirpputorilla, jos ei möly lopu. Monta kertaa olen jo komentanut, mutta ei ole aiemmin mennyt perille.
ap
laittaa lapsen puol kuudelta petiin ja sit valittaa kun se herää 12h päästä?
On taas aamuviideltä herännyt eikä ole yhtään sen jälkeen nukkunut. En tajua, mikä tänä iltana nyt on niin vaikeaa... Yleensä on päiväunettomina iltoina nukahtanut ennen kuutta.
ap
riippumatta siitä, mihin aikaan on mennyt nukkumaan. Muistaakseni sanoin tuon jo jossain viestissä. Vaikka menisi kymmeneltä sänkyyn, herää viiden aikaan, eikä enää nukahda. Ainoastaan sairaana voi nukkua kauemman.
Ja tosiaan, arkisin herätys on puoli kuudelta, joten rytmissä pysyminen on ihan hyvä asia.
ap
Mukava, että joku edes on samaa mieltä.
ap
Ja 5-vuotias poika menee nukkumaan kahdeksalta. Hän nukkuu joskus päiväunet, mutta useinmiten ei. Yliväsyneenä hän saattaa uinailla levottomastikin, mutta tavalisesti hemmo koisii kuin tukki.
Joinain ihmeen ihanina aamuina saan nukkua jopa puoli seitsemään, se tuntuu ihan lomalta.
Aikaisemmin, pojan ollessa vielä ainokainen, olin seinille kiipeilevä heikkohermoinen aikapommi pojan nukkumisen kanssa. YStävänil lempeän ja viisaan " puhuttelun" ansiosta tajusin lopettaa skitsoilun ja hölläsin otettani tässäkin asiassa. Ihme tapahtui, nukkumaanmenotaistelu päättyi ja illat rauhoittuivat. Poika jäpittää edelleen, mutta nukahtaa varttitunnissa.
Älä tee tästä valtataistelua. Laita poika iloisin mielin nukkumaan pari tuntia myöhemmin. Kaikki muuttuu vielä hyväksi, tässäkin asiassa. :-)
Nytkään meinaa kestää, kun yliväsyneenä raivoaa joka asiasta. Silmänalusetkin on aivan mustat.
Mutta nyt onneksi nukkuu, ei halunnut luopua pehmoleluistaan.
ap
Jos olet tosissasi niin onpas kiva lasta rääkätä jos ei toista nukuta. Perjantai-iltakin vielä, ja huomennahan on vapaapäivä. Pakotatko sen vielä päiväunillekin?
Lapsi alkaa inhota nukkumaan menemistä. Älä tee asiasta liian suurta numeroa. Ole vain rauhallinen ja jämäkkä ja vaikka silittele toinen uneen jonkin aikaa. Tee nukkumaanmenosta mukava asia!
Vierailija:
On taas aamuviideltä herännyt eikä ole yhtään sen jälkeen nukkunut. En tajua, mikä tänä iltana nyt on niin vaikeaa... Yleensä on päiväunettomina iltoina nukahtanut ennen kuutta.ap
Ja yleensä tosiaan nukkuu aivan hyvin iltaisin, mutta tänään oli jokin poikkeuspäivä. Yritti vain viimeiseen asti sinnitellä, ettei nukahtaisi. Aivan sippi ja sekaisin väsymyksestä oli, kun sänkyyn laitoin.
Ja ihan oikeasti, yrittäkää nyt sen verran ymmärtää kirjoitettua tekstiä, että lapsi herää viideltä, meni nukkumaan milloin hyvänsä. Enkä tosiaankaan haluaisi tuota vapaapäivää pilata sillä, että poika kiukuttelee taukoamatta väsymyksensä takia.
ap
Arkisin haluaa herätä ajoissa, että ehtii olla isänsä kanssa hetken. Mieheni lähtee töihin vähän kuuden jälkeen ja saattaa joutua olemaan illasta pitkään töissä. Aamu on siis ainoa hetki, jona varmasti ehtii isänsä näkemään. Yleensä herää vähän ennen miehen kellon soimista tai viimeistään kelloon.
ap
Lapsi on sen ikäinen, että voisi pärjätä kokonaan ilman päiväunia. Nukahtaminen voi olla helpompaa, jos olisi tasainen rytmi, siis joka päivä päiväunet tai ei ollenkaan päiväunia.
Meillä oli kolmevuotiaan kanssa samanlaista taistelua välillä, mutta tilanne rauhoittui, kun päiväunet jäitettiin kokonaan pois.
Hoitolapset nukkuvat, joten omankin on oltava pari tuntia hiirenhiljaa.
ap
Telkkarista tulee just kiva luonto-ohjelma, anna lapsen katsoa sitä. Ohjelman luettua lue ipanalle kirjaa ja sipittele korvaan joku uniloru. Eiköhän se siitä.