Lue keskustelun säännöt.
Esimerkkejä tunnekylmyydestä parisuhteessa?
27.10.2019 |
Olemme olleet mieheni kanssa yli 10 vuotta yhdessä, lapsiakin on. Vuosissa on ollut ylä- ja alamäkiä, mutta nyt viimeinen alamäki tuntuu vain jatkuvan ja harkitsen vakavasti eroa.
Olen alkanut epäillä että mieheni on tunnekylmä. Sellaista tietynlaista läheisyyttä meillä ei ole oikein ollut koskaan. Että vaikka sohvalla makoiltaisi ja katseltaisiin leffaa yhdessä, toinen vaikkapa hieroisi toista tms. Ei, koska miehen mielestä hierominen on jotenkin inhottavaa, eikä hän näe että voisi minun mielikseni joskus tehdä sellaista.
Ensimmäiset vuodet haikailin läheisyyden perään, mutta mies ei oikein tuntunut tietävän mistä edes puhun. Jos itse olin aloitteellinen, niin mies vaikutti tosi kiusaantuneelta, joten en enää tehnyt aloitteita sen suhteen. Seksiä kuitenkin yleensä haluaisi, mutta oikeastaan minkäänlaista muuta läheisyyttä ei ole, eikä kyllä seksiäkään enää, koska minulta on mennyt halut, kun tuntuu että minun tarpeeni ja haluni ovat täysin yhdentekeviä.
Sellainen että toisen mieliksi tekisi joskus asioita on jotenkin täysin vieras ajatus hänelle. Jos häntä ei joku kiinnosta, niin se on sitten niin. On yhdentekevää jos minua jokin asia kiinnostaa, vaikkapa mennä yhdessä teatteriin tai muuta vastaavaa. Hän ei lähde.
Lisäksi olen huomannut että hän ei kestä sitä että olen sairaana tai heikkona. Kun silloin toivoisi huolenpitoa ja huomiota, niin hän on selkeästi vaan ärsyyntynyt. Viimeisillään kun olen ollut raskaana niin en mitään erityishuomiota ole silloinkaan häneltä saanut.
Kaikista näistä asioista olen hänelle sanonut ja olemme aiheesta puhuneet, mutta hän kuulemma vain on sellainen. Nytkin istuu yksin alakerran työhuoneessaan ja katselee siellä omia elokuvia tai sarjoja. Ei halua ilmeisesti olla minun kanssani. Varsinkaan viereeni ei kaipaa. Jotenkin hullua, että itsekin on tottunut olemaan niin ”yksin” vaikka onkin parisuhteessa, mutta näin on vain päässyt käymään.
Onko muilla tunnekylmiä puolisoita? Miten tunnekylmyys ilmenee? Tai oletteko itse? Neuvoja miten rakastaa tunnekylmää?
Kommentit (56)
Onko ainoa lapsi? Miten turvallinen ja huolehtiva lapsuus on ollut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ihan tavalliselle miehelle ja parisuhteelle. Ei läheisyyttä, jos olet heikossa tilassa miestä ottaa se päähän ja mies viettää mieluiten aikansa tietokoneelle eristäytyneenä. Ainoastaan seksiin puoliso kelpaa toisinaan. Juuri tuon takia itseäni ei parisuhde kiinnosta kun se on aina tuota eikä tuollainen elämä mitenkään tuo lisäarvoa elämään. Parempi yksin.
Mun exä oli tuollainen. Ehdittiin olla juuri 10 v. yhdessä ja se aika tuhosi itsetuntoni kokonaan. Mies oli tosi tunnekylmä ja välinpitämätön. Ei huomioinut oikein mitenkään kun olin raskaana tai muutenkaan. Kun paras ystäväni kuoli, ei lohduttanut mitenkään. Kun olin kipeänä tai itkin, ei silloinkaan ollut ollenkaan empaattinen. Jos halusi seksiä niin saattoi ostaa suklaata tms, siinäpä se. Kun tuli lapsia niin ajattelin että mies muuttuu, mutta ei. Huomasin olevani tosi yksin lasten kanssa, mies vietti kaikki viikonloput töissä tai baarissa, viikossa ei kanssamme ollut kuin muutaman tunnin. Hoidin yksin lapset ja kävin kaupassa ym. ja kun lasten nukahdettua halusin hetken rentoutua vaikka tietsikalla istuen, mies haukkui minut laiskaksi lehmäksi. Olisi kuitenkin halunnut minun katsovan kanssaan murhasarjoja ja kun en ollut niistä kiinnostunut niin tuli lisää haukkuja. Kun vihdoin uskalsin erota hänestä, tuntui että sain elämäni takaisin. Olen vihdoin iloinen ainakin välillä ja lasten kanssa meillä on mukavaa kun pahantuulinen isä ei karju jostain tai käsken olemaan hiljaa kun nukkuu päivät. Lapsiaan mies ei juuri tapaa mutta he eivät isää kaipaa, kun eivät häntä oikein oppineet edes tuntemaan. Koskaan mies ei kanssamme missään ollut tai mitään tehnyt ennenkään.
