Helsinkiin töiden/opiskelun perässä muualta muuttaneet.

On kannattanut. Edellisellä paikkakunnalla ei ollut ystävyyssuhteita, kun kaikki muuttivat ja uusia sopivia ei löytynyt.  Yksi oli muuttanut jo Helsinkiin, joten hänen kanssaan suhde on kestänyt ja uusia on rakentunut. 

Paljon olisi jäänyt kokematta, jos en olisi lähtenyt. Aika kaavoihinsa kangistuneita ovat ne sukulaiset, jotka ovat ikänsä asuneet samalla paikkakunnalla. Vaikuttavat masentuneilta. Ne jotka ovat käyneet muuallakin, mutta ovat palanneet, eivät ole masentuneita ja ymmärtävät paremmin minuakin.

Tahtoisin osan entisen paikkakuntani luonnosta tänne Helsinkiin ja yhtä halvalla kuin sieltä tilaa myös itselleni. Harmi, ettei halpaa tonttimaata voi siirtää tänne. Täällä täytyisi olla rikas, kulut olisivat kovat muuten vastaavasta maapläntistä, mutta  hyvillä liikenneyhteyksillä.

Hyvä kysymys, itseäkin tämä askarruttaa. Kaikki tuntemani helsinkiläiset ovat hyvin työ- ja uraorientoituneita, osa myös oikeasti hyvin teennäisiä ja naiiveja. Olen kokenut oloni heidän seurassaan aina melko hankalaksi, koska arvomme ja tapamme olla tuntuvat olevan niin erilaisia. Tiedän kyllä, että tuskin kaikki helsinkiläiset ovat sukulaisteni kaltaisia, mutta koska en tunne Helsingistä ketään muita, niin työn perässä muuttaminen huolettaa osittain juuri tämän takia, että entä JOS kaikki muutkin ovat sellaisia enkä ikinä sopeutuisi...

Helsingin kalliit vuokrat/asuntojen hinnat, ruuhkat (+saasteet), ihmisten määrä ja mahdollinen lumen puute talvisin myös mietityttävät. Siellä kuitenkin nyt vaan auttamatta olisi ehdottomasti eniten töitä eikä laaja kulttuuritarjontakaan ainakaan haittaa. Lisää muualta Helsinkiin muuttaneiden kokemuksia? Miten on sujunut ja oliko hyvä päätös?

Muutin Keski-Suomesta Helsinkiin opiskelemaan ja sen jälkeen jäin kaupunkiin töihin. En koskaan alkanut todella viihtyä, vaikka ostimme asunnon ja asuimme kaupungissa yli 15 vuotta.

Onneksi työtilanne mahdollisti lopulta perheemme muuton pienempään kaupunkiin, ei kuitenkaan takaisin kotiseudulle. Saimme vihdoin sellaisen elämän johon nuorena totuimme mieheni kanssa: omakotitalo, luonto lähellä ja pikkukaupungin helppo elämä: lyhyt matka joka paikkaan (koulut, kaupat, harrastukset...) eikä ainaista ruuhkaa ja jonotusta.

En itse muuttaisi Kuopiosta Helsinkiin, junat kulkee liikaa.

Muutin yliopistoon mennessäni 19 -vuotiaana Helsinkiin. Samoin muutti moni luokkatoverikin ja kotipaikkakunnalle jäivät lähinnä he, joilla ei rahkeet riittäneet. Opiskelun kautta sain nopsaan uusia ystäviä, sitten puolison ja myöhemmin vielä perheen. Nyt asustelen Helsingin keskustassa kohta viisikymppisenä ihmisenä vakivirassa ihan hyvintoimeentulevaa elämää. Koko sosiaalinen elämäni on täällä. Vanhoja sukulaisia välillä näen kotipaikkakunnalla, mutta en todellakaan kaipaa sinne takaisin.  Ei olisi elämää, työtä, lapsen harrastuksia, tulevia opintopaikkoja mitään. Helsinkiin muutto oli parhaita ratkaisuja elämässäni. 

Vierailija kirjoitti:

Muutin yliopistoon mennessäni 19 -vuotiaana Helsinkiin. Samoin muutti moni luokkatoverikin ja kotipaikkakunnalle jäivät lähinnä he, joilla ei rahkeet riittäneet. Opiskelun kautta sain nopsaan uusia ystäviä, sitten puolison ja myöhemmin vielä perheen. Nyt asustelen Helsingin keskustassa kohta viisikymppisenä ihmisenä vakivirassa ihan hyvintoimeentulevaa elämää. Koko sosiaalinen elämäni on täällä. Vanhoja sukulaisia välillä näen kotipaikkakunnalla, mutta en todellakaan kaipaa sinne takaisin.  Ei olisi elämää, työtä, lapsen harrastuksia, tulevia opintopaikkoja mitään. Helsinkiin muutto oli parhaita ratkaisuja elämässäni. 

