Lue keskustelun säännöt.
Tajusin ajatusmallin miten päästä ihastuksesta yli!
14.10.2019 |
Annan olla. Siis todellakin annan olla. Jos hän oikeasti koki yhteyttä minuun hän palaa. Jos ei, niin hän ei palaa. Jatkan elämääni, koska täällä on tämä ihana vapaus valita ihmiset ketä haluaa elämäänsä. Ja jos minä en ollut se ihminen hänelle, niin se pitää vain hyväksyä. Ja silti voin sanoa että pidän hänestä vaikken häntä elämääni välttämättä saakaan. Silti hän on olemassa ja sain hetken tuntea, että pystyn vielä tuntemaan. Se oli jo paljon se.
Kommentit (30)
Olen ajatellut noin jo yli kaksi vuotta, joten ei välttämättä auta pääsemään yli... 🤔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä tiedän yhden tyypin joka otti yhteyttä nuoruuden rakkauteensa kymmenen erossa olleen vuoden jälkeen. Ovat suunnittelemassa nyt häitä. On kyl toisenlaisia tarinoita, muitakin, jossa vaan se joku unohtui eikä enää tullutkaan mitään. Jotenkin on niin vaikea tietää, kannattaako jäädä edes odottamaan, yhtään mitään. Ihan hyvä just toi siksi että annan olla.
Taas uusi näkökulma ja selitys, miksi ei itse tarvitse tai kannata olla aktiivinen tekijä vaan passiivinen odottelija.
Tuo ajattelumalli auttaa kyllä hyväksymään asian mutta varsinaista ihastumistahan se ei välttämättä poista.
Vierailija kirjoitti:
Tuo ajattelumalli auttaa kyllä hyväksymään asian mutta varsinaista ihastumistahan se ei välttämättä poista.
Annan tällä itselleni luvan olla ihastunut ja välittää vaikka elämäni loppuun asti, mutta en odota enää mitään. Enkä enää aktiivisesti tee mitään. Olen liian pitkään katsonut toisen vellomista ees taas ja pettynyt uudestaan ja uudestaan, että tunnen itsekin haluavani olla vapaa tästä suhteesta. Vaikka sitä hetkeä on vaikea unohtaa, kun tunsin olevani kuin kotonani hänen seurassa ja sinut itseni kanssa.. Sellaista tunnetta harvoin kohtaa. Mutta jos toinen ei samaa koe niin tottakai hänen on oltava vapaa sitä etsimään. Ja toivon hänen sen rauhan löytävän.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo ajattelumalli auttaa kyllä hyväksymään asian mutta varsinaista ihastumistahan se ei välttämättä poista.
Annan tällä itselleni luvan olla ihastunut ja välittää vaikka elämäni loppuun asti, mutta en odota enää mitään. Enkä enää aktiivisesti tee mitään. Olen liian pitkään katsonut toisen vellomista ees taas ja pettynyt uudestaan ja uudestaan, että tunnen itsekin haluavani olla vapaa tästä suhteesta. Vaikka sitä hetkeä on vaikea unohtaa, kun tunsin olevani kuin kotonani hänen seurassa ja sinut itseni kanssa.. Sellaista tunnetta harvoin kohtaa. Mutta jos toinen ei samaa koe niin tottakai hänen on oltava vapaa sitä etsimään. Ja toivon hänen sen rauhan löytävän.
Ap
Joo, sellaisen kokonaisvaltaisen hyväolon ja hyväksynnän tunteen aikaansaavia ihmisiä sattuu kohdalle vain harvoin. Kirpaiseehan se jos ei itse ole pystynyt tarjoamaan samaa ainutlaatuista kokemusta toiselle, mutta ehkä joku muu siihen pystyy. Ja toivonkin että pystyy.
Voi kun itsekin pääsisi tästä tunteesta eroon. Pitkään yritin taistella etten ihastuisi tai kiinnostuisi, mutta jotenkin se vain pääsi tapahtumaan. Helpottaa varmaan ajan kanssa, koska en näe häntä enää ellen sattumalta jossain törmää, mikä sekin on aika epätodennäköistä. Kaipaan kyllä sitä tunnetta minkä hän sai minussa aikaan. En muistanutkaan miltä tuntuu tunne, kun toisessa on jotain sellaista mikä vaan vetää puoleensa. Itsellä tämä jäi vain yksipuoliseksi, vaikka luulen, että hänkin minussa jotain kiinnostavaa näki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo ajattelumalli auttaa kyllä hyväksymään asian mutta varsinaista ihastumistahan se ei välttämättä poista.
Kyllä se lopulta poistaa. Jos ei pysty pääsemään ihastuksentunteista yli, niin silloin on mielenterveydessä häikkää. Pakkomielteisyys ei ole rakkautta eikä ihastusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo ajattelumalli auttaa kyllä hyväksymään asian mutta varsinaista ihastumistahan se ei välttämättä poista.