Eli ap, kannattaa erota. Ei tuo ole ihanaa elämää ollenkaan. Voit vielä olla onnellinen.
Vierailija kirjoitti:
Onko ainoa lapsi? Miten turvallinen ja huolehtiva lapsuus on ollut?
Ei ollut ainoa lapsi, vaan kuusilapsisen perheen vanhin. En osaa sanoa miten turvallinen ja huolehtiva lapsuus on ollut. Ilmeisesti on saanut aika vapaasti mennä, toisaalta on ollut aika kaaottistakin ehkä välillä, kun niin paljon lapsia.
Epäilen että äitikin saattaisi olla vähän tunnekylmä. Mahdollisesti molemmat vanhemmat. Esim kun lapset eivät ole siivonneet huonetta pyydettäessä, niin äiti on imuroinut kaikki Legot vaan pois. Eikä niitä ole sitten koskaan saanut takaisin. Vastaavanlaisia juttuja on paljon. Mun olisi ainakin vaikea toimia äitinä noin, etenkin kun heillä ei ollut paljoa rahaa, Legoja sai vain harvoin ja ne oli tosi tärkeitä. Jotenkin aika julmaa?
Aika paljon myös ilmeisesti riidelty lapsuudenperheessä ja lapset tuntuvat olevat hieman eriarvoisia vanhempien mielestä. Isällä selvä suosikki, joka ylitse muiden ja äidillekin osa lapsista tuntuu olevan tärkeämpiä kuin toiset. T. Ap
Miehesi tuskin on 15 vuotias vaan aikuinen ihminen ja aikuisena ihmisenä olemiseen kuuluu se että mitään omia lapsuus juttuja ei kosteta tulevalle puolisolle ja lapsille. Aikuisella on aina vastuu ja mihinkään lapsuuteen ei voi aikuinen vedota. Niin infantiili ei voi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun exä oli tuollainen. Ehdittiin olla juuri 10 v. yhdessä ja se aika tuhosi itsetuntoni kokonaan. Mies oli tosi tunnekylmä ja välinpitämätön. Ei huomioinut oikein mitenkään kun olin raskaana tai muutenkaan. Kun paras ystäväni kuoli, ei lohduttanut mitenkään. Kun olin kipeänä tai itkin, ei silloinkaan ollut ollenkaan empaattinen. Jos halusi seksiä niin saattoi ostaa suklaata tms, siinäpä se. Kun tuli lapsia niin ajattelin että mies muuttuu, mutta ei. Huomasin olevani tosi yksin lasten kanssa, mies vietti kaikki viikonloput töissä tai baarissa, viikossa ei kanssamme ollut kuin muutaman tunnin. Hoidin yksin lapset ja kävin kaupassa ym. ja kun lasten nukahdettua halusin hetken rentoutua vaikka tietsikalla istuen, mies haukkui minut laiskaksi lehmäksi. Olisi kuitenkin halunnut minun katsovan kanssaan murhasarjoja ja kun en ollut niistä kiinnostunut niin tuli lisää haukkuja. Kun vihdoin uskalsin erota hänestä, tuntui että sain elämäni takaisin. Olen vihdoin iloinen ainakin välillä ja lasten kanssa meillä on mukavaa kun pahantuulinen isä ei karju jostain tai käsken olemaan hiljaa kun nukkuu päivät. Lapsiaan mies ei juuri tapaa mutta he eivät isää kaipaa, kun eivät häntä oikein oppineet edes tuntemaan. Koskaan mies ei kanssamme missään ollut tai mitään tehnyt ennenkään.
Eli ap, kannattaa erota. Ei tuo ole ihanaa elämää ollenkaan. Voit vielä olla onnellinen.
Kuulostaapa kauhealta. Onneksi uskalsit erota, eipä tuossa muita vaihtoehtoja oikein ollutkaan varmasti.
