Velan näkökulma lapsiperhe-elämään

Ensin tiedoksi, että pidän lapsista. Omani olen jättänyt tekemättä, koska olen köyhä ja mielenterveysongelmainen, enkä tahdo siirtää ongelmiani eteenpäin.

Käyn kuitenkin hoitamassa silloin tällöin kummankin sisareni lasta. Toinen on taapero, toinen siinä rajoilla, alle kaksivuotias.

Havainnot:

-Kummassakaan perheessä ei nautita lapsiperhe-elämästä. Puolisot jakavat vuoroja, yrittävät järjestää toisilleen vapaa-aikaa. Ei vaikuta lainkaan siltä, lapsi toisi elämään sisältöä ja onnea, vaan pikemminkin lapsi vaikuttaa velvollisuudelta, josta vain yritetään yhteistyöllä selvitä.

-Kumpikin yrittää lapsen läsnäollessakin tehdä omia juttujaan. Katsella urheilua töllöstä, juoda yhden saunakaljan, selailla kännykkää.

-Kun olen paikalla, vanhemmat ovat hyvin tyytyväisiä, kun vietän pitkät ajat lapsen kanssa ulkona tai leikin hänen kanssaan sisällä. Mikään ei näytä olevan vanhemmille yhtä mieluista kuin oma aika sängyssä, kun hoidan lapsen aamutoimet ja leikitän häntä ja luen hänelle.

Kummassakin perheessä lapsi hoidetaan erinomaisesti, kun asiaa mitataan ulkoisesti. Tosiasia kuitenkin on, että kummassakin perheessä on myös koko ajan sellainen tunnelma, että lapsesta yritetään saada lomaa esimerkiksi vuorojärjestelyin.

Kun vanhemmat sanovat, että oma lapsi on rakkainta maailmassa, niin miksi se ei kuitenkaan näy käytännössä? Eihän rakkaimmasta asiasta tahdota jatkuvasti eroon.