Annan tällä itselleni luvan olla ihastunut ja välittää vaikka elämäni loppuun asti, mutta en odota enää mitään. Enkä enää aktiivisesti tee mitään. Olen liian pitkään katsonut toisen vellomista ees taas ja pettynyt uudestaan ja uudestaan, että tunnen itsekin haluavani olla vapaa tästä suhteesta. Vaikka sitä hetkeä on vaikea unohtaa, kun tunsin olevani kuin kotonani hänen seurassa ja sinut itseni kanssa.. Sellaista tunnetta harvoin kohtaa. Mutta jos toinen ei samaa koe niin tottakai hänen on oltava vapaa sitä etsimään. Ja toivon hänen sen rauhan löytävän.
Ap
Joo, sellaisen kokonaisvaltaisen hyväolon ja hyväksynnän tunteen aikaansaavia ihmisiä sattuu kohdalle vain harvoin. Kirpaiseehan se jos ei itse ole pystynyt tarjoamaan samaa ainutlaatuista kokemusta toiselle, mutta ehkä joku muu siihen pystyy. Ja toivonkin että pystyy.
Sulla on tuossa ajatusvirhe. Toinen ihminen ei koksaan tunne juuri samoin kuin sinä. Tämä siksi koska me ihmiset olemme keskenämme niin eirlaisia. Kun kymmenen ihmistä rivissä sanoo olevansa ihastunut, niin se tarkoittaa jokaiselle vähän eri asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en usko, että siitä pääsee eroon.
Mä olen nyt 3v taistellut, että pääsisin eroon ihastumisen tunteista, mut ei ne helpota. Se ikävä vaan jäytää koko ajan, vaikka en ole nähnyt toista vuoteen. Enkä usko, että se koskaan helpottaakaan, sen kanssa pitää vaan oppia elämään.
Vierailija kirjoitti:
Voi kun itsekin pääsisi tästä tunteesta eroon. Pitkään yritin taistella etten ihastuisi tai kiinnostuisi, mutta jotenkin se vain pääsi tapahtumaan. Helpottaa varmaan ajan kanssa, koska en näe häntä enää ellen sattumalta jossain törmää, mikä sekin on aika epätodennäköistä. Kaipaan kyllä sitä tunnetta minkä hän sai minussa aikaan. En muistanutkaan miltä tuntuu tunne, kun toisessa on jotain sellaista mikä vaan vetää puoleensa. Itsellä tämä jäi vain yksipuoliseksi, vaikka luulen, että hänkin minussa jotain kiinnostavaa näki.
Kerrot tuossa juuri itse miksi "et pääse yli", ja samalla kerrot ratkaisunkin, jota et vain itse huomaa.
Eli kaipaat, tämä on aktiivista toisen ihmisen ajattelemista.
Tunnet häntä kohtaan jotain sellaista mitä et muistanut olevan olemassa, eli pidät kiinni tunteesta, koska se tunne tuntuu niin hyvältä.
Kun lopetat tämän hekilön ajatelemisen, niin pääset kyllä yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en usko, että siitä pääsee eroon.
Mä olen nyt 3v taistellut, että pääsisin eroon ihastumisen tunteista, mut ei ne helpota. Se ikävä vaan jäytää koko ajan, vaikka en ole nähnyt toista vuoteen. Enkä usko, että se koskaan helpottaakaan, sen kanssa pitää vaan oppia elämään.
Ja sulla sama. Ainoa mikä sinussa "jäytää" on se että ajattelet pakonomaisesti henkilöä joka ei elämääsi kuulu. Kun lopetat tuon pakkoajatelun, niin pääset pikkuhiljaa yli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo ajattelumalli auttaa kyllä hyväksymään asian mutta varsinaista ihastumistahan se ei välttämättä poista.
Kyllä se lopulta poistaa. Jos ei pysty pääsemään ihastuksentunteista yli, niin silloin on mielenterveydessä häikkää. Pakkomielteisyys ei ole rakkautta eikä ihastusta.
"Lopulta" eli milloin? Onko olemassa jokin aikaraja, jonka jälkeen voi yksiselitteisesti puhua pakkomielteestä eikä ihastuksesta? Aika, joka yli pääsemisessä menee, on jokaisella kuitenkin yksilöllinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo ajattelumalli auttaa kyllä hyväksymään asian mutta varsinaista ihastumistahan se ei välttämättä poista.
Kyllä se lopulta poistaa. Jos ei pysty pääsemään ihastuksentunteista yli, niin silloin on mielenterveydessä häikkää. Pakkomielteisyys ei ole rakkautta eikä ihastusta.
"Lopulta" eli milloin? Onko olemassa jokin aikaraja, jonka jälkeen voi yksiselitteisesti puhua pakkomielteestä eikä ihastuksesta? Aika, joka yli pääsemisessä menee, on jokaisella kuitenkin yksilöllinen.
On olemassa aikaraja. Se aika raja on se, kun tämä tunnesysteemisi alkaa loopata. Kun olet kokenut ja miettinyt asiat ja tunteet useampaan kertaan, ja siltikin koet vuosikausia tarvetta pyritellä samoja juttuja uudestaan ja uudestaan.
