En tiedä haluanko tätä enää

Haluaisin kertoa omasta tilanteestani tilanteestani ja mitä mieltä olette siitä.
Olen mennyt naimisiin nuorena, jo yli 10 vuotta sitten. Olimme tuolloin olleet jo muutaman vuoden yhdessä, ja suoraan sanottuna hääpäivänä mielessäni ei enää ollut hirveän romanttisia tunteita. Nuoruuden kokemusten jälkeen arvostin kuitenkin pysyvää ja sinänsä turvallista suhdetta. Voisi sanoa, että mieheni oli jo tuolloin aika kontrolloiva ja tuolloin herkkänä ja sopeutuvana ihmisenä menin aika paljon hänen mielensä mukaan. Esimerkiksi kaverisuhteet jäivät taka-alalle, ymmärsin kyllä että parhaan kaverini mitätöinti ei ollut oikein mutta halusin niin kovasti suhteen että asetin sen edelle. Oma suhteeni vanhempiini on myös ollut ongelmallinen, ja koska mieheni suhtautui heihinkin kielteisesti, suhde heihin loppui pitkälti.
Meillä on nykyisin lapsia, eikä tämäkään aika ole ollut ongelmatonta. Yksi lapsista on ollut ns.haastava ja itselläkin on ollut jaksamista. Yhtään ei ole helpottanut miehen lyhyt pinna. En enää meinaa jaksaa miehen tunnetilojen vaihtelua ja sitä että joutuu olemaan jotenkin varpaillaan. Ei minun tai lasteni tehtävä ole täällä vain miellyttää häntä. Ja raivo tulee välillä ihan olemattomasta, viimeksi tänään illalla puutuin hänen käytökseensä ja pyysin lopettamaan. Mielestäni hän on usein kohtuuton ja purkaa meihin omia ongelmiaan. Olen pohjimmmiltani hyvin sovinnollinen ihminen enkä jaksaisi mitään turhia riitoja. En haluaisi suuria muutoksia, mutta minua toisaalta väsyttää tämä tilanne. En ole ollenkaan varma, että olisin yhdessä sielunkumppanini kanssa. Periaatteessa mies kohtelee minua hyvin ja tiedän olevani hänelle todella tärkeä, mutta olen niin usein pettynyt hänen käytökseensä mm.lasten kanssa. Itse olen viime aikoina miettinyt paljon elämän rajallisuutta ja muita syvempiä ajatuksia, enkä ollenkaan ole varma olemmeko mieheni kanssa samalla aaltopituudella monissakaan asioissa. Uutta kumppania en sikäli kaipaa, mutta mietin mitä ihmettä tehdä, kun tämänhetkinen tilannekin jotenkin ahdistaa. Haluaisin nyt kuulla muiden, mahdollisesti samassa tilanteessa olevien mietteitä asiasta?