Exituksen hetkellä paikalla olleita?

Korahdus siis. Ap

Ihminen hengittää pinnallisesti ja/ tai haukkoo muutaman kerran henkeä ja osa näyttää tuijottavan tyhjyyteen, osa on tajuttomia ja vain lakkaavat hengittämästä. Iho kylmenee nopeasti verenkierron lakattua ja muuttuu kellertävän valkoiseksi, ikäänkuin vähän vahamaiseksi.

Kuolleissa ei ole mitään pelottavaa, ne ovat vain ihmisen kuoria.

Mikä ihmeen korahdus?

Ei kaikki korahda. Minusta syöpäpotilaan hengenhaukkominen ja tukehtuminen on kamalampia.

Kuolema voi tulla nopeasti, mutta jos ennusmerkit ovat näkyvissä ja kuolema siten odotettavissa, on hetki usein hyvin rauhallinen. Mitään pelottavaa siinä ei ole.

Kuolema jos joku on erittäin luonnollinen asia. Koen itse, että ihminen tavallaan vapautuu kärsimyksestä ja pääsee pois kohti parempaa. Hengitys lakkaa ja keho alkaa kylmetä elintoimintojen lakatessa, lihakset rentoutuu jne. Ajattelen, että kuolema on yhtä luonnollinen jatkumo elämälle kuin syntymäkin, kuuluu siihen samalla tavalla. Olen pitänyt itse tapana pitää jokaisen kohtaamani vainajan nähdessäni pienen hiljaisen hetken kunnioittaakseni vainajaa ja koen sen tärkeäksi itselleni. Elämän kiertokulku jatkuu ja jossain tämän kuolleen ihmisen tilalle syntyy uusi alku, ja ihmisen muistot jäävät elämään hänen elossa oleviin läheisiinsä.

Saattohoidossa se tuntui vain helpottavalta. En muista mitään korahdusta, muistan vain että hidas ja rohiseva hengitys ensin harveni ja sitten loppui.

Kuulin että yhdellä tuttavalla nousi vaahto suuhun kun keuhkot petti.

Olin ainoana paikalla tätini kuolinvuoteella joulukuussa 2017. Hän oli perheetön yksineläjä, ja hänen tilansa romahtaminen kävi niin nopeasti, että kukaan muu sukulainen ei ehtinyt paikalle. Itse asuin viereisessä kaupunginosassa, ja ehdin olla tätini kanssa hänen viimeisen elintuntinsa.

Pitelin tätiäni kädestä kun hänen sydämensä pysähtyi. Hän oli jo syvässä tajuttomuustilassa, ja hänellä oli hengitysputki; mahdollisesti siksi ei mitään korahdusta kuulunut missään vaiheessa.

Satuin katsomaan sydänmonitoria juuri silloin ja huomasin, kun pulssi muuttui suoraksi viivaksi. Odotin muutaman sekunnin ja toivoin että viiva vielä värähtelisi, mutta se pysyi suorana, ja verenpaineen arvot alkoivat hiipua nollaa kohti.

Toisessa kädessäni oli puhelin, jossa enoni purki järkytystään ja suruaan; keskeytin hänet ja sanoin että tädin sydän pysähtyi nyt.

Oli lohdullista että tädillä ei kuollessaan ollut tuskia. Samalla oli järkytys nähdä miten ihminen, jonka olin nähnyt muutama kuukausi aiemmin, ja joka silloin posotti menemään sammumattomalla energialla, oli mennyt muutamassa päivässä kuoleman porteille, ja makasi sängyssä näennäisesti 20 vuotta vanhentuneena, ja luonnollisesti erittäin sairaan näköisenä.

Hänen poismenossaan tai sen seuraamisessa ei ollut mitään pelottavaa, ainoastaan syvä suru.

Seuraavan päivän jouduin olemaan pois töistä sulattelemassa tapahtunutta. Asia tuli koko ajan mieleen ja purskahtelin tämän tästä itkuun aamusta alkaen, niin en halunnut mennä siinä kunnossa töihin.