Helpoiten pääsee yli kun muistaa, että ihastuksen tunteet syntyvät AINA itsessä.
Toinen ihminen ei aiheuta niitä, vaan sinä itse.
Mulla on toinen ajatusmalli: mä ajattelen että ekat 2 vuotta on pelkkää hormonihuumaa, ja sitten kun se haihtuu niin nähdään että jääkö mitään jäljelle. Eli alle 2 v kestänyt ihastus ei ole mulle vielä yhtään mitään. Sen 2 v jälkeen jos on ihastusta niin se on joko pakkomielle josta pitää pyrkiä eroon tai sitten oikeaa rakkautta. Mutta jos ei kohtalo meitä saata yhteen niin sitten se ei ollut "ment to be". Voin toki auttaa kohtaloa järkevissä rajoissa, mutta en esim mene hänen työmatkabussin eteen makaamaan tai tee jotain vastaavaa friikkiä. Annan myös olla jos toinen osapuoli ei lähesty millään tavalla.
Mä oon ollu ihastunu kohta kolme vuotta. Nähdään satunnaisesti. Joku kirjoitti että kannattas yrittää tehdä alote eikä vain haaveilla. No mie tein. Mies tietää että välitän hänestä mutta hänellä on onneksi selkärankaa ettei suhde etene. Hän kun on varattu.
Olemme kavereita ja ystäviä, väitän että myös mies on ihastunut jollain lailla minuun. Mutta näiden vuosien aikana ihastukseni on muuttunut. Syvemmäksi ja samalla ymmärtäväksi.
Mies itse myös tavallaan ruokkii ihastumistani, en tiedä onko se huomiohakuisuutta, tapa, vai onko se sitä mitä se,on; hän on ihastunut muttei voi kun vaimo....
Vierailija kirjoitti:
Mä oon ollu ihastunu kohta kolme vuotta. Nähdään satunnaisesti. Joku kirjoitti että kannattas yrittää tehdä alote eikä vain haaveilla. No mie tein. Mies tietää että välitän hänestä mutta hänellä on onneksi selkärankaa ettei suhde etene. Hän kun on varattu.
Olemme kavereita ja ystäviä, väitän että myös mies on ihastunut jollain lailla minuun. Mutta näiden vuosien aikana ihastukseni on muuttunut. Syvemmäksi ja samalla ymmärtäväksi.
Mies itse myös tavallaan ruokkii ihastumistani, en tiedä onko se huomiohakuisuutta, tapa, vai onko se sitä mitä se,on; hän on ihastunut muttei voi kun vaimo....
En suosittele jatkamaan tuota kuviota enää yhtään pidemmälle. Mies saa sinulta sen mitä haluaakin, mutta sinä jäät vaille sitä mitä itse kaipaat/haluat/tarvitset. Lopputulema on katkeruus, tavalla tai toisella, kohta tai myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo ajattelumalli auttaa kyllä hyväksymään asian mutta varsinaista ihastumistahan se ei välttämättä poista.
Annan tällä itselleni luvan olla ihastunut ja välittää vaikka elämäni loppuun asti, mutta en odota enää mitään. Enkä enää aktiivisesti tee mitään. Olen liian pitkään katsonut toisen vellomista ees taas ja pettynyt uudestaan ja uudestaan, että tunnen itsekin haluavani olla vapaa tästä suhteesta. Vaikka sitä hetkeä on vaikea unohtaa, kun tunsin olevani kuin kotonani hänen seurassa ja sinut itseni kanssa.. Sellaista tunnetta harvoin kohtaa. Mutta jos toinen ei samaa koe niin tottakai hänen on oltava vapaa sitä etsimään. Ja toivon hänen sen rauhan löytävän.
Ap
Joo, sellaisen kokonaisvaltaisen hyväolon ja hyväksynnän tunteen aikaansaavia ihmisiä sattuu kohdalle vain harvoin. Kirpaiseehan se jos ei itse ole pystynyt tarjoamaan samaa ainutlaatuista kokemusta toiselle, mutta ehkä joku muu siihen pystyy. Ja toivonkin että pystyy.
Sulla on tuossa ajatusvirhe. Toinen ihminen ei koksaan tunne juuri samoin kuin sinä. Tämä siksi koska me ihmiset olemme keskenämme niin eirlaisia. Kun kymmenen ihmistä rivissä sanoo olevansa ihastunut, niin se tarkoittaa jokaiselle vähän eri asiaa.
Ei tietenkään, tuo on ihan itsestäänselvää. Hain tuolla "samalla" sellaista, jota hän voisi mahdollisesti kuvailla vastaavalla tavalla.
Mä olin melken puoli vuotta tosi ihastunut.Se oli molemminpuolista.Siitä ei koskaan olisi tullut mitään,koska toinen on varattu.Olisin halunnu puhua asian ja jatkaa elämääni.Toinen ei pystynyt siihen.Se jo hatutti mua niin paljon,että ihastus loppu,kun seinään.Nyt tapailen mukavaa miestä,joka osaa puhua ja pussailla :).