Ongelma: En saa mistään enää yhtä suurta nautintoa kuin syömisestä
Mikä minua vaivaa? En haluaisi olla tällainen. Mikään ei huvita, eikä varsinkaan yksin. Ainoa lohdutukseni on syöminen, sitä odotan koko ajan, että milloin pääsee taas syömään. Ja syömisen jälkeen tulee usein paha olo ja v*tutus, miksi söin taas roskaa ja ihan liikaa? En jaksa enää tätä.
Kommentit (10)
Mutta miksi syot roskaa? On lukuisia maukkaita, mausteisia resepteja, joita saa vetaa kunnes napa rutkuu, ja silti ne ovat kalorimaariltaan alhaisia. Eli voi hyvilla mielin syoda niin paljon kuin jaksaa ja silti tulee syotya terveellisesti ja lihomatta.
Mulla on syomisen lisaksi viela juominen (viinit <3) ja seksi. Nailla kolmella parjaan, en tarvitse enempia virikkeita. :D
Olen nyt toista viikkoa pisteillä ja painoa tippunut melkein 3kg. 10 kiloa vielä.
Kauhea himo ruokaan,herkkuihin koko ajan. Mutta jaksan kun tiedän että laihdun.
Itse oli mulla ennen kanssa noin, mutta jotenkin sain itseni opetettua syömään terveellisesti ja kuntoilemaan ja mieliala parani todella paljon. Aluksi on todella vaikeaa syödä terveellisesti, mutta kun tarpeeksi kauan jaksaa uusia terveitä elämäntapoja, saa siitä ajanmyötä paljon paremmat kicksit kuin roskaruuasta.
Oletko kokeillut hikiliikuntaa? Minulla tuo syömishimo iskee silloin, jos sen pysty liikkumaan esim. pitkäkestoisen flunssan tai vaikkapa kiireen takia. Kun taas pääsen lenkille tai salille, niin saan hyvää oloa liikunnasta ja syömishimo vähenee silmissä.
Mitähän jos tietoisesti opettelisit nauttimaan näläntunteesta. Yhdistä näläntunne laihtumiseen.
Itse aloin vähän tahattomasti soveltamaan tällaista. Syön aamulla kunnon aamiaisen. Sitten odottelen nälkää. Se tulee noin klo 14:00 jolloin syön pääaterian, mikä on silti kevyt. Seuraava ateria noin klo 18:00 ja taas sen jälkeen kun nälkä on taas tullut. Illalla sitten vielä omena tms.
Aloitin tämän elokuun puolivälissä. Nyt on mennyt kaksi kuukautta ja paino on tippunut 7 kiloa, Muita elämäntapoja, esim liikkumista en ole muuttanut miksikään. Olen aika yllättynyt siitä, kuinka helppoa painonpudotus on. Oleellista on kai se, että olen muuttanut syömisen nautinnon näläntunteen nautintoon. Älä kuitenkaan liiottele, sillä silloin elimistö alkaa puolustaa läskejään.
Masennus ja ahmimishäiriö? Hae apua, ei ole kivaa. Mulla samat ongelmat.
treffit kirjoitti:
Mutta miksi syot roskaa? On lukuisia maukkaita, mausteisia resepteja, joita saa vetaa kunnes napa rutkuu, ja silti ne ovat kalorimaariltaan alhaisia. Eli voi hyvilla mielin syoda niin paljon kuin jaksaa ja silti tulee syotya terveellisesti ja lihomatta.
Mulla on syomisen lisaksi viela juominen (viinit <3) ja seksi. Nailla kolmella parjaan, en tarvitse enempia virikkeita. :D
Ylensyöminen ei kyllä ole mitään terveellistä syömistä.
Vierailija kirjoitti:

Ylensyominen on suhteellinen kasite. Omat syomiset ovat maarallisestikin vahentyneet sen jalkeen kun aloin tietoisesti syomaan terveellisempaa ruokaa.
Ja jos joskus tekee mieli ahmia niin ahmin sitten mieluummin vaikka sita bibimbapia kun Makkarin hampurilaisia. Et voi vaittaa etteiko ensin mainittu olisi "terveellisempaa" ahmimista kuin jalkimmainen.
Miksi odotat? Minä syön melkein koko ajan jotain. Nytkin on manteli suussa, ja ostin just melkein viidelläkympillä makeistukusta karkkia. Toivottavasti sydänkohtaus korjaa 10 vuoden sisällä. Arvatkaa aionko soittaa ambulanssia, jos tunnen sen suuntaisia oireita? En todellakaan.