Päiväkodin työntekijät! Tämä työ vie kyllä niin mehut...
Olen vo, ikää jo 50 +. Tänä syksynä on tuntunut, että en enää jaksaisi millään tätä työtä. Itku tuli kun pääsin kotiin. Viikko oli raskas.
Onneksi on viikonloppu.
Onko täällä muita jo pitkään tätä työtä tehneitä? Kaipaan vertaistukea 😂
Kommentit (57)
Pitkän tauon jälkeen olen päiväkotityössä lähes kuusikymppisenä. Tykkään paljon. Työ on muuttunut tai sitten itse lapset ovat muuttuneet. Jaksan nyt paljon paremmin kuin nuorempana.
Työyhteisöllä jonka henki on hyvä, sekä hyvällä suunnittelulla(johon nykyään pitäisi olla hyvin aikaa) saadaan paljon aikaan. Mikä työstäsi tekee erityisen kuormittavaa?
Minun työstä (hoitaja) tekee kuormittavaa iso ryhmä, 24 lasta. Yhdellä diagnoosi ja oireita jotka tuo haastetta arkeen. Loput muuten vain kovin vilkkaita ja äänekkäitä. Ryhmän opeilla molemmilla 5h viikossa suunnittelua, siis 38h 45min työajasta ovat 5h joka viikkoa pois ryhmästä. Päälle muut kokoukset. Olen sidottu lapsiryhmään koko työaikani, päivässä yksi 10min tauko. Olen aina ulkona, nukutun lapset (tästä tykkään, päivän ainut hiljainen hetki). Osallistun arviointeihin + suunnitteluun, onneksi vastuu ei ole minulla.
Päiväkodissa koko ajan joku projekti tai ohjelmaa lapsille, on olympialaisia, pihajuhlaa, konserttikäyntejä jne. Koko ajan pitää olla suunnitelma X takataskussa kun menee toiminnot uusiksi. Lapset lyhytjännitteisiä, kovaäänisiä ja ihan tavalliset sylin ja huomion tarpeisia.
Tykkään työstäni mutta koen että nykyresursseilla en pysty tekemään sitä enää riittävän hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Pitkän tauon jälkeen olen päiväkotityössä lähes kuusikymppisenä. Tykkään paljon. Työ on muuttunut tai sitten itse lapset ovat muuttuneet. Jaksan nyt paljon paremmin kuin nuorempana.
Meillä on hyvä työhenki. Rauhallinen työskentely kai vaikuttaa lapsiin. Olen kyllä pullukka ja lapset alle kolmevuotiaita enkä joka päivä pidä taukoa ollenkaan. Mutta tykkään silti työstäni juuri nyt. Saisinpa olla eläkeikään asti.
sama
Mielestäni pitäisi voida tehdä 6 tai 5 tunnin työpäivää. Työ on raskainta työtä, jota olen tehnyt. Olen tehnyt monenlaista työtä... korkeasti koulutettu...
Osa lapsista räkii jopa henkilökuntaa. Hakkaavat ja potkivat toisiaan, haukkuvat ja huutavat.
Riehuville lapsille max 5-6 tunnin päivä ja vanhemmilleen enemmän vastuuta huonosta käytöksestä. Pois aiheuttamasta hämminkiä muiden lasten keskuudesta 24/7.

Jos meno on oikeasti tuollaista, niin on henkilökunnalla peiliin katsomisen paikka. Onko tarjottu riittävästi ohjattua, kiinnostavaa ja ikätason mukaistavä toimintaa? Ei pitäisi mennä jatkuvaksi tappeluksi, jos näin on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni pitäisi voida tehdä 6 tai 5 tunnin työpäivää. Työ on raskainta työtä, jota olen tehnyt. Olen tehnyt monenlaista työtä... korkeasti koulutettu...
Osa lapsista räkii jopa henkilökuntaa. Hakkaavat ja potkivat toisiaan, haukkuvat ja huutavat.
Riehuville lapsille max 5-6 tunnin päivä ja vanhemmilleen enemmän vastuuta huonosta käytöksestä. Pois aiheuttamasta hämminkiä muiden lasten keskuudesta 24/7.Jos meno on oikeasti tuollaista, niin on henkilökunnalla peiliin katsomisen paikka. Onko tarjottu riittävästi ohjattua, kiinnostavaa ja ikätason mukaistavä toimintaa? Ei pitäisi mennä jatkuvaksi tappeluksi, jos näin on.
On.
Samalla lailla toimivia ammattilaisia monessa paikassa. Kaikkia lapsia ei pysty edes 20 vuotta hyvällä menestyksellä työtään tehnyt hallitsemaan.... Mutta onneksi ei tarvitse itse näiden ongelmien kanssa painiskella.
Syksy on vasta aluillaan. Eiköhän moneen paikkaan saada rauha lopulta...
Irtisanoudu ja ala tehdä keikkaa. Itse en tehnyt keikkaa enää paikkoihin missä oli liikaa erityislapsia/homma muutenkin sekaisin. Lisäksi voit tehdä 4 päiväistä viikkoa jos teet vaan tuurauksia.