Oma mieheni ei käy baareissa, ja kyllä viettää perheen kanssa aikaa, ja myös lasten kanssa tekee juttuja. Mutta myös usein saan lohduttaa lapsia jostain hänen sanomisistaan. Saattaa vaikka vahingossa tönäistä lasta/astua jalan päälle tai muuta vastaavaa ja kun lapsi alkaa itkeä niin toruu ”ei tuo sattunut” tai väittää ettei edes koskenut. Miksei voi vaan pyytää anteeksi ja lohduttaa lasta? En ymmärrä. Lapsille myös herkästi vaan huutaa asioista, ei oikein osaa millään muulla tavalla kasvattaa. Se on aika turhauttavaa kun se on myös hyvin toimimatonta.
Välillä kyllä tuntuu että perhe on vain taakka ja hän mielummin olisi yksin vaan jossain luolassa tietokoneensa kanssa. Hänen osallistumisensa on tosi ailahtelevaa. Ja muutenkin mieliala tuntuu olevan myös. Se on myös aika raskasta. Voiko liittyä tunnekylmyyteen? Ehkä ainakin se, ettei osaa kertoa että tänään mua harmittaa joku asia, ottaa päähän tms. Sitten vaan murjottaa ja täytyy vaan yrittää arvailla syitä.. T. Ap
Hyvä ketju! Ja aina minua syyllistetään siitä, kun vaadin ihmissuhteeltani symbioottista rakkautta ja sieluyhteyttä. Olen ”liian vaativa”. Tässäpä malliesimerkki siitä miksi näin. Ei huvita enää koskaan olla yhdessä yksinäisin ikinä - sitä olen saanut tilaamatta koko elämäni. Mikä suomalaisia miehiä vaivaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen niin onnellinen kun olen yksin. Miehistä on vaan hatmia.
Vierailija kirjoitti:
Olen niin onnellinen kun olen yksin. Miehistä on vaan hatmia.
Äläs nyt! On niitä hyviäkin miehiä 🙂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asperger? Minun exäni oli myös, ilman diagnoosia mutta lähisuvussaan diagnoosin omaavia ja esim. äitinsä vahvasti asperger-piirteinen. Exän mukaan esim. riittävä määrä läheisyyttä oli että ollaan samassa huoneessa 🙄 Hyvä ja kiltti ihminen, rehellinen, uskollinen, ahkera ja kotitöitäkin teki enemmän kuin minä, mutta tunteiden ilmaisemisessa ja käsittelyssä niin suuria puutteita ettei sen kanssa vaan pystynyt elämään. Anteeksipyytäminen oli myös aivan mahdotonta, kai se olisi edellyttänyt jonkinlaista tunteiden kohtaamista 😄
Vierailija kirjoitti:
Asperger? Minun exäni oli myös, ilman diagnoosia mutta lähisuvussaan diagnoosin omaavia ja esim. äitinsä vahvasti asperger-piirteinen. Exän mukaan esim. riittävä määrä läheisyyttä oli että ollaan samassa huoneessa 🙄 Hyvä ja kiltti ihminen, rehellinen, uskollinen, ahkera ja kotitöitäkin teki enemmän kuin minä, mutta tunteiden ilmaisemisessa ja käsittelyssä niin suuria puutteita ettei sen kanssa vaan pystynyt elämään. Anteeksipyytäminen oli myös aivan mahdotonta, kai se olisi edellyttänyt jonkinlaista tunteiden kohtaamista 😄
Ja unohtui tuo ap:n mainitsema ärsyyntyminen toisten itkemisestä, jopa sukulaislapsen synttäreillä ilkkui ääneen kun vieras 5v lapsi pahoitti mielensä lelun rikkoontumisesta tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asperger? Minun exäni oli myös, ilman diagnoosia mutta lähisuvussaan diagnoosin omaavia ja esim. äitinsä vahvasti asperger-piirteinen. Exän mukaan esim. riittävä määrä läheisyyttä oli että ollaan samassa huoneessa 🙄 Hyvä ja kiltti ihminen, rehellinen, uskollinen, ahkera ja kotitöitäkin teki enemmän kuin minä, mutta tunteiden ilmaisemisessa ja käsittelyssä niin suuria puutteita ettei sen kanssa vaan pystynyt elämään. Anteeksipyytäminen oli myös aivan mahdotonta, kai se olisi edellyttänyt jonkinlaista tunteiden kohtaamista 😄
