Koululiikunta on epäreilua pienikokoiselle

Voisiko poika suorittaa liikuntatunnit alakoulun puolella?

Itse olin ysille 139cm ja painoin 23kg, liikunta oli kuusi kun en pärjännyt missään.

Pienikokoinen äiti?

Päivänaulaukset ku sun natiainen on skolessa?

Ei ole mitään väliä, millaisen numeron ja arvostelun saa liikunnassa.

Muut aineet ja koulumenestys on paljon tärkeämpää.

Kaikki lapset eivät ole myöskään motoristisesti taitavia.

Voi voi. Niin on matikka ja kieletkin epäreiluja lahjattomalle.

Mitä väliä jollain koulun liikkanumerolla?

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitään väliä, millaisen numeron ja arvostelun saa liikunnassa.

Muut aineet ja koulumenestys on paljon tärkeämpää.

Kaikki lapset eivät ole myöskään motoristisesti taitavia.

Motoristisesti taitavat voi hakeutua vaikka Bandidokseen.

onko peruskoulussa noin monipulinen tarjonta liikunnassa?

Se on voi voi. Ja myöhäistä nyt. Olisit ruokkinut sitä lapsena paremmin. Ette kai vaan ole vegaaneja tai röökaajia?

Koko ei vaikuta vaan aktiivisuus. Ja miksei penikokoinen voisi olla hyvä Cooperissa jossa juostaan. Pienikoinen voi olla myös hyvä vaikka säbässä, jalkapallossa ja kaikissa ketteryyttä ja notkeutta vaativissa jutuissa. 

Toki jos koon varjolla ei liikassa tee  mitään on turha odottaa hyvää numeroakaan. 

Olen harrastunut koko ikäni liikuntaa ja olin kouluaikani ihan normaalipituinen ja nykyisin noin 180 cm. Minulla ei ollut koskaan liikunnassa 8 parempaa koulunumeroa peruskoulussa tai lukiossa, vaikka olin varsin hyvä jalkapallossa, jääkiekossa (varusteina luistimet, maila ja kiekko ulkokaukalossa pelatessa), sählyssä ja kestävyysjuoksussa. Pärjäsin kylläkin hyvin lukuaineissa ja niiden keskiarvo peruskoulun päästötodistuksessa oli 9,2. Minun aikana koululiikunnassa tuntui olevan älyttömän paljon telinevoimistelua, joka oli minusta vihonviimeinen urheilumuoto. Sählyä lukuunottamatta olen muutenkin aina pitänyt enemmän ulkoliikunnasta raittiista ilmassa. Omat urheiluharrastukseni ovatkin yleensä liittyneet siihen mitä teimme vapaa-aikana kavereitten kanssa kuin viralliseen koululiikuntaan tai seuratoimintaan. Olen ollut aina enemmän kuntourheilun ja hyötyliikunnan harrastaja kuin mikään kilpaurheilija.

Ei kai se pienikokoisuus sinällään tee ihmistä huonoa juoksijaa, mutta kontaktilajeissa siitä voi olla haittaa. Tosin jalkapallo lienee niitä maailman "demokraattisempia" urheilulajeja, joissa pituudesta ei ole niin ehdotonta etua kuin koripallon tai lentopallon kaltaisissa lajeissa. Esimerksi Diego Maradona oli ja onn 165 cm pitkä.

Vierailija kirjoitti:

Koko ei vaikuta vaan aktiivisuus. Ja miksei penikokoinen voisi olla hyvä Cooperissa jossa juostaan. Pienikoinen voi olla myös hyvä vaikka säbässä, jalkapallossa ja kaikissa ketteryyttä ja notkeutta vaativissa jutuissa. 

Toki jos koon varjolla ei liikassa tee  mitään on turha odottaa hyvää numeroakaan. 

Meidän poika on ok-hyvä säbässä, jalkapallossa, suunnistuksessa, frisbeegofissa, tanssissa jne. Mutta ei se riitä kun suoritukset monessa lajissa ovat 4 arvoisia. Jos koko ei vaikuta Cooperiin, niin miksi tavoitetasot ovat ihan eri luokkaa 12-vuotiaille ja 15-vuotiaille?

Ap

Miksi suomessa on joitain henkisiä standardeja vain 175-185cm pituisille?

