Epätoivo, häpeä ja väkivaltaiset fantasiat
Olen henkisesti aika lopussa. Tuntuu etten kykene hakemaan apua häpeän tunteen vuoksi. Olen paha ihminen, heitä ei hyväksytä. Pelkään että kun tämä etenee niin ajatukseni realisoituvat, eihän ole enää mitään hävettävää.
En siedä ihmisiä, en yhtään. Minusta ihmiset ovat valheellisia, kylmiä ja kovia kuoria. Täytyy olla vaan hyvä ja tuottaa tulosta, mutta siihen en kykene vaikka haluaisin kovasti. Pelkään ihmisiä. Olen jo nuorena ns. syrjääntynyt ja täysin ilman kavereita. En edes halua sellaisia. Ihmiset ovat niin tylsiä.. kaikilla aina se "kuori" ja oletukset jotka he ovat omaksuneet jostakin toisaalta. On sairaus, on asia, on ikävä asia! Mutta se halutaan vain pois pois pois. Se, mikä on kuoren alla.. siitä ei välitetä.
Onko kukaan muu epätoivoisessa tilanteessa?
Kommentit (12)
Yksin olen ketjussanikin. No tulukee ny jotaki kirjottamaa saakeli : D auttakaaaaa
Kuulostaa kurjalta, kyllä sun kannattaa apua hakea. Sitä en tiedä kuinka sinnikkäästi sitä pitää etsiä, että sitä saa.
Mielenterveyspalveluja ovat sinulle oikea osoite. Soita terveyskeskukseen. Siellä ovat nähneet paljon hullumpiakin.
Oletat hyvin paljon muista ihmisistä, mikä ehkä johtuu tuosta selkeytymättömästä vihasta, mitä sisälläsi kannat.
Mielestäni ajattelussasi esiintyy jonkinlaista jatkuvaa kiertoa: olen yksin > tämä tuntuu pahalta > ihmiset ovat ehkä vain kuoria eivätkä samanlaisia tuntevampia kuin minä > tämä on muiden syy > en edes pidä ihmisistä > inhoan kaikkia > olen yksin.
Luulen, että aika monella joskus käy mielessä samanlaisia ajatuksia. Itse koin teini-iässä voimakkaasti, että en sovi tänne, koska kaikki ovat ikäviä ja pinnallisia ihmisiä, jotka eivät koskaan tulisi ymmärtämään minua. Tällaiset tunteet eivät kuitenkaan yleensä ole nähdäkseni ikuisia, vaan liittyvät enemmän ulkopuolisuuden kokemuksiin, joita voi tulevaisuudessa vielä kuitenkin saada. Kun ajattelee muut vain "kuorina", on helpompaa ja itselle hyväksyttävämpää etäänyttää heitä itsestään ja olla heistä etääntynyt. Nyt tiedän, että eivät suurin osa ole mitään suorittavia kuoria ja kylmiä tyyppejä, vaan ihan samanlaisia iloja, suruja, pelkoja ja epävarmuuksia kantavia ihmisiä kuin minäkin.
Haluat kait asiaan kuitenkin jotain muutosta, koska tännekin kirjoitat. Tämän vuoksi suosittelisin sinulle kaikesta huolimatta jonkinlaista puheapua, esim. lääkärille, psykologille tai sosiaalityöntekijälle saanet asuinpaikassasi ajan varattua. Tällä tavoin voisit saada ajatuksiisi uutta perspektiiviä ja apua.
<3
Pelkkää myötätuntoa sulle. Itsekin koen turhauttavana ihmisten pinnallisuuden. Noihin väkivaltaisiin fantasioihin kannattaa hakea apua, todella avautua niistä jollekin ammattilaiselle. Sitä varten ne ammattilaiset on.
Tsemppiä.
Jos joku on vain kuori, niin se taidat olla sinä.
Kiitos vastauksista. Joo, tiedostan kyllä että projisoin paljon omaa itseäni muihin. Täytyy tehdä jotain.. mutta ei ainakaan mitään pahaa! :)
Ehkä voisi auttaa, jos ymmärtäisit paremmin ihmisiä, että miksi ihmiset ovat sellaisia kuin ovat. Omaa vihaani ihmisiä ja ihmiskuntaa kohtaan on lieventänyt mm. ihmisen evoluution, evoluutio- ja sosiaalipsykologian perusperiaatteisiin tutustuminen. Olen ajatellut olevani kuin vieraalta planeetalta tullut eläintieteilijä, joka yrittää ymmärtää ihmislajia. Suosittelen myös Desmond Morriksen teoksia Ihmisten eläintarha ja Eläin nimeltä ihminen. Niistä olen saanut uutta perspektiiviä ihmisten oikkuihin - kykyä ymmärtää ja antaa anteeksi ihmisille sen, millaisia ovat.
Voisi kenties auttaa myös, jos saisit hieman laajennettua kuvaasi ihmisistä, että oivaltaisit sen, miten monenlaisia ihmisiä onkaan, että kaikki eivät ehkä sittenkään ole täysin samasta muotista, kuvaamiasi valheellisia, kylmiä ja kovia kuoria. Jostakin syystä olet kuitenkin muodostanut sellaisen käsityksen. Mutta toivoa on, sillä omia ajattelumallejaan voi muokata, ja monet käsityksistämme muuttuvat ihan itsestäänkin ajan kuluessa, uusien kokemusten ja oivallusten myötä.
Tuohan on ihan normaalia. Mene lenkille ja raiskaa itseäsi luterilaisesti, niin hyvä tulee.
Minulla on tapana tehdä 80 kpl voltteja eteisessä (voit tehdä niitä missä vain missä on hyvää tilaa) ja alas tullessa kyykky ja kyykystä ponnistus uuteen volttiin.
Yritä pysyä pystyssä ja jos kaadut niin tee punnerrus minulle.
Jos et osaa saatanan volttia, niin jumalauta opettele se. Sulla on koko elämä aikaa oppia heittämään se vitun voltti.
Mietit liikaa. Tee voltteja ja yritä miettiä volttia tehdessä noita asioita. Helpottaa kummasti kun teet vain sen voltin.
Mulla on kanssa ton voltin aikana (tosi lyhyt aika), silloin siedän ihmisiä ja kaikki mitä ap tuntee kääntyy toisin päin.
Miksi helvetissä velloa samassa asennossa kun asentoa muuttamalla muuttuu myös ajattelutapa?
Ooteko te niin vitun laiskoja vai mistä se oikein johtuu ettei volttia heitetä?
Minulla on niin hulluja ja sairaita ajatuksia. En voi ilmaista niitä kellekään ns. asiantuntijalle eli näille hoitajille yms. He muuttaisivat heti käsityksensä minusta, minulla on ihanne olla hyvä ja fiksu ihminen. Kaiken tämän kuoren alla kytee vaan viha ja inho. Tiedän, että se on epäoikeutettu tunne. Muut eivät ole tehneet minulle mitään pahaa, mutta silti se säilyy. Kateus. Katkeruus. Miksi muut vaan suorittaa ja tekee, miten he kestävät sen?
AP