Ei kyllä ole Asperger, vaikka jotain piirteitä toki saattaa olla. Tiedän kun omassa lapsuudenperheessä yksi Asperger, joten tiedän aika hyvin minkälaisia he voivat olla. T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asperger? Minun exäni oli myös, ilman diagnoosia mutta lähisuvussaan diagnoosin omaavia ja esim. äitinsä vahvasti asperger-piirteinen. Exän mukaan esim. riittävä määrä läheisyyttä oli että ollaan samassa huoneessa 🙄 Hyvä ja kiltti ihminen, rehellinen, uskollinen, ahkera ja kotitöitäkin teki enemmän kuin minä, mutta tunteiden ilmaisemisessa ja käsittelyssä niin suuria puutteita ettei sen kanssa vaan pystynyt elämään. Anteeksipyytäminen oli myös aivan mahdotonta, kai se olisi edellyttänyt jonkinlaista tunteiden kohtaamista 😄
Ei kyllä ole Asperger, vaikka jotain piirteitä toki saattaa olla. Tiedän kun omassa lapsuudenperheessä yksi Asperger, joten tiedän aika hyvin minkälaisia he voivat olla. T. Ap
Sivullisena pakko huomauttaa että aspergereita on vaikka minkälaisia, kun olet tavannut yhden, olet tavannut yhden, yleensä ei ole kahta samanlaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
10 vuotta parisuhteessa ja sitten huomasit tollasen pikkuvian.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen niin onnellinen kun olen yksin. Miehistä on vaan hatmia.
Äläs nyt! On niitä hyviäkin miehiä 🙂
Ei tällä palstalla.
Täällä näköjään on ihan tullut tavaksi samantien antaa diagnoosiksi joko aspergen tai narsisti. Oli sitten kyseessä mies tai nainen. Jos ette ole alan ammattilaisia, niin mistä h*lvetistä te sen tiedätte mikä sillä ihmisellä on??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asperger? Minun exäni oli myös, ilman diagnoosia mutta lähisuvussaan diagnoosin omaavia ja esim. äitinsä vahvasti asperger-piirteinen. Exän mukaan esim. riittävä määrä läheisyyttä oli että ollaan samassa huoneessa 🙄 Hyvä ja kiltti ihminen, rehellinen, uskollinen, ahkera ja kotitöitäkin teki enemmän kuin minä, mutta tunteiden ilmaisemisessa ja käsittelyssä niin suuria puutteita ettei sen kanssa vaan pystynyt elämään. Anteeksipyytäminen oli myös aivan mahdotonta, kai se olisi edellyttänyt jonkinlaista tunteiden kohtaamista 😄
Ei kyllä ole Asperger, vaikka jotain piirteitä toki saattaa olla. Tiedän kun omassa lapsuudenperheessä yksi Asperger, joten tiedän aika hyvin minkälaisia he voivat olla. T. Ap
Sivullisena pakko huomauttaa että aspergereita on vaikka minkälaisia, kun olet tavannut yhden, olet tavannut yhden, yleensä ei ole kahta samanlaista.
Kyllä asseilla kuitenkin tiettyjä ominaisia piirteitä on, miten ne voitaisiin muuten erottaa niistä joilla ei ole Aspergeria?
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan tavalliselle miehelle ja parisuhteelle. Ei läheisyyttä, jos olet heikossa tilassa miestä ottaa se päähän ja mies viettää mieluiten aikansa tietokoneelle eristäytyneenä. Ainoastaan seksiin puoliso kelpaa toisinaan. Juuri tuon takia itseäni ei parisuhde kiinnosta kun se on aina tuota eikä tuollainen elämä mitenkään tuo lisäarvoa elämään. Parempi yksin.
Selvästikin miesvihaa liikkeellä.
AP:n mies kuulostaa mun nuoruuden avokilta.
Olen todella iloinen, että ymmärsin poistua siitä suhteesta vaikka erossa hävisinkin taloudellisesti. Olin rahoittanut elämämme, mutta jaoimme kaiken erotessamme. Mitään lain mukaista velvoitetta tälle ei ollut, sillä olimme olleet vain avoliitossa ja kaikki omaisuus oli minun ostamaani.
Varsinkin se, että mies ärsyyntyi aina kun sairastuin sai minut päätymään eroon. Ajattelin, että en koskaan halua tuon miehen hoitavan lapsiani.
Kun ystäväni saivat lapsia, aloin miettimään että en voisi ottaa silloista puolisoani mukaan synnytykseen, enkä olisi uskaltanut antaa vauvaa hänen hoidettavakseen.
Otitko pettäjän?