Olen todennut tämän lyhyenä. Olen asunut toisessa kulttuurissa kuin euroopassa ja sain yhtä paljon mainintoja lyhyydestäni kuin suomessa mutta ei siitä sanomisesta jäänyt sellaista tympeää fiilistä kuten suomessa. Suomalaiset kyllä ovat r a s i s t e j a mutta on suomesss silti ihan hyvä elää, tosin sen verran että tämä piti selvittää ennen kuin sanotaan että muuta sitten suomesta jos et tykkää täällä. Tämä kaikki liittyy siihen miksi joskus historiassa tehtiin pienimunaisia patsaita. Toinen merkittävä asia oli että toisessa kulttuurissa kasvoin ja vain kasvoin vaikka olin lyhyt ja minulla oli hengellistä tukea eikä hyviä asioitani ylistetty kuten suomessa ollaan tykätty tekemään ilman palkintoa ja se on rasittavaa. Kasvoin ja kasvoin enkä saanut yhtäkään mieleen painuvaa harhautettua ylistämistä mitenkään mieleen painuvasti. Suomessa tosiaan on standardit. Tosin en kärsikkään niistä.

Hienosäätö on vain tyhmää jos ei anna itselleen merkitystä siitä pidempänä ja käyttää sitä vain kommentoidaakseen toiselle ylistäen että olet lyhyt ilman palkintoa.

Cooper on huono esimerkki, sillä kestävyysjuoksussa lyhyestä pituudesta ei ole haittaa. Monet etiopialaiset naiskestävyysjuoksijat ovat alle 160-senttisiä, mutta juoksevat kyllä yli neljän tonnin cooper-vauhtia.

Juoksi itse 10-vuotiaana tyttönä cooperissa 2300 m. En enää muista, kuinka pitkä olin silloin, mutta luokassani olin toiseksi lyhin.

Toinen ihmisrotu juoksee paremmin kuin toinen ihmisrotu. Se on De Facto. Monkey see monkey do.

Aika harva koululiikuntamuoto suosii suurikokoisia ja pienilläkin on etunsa. Esimerkiksi ammattijalkapalloilijoissa on paljon pieniä ja vikkeliä ja vähemmän yli kaksimetrisiä.

Armaijassa pienestä koosta on kyllä harmia. Koska kärjessä marssivat suurikokoisimmat määräävät tahdin, niin peräpään pienimmät joutuvat ottamaan niin pitkiä askeleita että munat kyntävät maata.

Vierailija kirjoitti:

Aika harva koululiikuntamuoto suosii suurikokoisia ja pienilläkin on etunsa. Esimerkiksi ammattijalkapalloilijoissa on paljon pieniä ja vikkeliä ja vähemmän yli kaksimetrisiä.

Armaijassa pienestä koosta on kyllä harmia. Koska kärjessä marssivat suurikokoisimmat määräävät tahdin, niin peräpään pienimmät joutuvat ottamaan niin pitkiä askeleita että munat kyntävät maata.

Pitkät askeleet vahvistavat selkää. Kävelemisestä on aina oppimista. Kerran venyttelin ja kotiini tuli "pienimunainen patsas" ja valitin että ei edes venymällä lähde ala selkäkipu, tämä herrasmies sanoi että ota isoja askeleita ja lähdin heti luontopolkua suorittamaan pitkin askelein ja selkäkipu oli poissa ja oravanpyörä selästä. Vanhemmista ihmisistä on aina opittavaa.

Miksi liikunnasta annetaan vielä 2000-luvulla arvosanoja? Eikö olisi tärkeämpää saada kaikki liikkumaan ja löytämään itselle mieluisa liikuntalaji?

Olen aina ollut ikäisteni joukossa pieni. Silti menestyin kilpaurheilijana ja koulun liikuntatunneilla. Ennen arvosteltiin urheilu ja liikunta erikseen ja useimmiten sain molemmista kympin vaikka opettajat vaihtuivat. Ehkä opettajat näkevät innostuksen ja halun oppia uutta ja ilon sekä innon uuden oppimisesta. Kaikessa ei tarvitse olla hyvä, vähempikin riittää. Epäreiluuden kokeminen on ikävää, mutta sitä tulee elämässä eteen vielä monta kertaa.

Joissin lajeissa pienuudesta ja ketteryydestä on hyötyä, mut ne ei taida olla sellasii lajeja mitä koulussa just on esim tanssi, kamppailulajit yms.

URheilussa ja urheilusta ei kannata koskaan kysyä liian vähän. Kysymällä ei häviä mitään. Urheilu on maailman paras ammatti tai työ elämänkoulussa ja itsekurin puute on maailman pahin tappaja.