Vierailija kirjoitti:

Kuolema jos joku on erittäin luonnollinen asia. Koen itse, että ihminen tavallaan vapautuu kärsimyksestä ja pääsee pois kohti parempaa. Hengitys lakkaa ja keho alkaa kylmetä elintoimintojen lakatessa, lihakset rentoutuu jne. Ajattelen, että kuolema on yhtä luonnollinen jatkumo elämälle kuin syntymäkin, kuuluu siihen samalla tavalla. Olen pitänyt itse tapana pitää jokaisen kohtaamani vainajan nähdessäni pienen hiljaisen hetken kunnioittaakseni vainajaa ja koen sen tärkeäksi itselleni. Elämän kiertokulku jatkuu ja jossain tämän kuolleen ihmisen tilalle syntyy uusi alku, ja ihmisen muistot jäävät elämään hänen elossa oleviin läheisiinsä.

Toivoisin kokemani tällaisen hetken pian.

Kahdesti eikä kummassakaan ollut korahdusta.

Itseasiassa ikuiseen uneen on hyvin kuvaava ilmaisu näistä omista kokemuksista.

En ole koskaan ollut kenenkään kuolinvuoteella, mutta olen lukenut tekstejä kuolemisesta – omaisten, hoitajien ja lääkäreiden kirjoittamia.

Tyypillisesti kuolemassa olevan hengitys kuulemma muuttuu kuoleman lähestyessä sellaiseksi, että aina välillä hän ottaa syviä sisäänhenkäyksiä, sitten seuraa taas useiden sekuntien hengittämättömyys, sen jälkeen taas syvä henkäys (Cheyne-Stokes -hengitys).

Ihmiset, jotka ovat olleet kuolemassa, mutta jotka on elvytetty, ovat myöhemmin kertoneet, etteivät kokeneet ahdistusta Cheyne-Stokes -hengityksen aikana, vaikka se saattaa ulospäin siltä vaikuttaa. 

Joskus kuolemassa oleva saattaa viimeisten päivien aikana puhua harvakseltaan jotain vaikeaselkoista, sekavaa tai tilanteeseen liittymätöntä, mutta tyypillistä kuulemma on, ettei hän enää puhu parina viimeisenä päivänä. 

Ei se yleensä mitenkään dramaattista ole. Hengitys vain muuttuu epäsäännölliseksi ja sitten loppuu. Moni korisee lopun lähellä koska limaa kertyy nieluun, tosin se ei kuulema häiritse kuolevaa.

Mutta kuolleissa ei ole minusta mitään levollista eikä kuollut näytä vain kuorelta. Minusta kuollut näyttää juurikin siltä samalta ihmiseltä jonka on tuntenut, mutta kuolleena. Kamalaa se on katsella...

Faith kirjoitti:

En ole koskaan ollut kenenkään kuolinvuoteella, mutta olen lukenut tekstejä kuolemisesta – omaisten, hoitajien ja lääkäreiden kirjoittamia.

Tyypillisesti kuolemassa olevan hengitys kuulemma muuttuu kuoleman lähestyessä sellaiseksi, että aina välillä hän ottaa syviä sisäänhenkäyksiä, sitten seuraa taas useiden sekuntien hengittämättömyys, sen jälkeen taas syvä henkäys (Cheyne-Stokes -hengitys).

Ihmiset, jotka ovat olleet kuolemassa, mutta jotka on elvytetty, ovat myöhemmin kertoneet, etteivät kokeneet ahdistusta Cheyne-Stokes -hengityksen aikana, vaikka se saattaa ulospäin siltä vaikuttaa. 

Joskus kuolemassa oleva saattaa viimeisten päivien aikana puhua harvakseltaan jotain vaikeaselkoista, sekavaa tai tilanteeseen liittymätöntä, mutta tyypillistä kuulemma on, ettei hän enää puhu parina viimeisenä päivänä. 

Pakko kommentoida tähän, koska olen itse kokenut tuon Cheyne-Stokes-hengityksen sydämen vajaatoimintaepisodin yhteydessä. Olin siis ihan tajuissani ja järjissäni eikä minua elvytetty, makasin vain sohvalla ja yritin nukkua. Se ei tuntunut ollenkaan pahalta, oli vain pakko hengittää niin, vaikka yritin sitä tietoisesti vastustella. Kummallinen kokemus kyllä, johtuu muistaakseni siitä että hapenpuute jotenkin sekoittaa aivojen hengityskeskuksen.

Jep. Olin paikalla. Auton romusta ei kuulunut muuta kuin syylärin pihinä. Kuollut takapenkkiläinen ei päästänyt  ääntäkään. Muut olivat tajuttomina ja hiljaa. 

  Hetken päästä alkoivat kesälinnut laulaa.

  Muuten oli hiljaista.