Haldaatko slangia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutin yliopistoon mennessäni 19 -vuotiaana Helsinkiin. Samoin muutti moni luokkatoverikin ja kotipaikkakunnalle jäivät lähinnä he, joilla ei rahkeet riittäneet. Opiskelun kautta sain nopsaan uusia ystäviä, sitten puolison ja myöhemmin vielä perheen. Nyt asustelen Helsingin keskustassa kohta viisikymppisenä ihmisenä vakivirassa ihan hyvintoimeentulevaa elämää. Koko sosiaalinen elämäni on täällä. Vanhoja sukulaisia välillä näen kotipaikkakunnalla, mutta en todellakaan kaipaa sinne takaisin.  Ei olisi elämää, työtä, lapsen harrastuksia, tulevia opintopaikkoja mitään. Helsinkiin muutto oli parhaita ratkaisuja elämässäni. 

Haldaatko slangia?

Kyllä sen oppii kapakoissa hyvin nopeasti. 

Olen muuttanut kahdesti Helsinkiin ja pois. Ensimmäisen kerran 19-vuotiaana. Silloin viihdyin Helsingissä hyvin ja kaupunki tuntui isolta ja kiinnostavalta. Löysin kavereita harrastusten kautta ja aika monet vanhatkin kaverit pysyivät. Opiskelupaikka toisessa suomalaisittain suurehkossa kaupungissa sai muuttamaan pois.

Toisen kerran muutin Helsinkiin 35-vuotiaana. Muuttaa oli tavallaan pakotettu, töiden perässä piti muuttaa. Helsinki ei enää antanut suuren maailman kokemisen kiksejä, vaikka edelleen oli kiva kaupunki. Kotiseutu alkoi myös houkuttaa uudella tavalla. Lopulta poismuuttopäätöksen sinetöi sieltä löytynyt rakkaus.

Varmaan se Helsingin hyvyys tai huonous riippuu ihmisestä ja hänen elämäntilanteestaan.

Olen todella onnellinen, mitään kaipuuta vanhalle kotipaikkakunnalle tai muuallekaan Suomeen ei ole. Tai no Espooseen tai Vantaalle voisin muuttaa jos töitä löytyisi sieltä, mutta muualle Suomeen en muuttaisi kuin pakon edessä.

Muutin 20-vuotiaana Helsinkiin opintojen perässä. Siitä on nyt 10 vuotta aikaa. Tällä hetkellä hyvä elämäntilanne. Naimisissa, suunnitellaan kodin ostamista ja perheen perustamista, uudet opinnot loppusuoralla.

Kotiseudulle jääminen ei olisi missään nimessä kannattanut. Siellä ei olisi ollut mahdollista opiskella korkeakoulussa, joten ainoa vaihtoehto oli lähteä muualle. Muutto kannatti ehdottomasti, ei kotiseudulle jäänyt kuin lapsuudenperhe, kun kaikki ystävätkin muuttivat eri puolelle Suomea opiskelemaan. Olen ehdottomasti onnellisempi nyt kuin teininä mutta siihen vaikuttaa paljon muutkin asiat kuin asuinpaikka. Ystäväpiiri vaihtui muuton aikoihin lähes kokonaan mutta siihen vaikutti paljon se, että kaikkien hajaannuttua opiskelemaan eri paikkoihin vanhat kaverit unohtuivat ja uusia tuli tilalle opiskelujen kautta. Eihän tuohon aikaan meinannut edes vanhempia ehtiä käydä tapaamassa, kun joka viikonloppu oli jotain menoa. Nyt sitten elämän tasaannuttua on niitä vanhoja kavereita taas nähnyt. Osa on muuttanut Helsinkiin valmistuttuaan töiden perässä ja on muutenkin enemmän aikaa.

