Lue keskustelun säännöt.
Narsismista
05.10.2019 |
Narsismista on puhuttu nykyään paljon ja hyvä niin, sillä asia on vakava. Olen kuitenkin ihmetellyt oheen virinnyttä keskustelua siitä, millainen ihminen uhriksi joutuu tai pikemminkin hakeutuu, kuten jotkut tuntuvat ajattelevan. Toki mekanismia on hyvä ymmärtää, mutta nyt sitä tunnutaan käytettävän ikäänkuin puolustuksena narsistille ja vastuutetaan uhria narsistin "valitsemisesta". Että koska olet tuollainen, valitsit itse tämän puolison, ja olet (osa)syyllinen tilanteeseesi, joten lakkaa valittamasta. Noinhan tuon ei pitäisi olla ja nämä puolison valinnat tapahtuvat pitkälti tiedostamatta ja vain tutkimuksen kautta jälkikäteen on pystytty luomaan joitakin malleja. Narsismi ei myöskään ole sillä tavalla tunnistettavissa kuten vaikkapa alkoholismi, joten minusta uhria on todella kyseenalaista syyttää. Narsismin tunnistaa aina vasta ajan kuluttua eikä merkit ole sillä tavalla selviä kuin joku voi ajatella. Ei narsistin käytös ole aina jos koskaan elokuvamaisen överiä tai muutenkaan erityisen silmiinpistävän erilaista kuin kellään muullakaan. Ja vaikka uhri olisikin kiltti ja oikeudentuntoinen niin miten se voi olla huono asia (ei ole ainakaan moraalisesta saati rikosoikeudellisesti tuomittavaa), sillä ei kukaan kuitenkaan kerjää huonoa kohtelua. Narsisti sen sijaan toimii pahimmillaan jopa rikollisesti eli väärintekeminen ja pahuus on jossain vaiheessa helppo osoittaa ja niistä pitäisi rangaista kuten ne rangaistavaksi määrätty on. Uhrien syyllistäminen ja heidän heikkouksien osoittamien on vain heidän lisä häpäisyään kun heidät on jo valmiiksi rikottu. Täysin kestämätöntä ja nurinkurista eivätkä nämä tuota tekevät ihmiset selvästi ymmärrä koko asiaa kunnolla. Tietoa on kyllä paljon, mutta ymmärrystä ei sitten nimeksikään ja rikotaan ja häpäistään vielä lisää. Lakatkaa siis häpäisemästä uhreja kun ette tiedä lainkaan mitä kaikki voi pahimmillaan olla ja millaisia ihmiset ja heidän suhteensa ovat.
Kommentit (2)
Vierailija kirjoitti:
Pitkä teksti mutta oon aika samaa mieltä kanssasi. Mun ex oli aika kamala ja on edelleen. Hän valehteli todella paljon, mm. kertoi minusta suvulleen hirveitä valheita ja kun petti minua, osasi sen taitavasti peittää usean vuoden ajan. Hän sai tähän jopa kaverinsa mukaan salailemaan, jälkeenpäin kuulin heiltä että oli kertonut minun olevan "raivohullu pihtari, joka vie hänen kaikki rahansa". Tämä nyt ei ollut ihan totta: herra itse joi kaikki rahansa ja minä jouduin siksi maksamaan peheemme menoista suurimman osan. Henkinen väkivalta oli jatkuvaa: hän pilkkasi ulkonäköäni ja huusi raivoissaan pikkuasioista. Hän jätti minut yksin lasten kanssa ja lähti baariin joka viikonloppu, vaikka lapset olivat kipeitä tai minä itse todella kipeä. Olin hyvin uupunut vuosien ajan mutta aika vähän sain tukea/ymmärrystä. Jotkut ystävämme sanoivat että oma vikani kun olen niin kiltti... olihan se varmaan joo, mutta pelkäsi miestä niin paljon että tottelin. Kun hän halusi erota, olin hyvin helpottunut. Silloin en vaan vielä tiennyt että hän alkaa kiusaamaan lasten kautta, ei maksa elareita ja suostu tapaamaan lapsia yhtään. En pääse minnekään itse ilman lapsia ja hän jatkaa juhlimista ja sinkkutouhua iloisena välittämättä mistään. Hän jopa vaatii minua lainaamaan rahaa itselleen, en kuitenkaan lainaa koska ei hän niitä maksaisi. Siitä hän sitten vihoittelee. Huoh. En pääse hänestä eroon täysin koska on nuo lapset. Joita hän ei muista muulloin paitsi laittaessaan Facebookiin kuvia jotka piipahtaa heistä ottamassa kotonamme.