Vaikka viihdyn Helsingissä hyvin ja meillä on täällä kaikki ihmissuhteet, niin en tiedä haluaisinko asua täällä loppuelämääni. Haaveilen rauhallisemmasta asuinpaikasta mutta toisaalta olen aivan liian tottunut hyvään julkiseen liikenteeseen, enkä haluaisi siirtyä käyttämään autoa työmatkoihin. Kaipaan myös sitä, että luonto olisi lähempänä ja haluaisin puuhastella omalla pihallani. Myös hintataso hirvittää. En haluaisi joutua velkavankeuteen asunnon takia mutta en myöskään tinkiä kunnollisesta keittiöstä ja omasta tilasta.

Kannatti ja ei kannattanut.

Hyvänä puolena täällä voi tienata paljon helpommin fygeä kuin kotipaikkakunnalla. Ei siellä ole töitä, oikeasti. Toisena hyvänä puolena on nuorten ihmisten suuri määrä, en olisi pariutunut kotipaikkakunnalla ja tästä olen varma.

Huonona puolena taas on tilan puute. Olen kotoisin paljon avarammista oloista ja mua välillä oikeasti ahdistaa kaikki ympäröivä ahtaus, mikä täällä on.

Toinen huono puoli, asumisen kalleus. Kaikkihan sen tietävät, elämä stadissa maksaa.

Kolmas huono puoli - sori helsinkiläiset, mutta te olette keskimäärin tosi kireitä ja koppavia muille ihmisille. Ihmisten ankeus kanssaihmisiä kohtaan lisää yleistä betoniankeutta, mikä täällä vallitsee, kyllä se vaan näin lopulta on. Ja minä sentään olen asunut täällä kauan, enkä huutele mitään puskista.

Haluaisin siis pääkaupungin työ- ja parinmuodostusmahdollisuudet sekä kotipaikkakuntani luonnon ja leppoisuuden. Kaikkea ei vaan voi sitten saada.

Muutin Helsinkiin opiskelemaan lukion jälkeen. Se oli elämäni paras päätös. Olin tosin tuntenut jo valmiiksi oloni pienemmässä kaupungissa epämääräisellä tavalla huonoksi. Vaikka en kuulu mihinkään vähemmistöön varsinaisesti, niin tuntui ettei syntymäkaupungissani ollut tilaa kaltaiselleni ihmiselle. Helsingissä saan olla juuri sellainen kuin on ja taitojani ja persoonallisuuttani arvostetaan. Ystäväpiirini on monipuolinen, ihmiset kohtelevat toisiaan hyvin, ja harrastavat aktiivisesti itsekritiikkiä. Tuomitsevuutta ja sanelua esiintyy vähemmän kuin vanhassa kotikaupungissani. Tämän asian kääntöpuolena on, että ihmisellä pitää olla vahva sisäinen ääni ja itseluottamus, kun sitä mikä on oikein ja hyväksyttävää, ei sanellakaan yhteisön taholta valmiiksi. Erilaisia elämäntyylejä on monia ja ne ovat kaikki yhtä hyviä. Jos ei ole tottunut tällaiseen, siihen sopeutuminen voi aluksi olla haastavaa. 

Onnistuin hankkimaan jo opiskeluaikana asunnon, ja sekin on osoittautunut hyväksi päätökseksi. Asunnon arvo on kehittynyt niin hyvin, että jos ikinä haluan muuttaa muualle Suomeen, saan samalla rahalla jo vaikka minkälaisen kämpän. En tosin usko tekeväni niin.

Helsingissä on myös puutteita, mutta minun kokemani puutteet liittyvät yleensä siihen, että Helsinki on niin pieni ja syrjäinen kaupunki maailman mittakaavassa. Samaan asiaan liittyy etujakin: puhdas ilma, matala rikollisuus, väljä asukastiheys ja toimiva joukkoliikenne. Luultavasti Helsinki on minulle juuri sopivan kokoinen kaupunki. Pienemmissä esim. ravintola- ja kulttuuritarjonta on turhan yksipuolista, suuremmissa taas suurkaupunkien haitat korostuvat.

Se, mitä kukin arvostaa, riippuu kuitenkin ihmisestä. Kaikki eivät pidä samoista asioista ja monelle pienempi kaupunki sopii paremmin. Sen takia ei kannata jättää muuttamatta Helsinkiin, että pelkää esim. kaikkien ihmisten täällä olevan jonkinlaisia (itselle sopimattomia). Helsingissä on takuulla Suomen suurin variaatio siinä, millaisia ihmisiä täällä asuu. Kyllä täältä melkein jokainen löytää omanlaistaan porukkaa. Suosittelen kokeilemaan, koska täältähän pääsee aina pois jos haluaa! Itse taisin jäädä loppuelämäksi.