Meillä myös yhteinen lapsi tehnyt sen, että kärsin tästä edelleen. Tuo ns. huoltokiusaaminen on muuten myös yksi asia, jota tunnuta ymmärtävän lainkaan. Se on raskas taakka kannettavaksi ja todella väärin, sillä siksihän sitä on erottu, että saa jatkaa rauhassa omaa elämäänsä. Pahinta on suru ja huoli lapsista, sillä he ovat kaiken keskellä ja kyse on heidän asioistaan ja elämästä. Kanssaihmisten lisäksi tuota "oma valintasi ja itsekin olet viallinen" tyyliä näkee silloin tällöin myös mediassa ja se on pahinta. Se kääntää asian helposti ihmisten mielissä sellaiseksi, että kyseessä olisi todella aina oma tietoinen valinta ja aivan kuin narsistit olisivat tosiaan selkeästi tunnistettavissa, mutta kuten todettu, näinhän se ei läheskään aina ole. Ei se niin voi olla, että itse pyrkiin neuvottelemaan asiat oikeudenmukaisesti ja puhumalla, voi toinen näennäisesti vahvempana käyttää mitä keinoja vaan aina uhkailusta lyömiseen asti. En minäkään mikään ovimatto koskaan ollut tai sellaiseksi kaivannut, päinvastoin, mutta siihen asemaan minua yritettiin viimein väkisin tunkea. Kun sitten halusin erota ja pyysin apua, sain törmätä näihin itse valitsit puolisosi (kyllä mutta ei ole kristallipalloa), onhan sinulla masennustakin (sekö oikeuttaa kaltoinkohteluun ja onko moisen jälkeen ihme?!) ja riitaan tarvitaan aina kaksi höpinöihin. Paljon on vielä työtä tehtävänä, että uhrien asema Suomessa paranee. Tarkoitan tällä kaikkia uhreja ylipäätään oli sitten kyseessä kiusaaminen, lähisuhdeväkivalta, seksuaalinenväkivalta jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitkä teksti mutta oon aika samaa mieltä kanssasi. Mun ex oli aika kamala ja on edelleen. Hän valehteli todella paljon, mm. kertoi minusta suvulleen hirveitä valheita ja kun petti minua, osasi sen taitavasti peittää usean vuoden ajan. Hän sai tähän jopa kaverinsa mukaan salailemaan, jälkeenpäin kuulin heiltä että oli kertonut minun olevan "raivohullu pihtari, joka vie hänen kaikki rahansa". Tämä nyt ei ollut ihan totta: herra itse joi kaikki rahansa ja minä jouduin siksi maksamaan peheemme menoista suurimman osan. Henkinen väkivalta oli jatkuvaa: hän pilkkasi ulkonäköäni ja huusi raivoissaan pikkuasioista. Hän jätti minut yksin lasten kanssa ja lähti baariin joka viikonloppu, vaikka lapset olivat kipeitä tai minä itse todella kipeä. Olin hyvin uupunut vuosien ajan mutta aika vähän sain tukea/ymmärrystä. Jotkut ystävämme sanoivat että oma vikani kun olen niin kiltti... olihan se varmaan joo, mutta pelkäsi miestä niin paljon että tottelin. Kun hän halusi erota, olin hyvin helpottunut. Silloin en vaan vielä tiennyt että hän alkaa kiusaamaan lasten kautta, ei maksa elareita ja suostu tapaamaan lapsia yhtään. En pääse minnekään itse ilman lapsia ja hän jatkaa juhlimista ja sinkkutouhua iloisena välittämättä mistään. Hän jopa vaatii minua lainaamaan rahaa itselleen, en kuitenkaan lainaa koska ei hän niitä maksaisi. Siitä hän sitten vihoittelee. Huoh. En pääse hänestä eroon täysin koska on nuo lapset. Joita hän ei muista muulloin paitsi laittaessaan Facebookiin kuvia jotka piipahtaa heistä ottamassa kotonamme.