Itse tein mielellään eskarissa; ei tarvi pukea lapsia ja ovat itsenäisempiä niin harvemmin kukaan ehtii tappaa toistaan sillävälin jos käy vaikka vessassa. Samoin saa syödä rauhassa koska eskarilaisia ei tarvi niin paljoa ohjeistaa.
Paikkoihin missä ei saanut pitää kunnon kahvitaukoa en enää mennyt uudestaan.
Uskon, en ole päiväkodissa töissä, mutta jopa kolme omaa vie mehut. En kestäisi päivääkään ensinnäkään sitä melua, mikä päiväkodissa vallitsee.
Hullunhommaa pääosin. Resurssit olemattomat, lapset useat todella haastavia (monia selvästi esim. istutetaan kotona tunteja ninja ym taisteluohjelmien ja pelien edessä, sit ne tuodaan päiväkotiin täysin ylivirittyneinä), hoitajalla nykyään ihan koiranosa kun osaaminen ei kuulemma ole riittävää, mutta silti kummasti saat vähän väliä olla yksin hoitamassa koko pakkaa kun opet on pois.
Kirsikkana kakun päällä p*ska palkka. Ope saa 400e/kk enemmän, vähintään. Älkää nuoret kouluttautuko tälle alalle.
T. Ex-päiväkodinhoitaja
Nykyajan lapset ovat kummallisen äänekkäitä.
Huutavat asiansa kaverille, joka seista tonottaa vieressä.
Tsemppiä ja rentouttavaa viikonloppua! Kuvittelen voivani kuvitella... <3
Terv.
Luokanope
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä ja rentouttavaa viikonloppua! Kuvittelen voivani kuvitella... <3
Terv.
Luokanope
Kiitos samoin. Teille ne meidän eskarit tulevat ensi syksynä, ei käy kateeksi koulun puolta.
Se mekkala käy yllättävän paljon voimille. Itse olen kahdeksan alle 3-vuotiaan ryhmässä. Yksi vuoden ikäinen itkee vanhempien perään. Itku tarttuu toiseen samanikäiseen. Molemmat aikuiset ovat käytännössä ”varattuja”. Sillä aikaa yksi mustasukkainen lähes 3-vuotias satuttaa muita. Lisää ääntä. Sitten onkin jo yhdellä kakat. Jne. Niska on jumissa, ranne p**kana. On meillä mukaviakin päiviä. Mutta kaikkinensa aika kuormittavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä ja rentouttavaa viikonloppua! Kuvittelen voivani kuvitella... <3
Terv.
LuokanopeKiitos samoin. Teille ne meidän eskarit tulevat ensi syksynä, ei käy kateeksi koulun puolta.
:) Sanopa muuta. Kovin on levotonta väkeä nykyisin...
Valmistuin yli 10 vuotta sitten, muutos lapsissa on ihan valtava. Tätä olisi oikeasti syytä tutkia. Tosi monella juurikin näitä ongelmia että huudetaan täysillä koko ajan, vaikka kaveri olisi vieressä. Ei minkäänlaista kykyä keskittyä olemaan paikallaan edes yhtä minuuttia. Aikuisia ei kuunnella, selkäsi kun käännät niin sama meno jatkuu eli tyyliin hypitään kaverin päälle vaikka ikää on jo se 4-5 vuotta, ei taapero. Leikit on etenkin pojilla jatkuvaa taistelua, painia, nujakointia - ilman sanoja ja ilman minkäänlaista kykyä ottaa toisen asemaa huomioon. MINÄ on korostunut myös lapsissa. Ennen ryhmässä oli ehkä yksi joka ei kyennyt sopeutumaan yhteiseen tekemiseen, nykyään niitä on helposti kuusi. Sit käydään harva se päivä hyvin monen kanssa "neuvotteluja" esim. siitä miksi nyt pitää lähteä sisälle syömään eikä jäädä ulos leikkimään, tuntuu siltä että tämä kasvatustyö ainakin on jäänyt kotona monelta tekemättä; että on asioita mistä ei neuvotella vaan aikuinen päättää. Ja se on normaalia kiukkuilla ja uhmailla kotona, mutta tavallisesti hoidossa/koulussa lapset on olleet vieraskoreampia. No, eivät ole enää!
Olisi hyvä tutkia onko syytä vanhempien kasvatustavoissa, varhaiskasvatuksen kasvatustyyleissä (nekin on nykyään äärimmäisen lapsilähtöisiä, eikä se välttämättä palvele lasten parasta sitten kuitenkaan) vai missä. Olen itsekkin todistanut näitä eskariryhmiä, joista ihan oikeasti saa olla sydän syrjällään kun ne lähtee kouluun, kun ei edes alkeellisia ryhmässä olemisen ym. taitoja tunnu monella olevan.
Helsingissä pula työntekijöistä ja sekin kuormittaa kun aina uusia sijaisia. Palkka ei nouse tai jos nousee niin muutaman kympin. Ehdottomasti lyhyemmät työpäivät vakituisille. Kuka politikko lähtisi asiaa ajamaan?
Nyt on tullut paljon uusia vaatimuksia yms varhaiskasvatuksen puolelle ja pitää muistaa lapsilähtöisyys. Mikä tekee nyky lapsista levottomampia kuin esimerkiksi 10 vuotta sitten? Kotikasvatus? Vai muutokset päiväkodissa? Päiväkodeissa pitäisi olla enemmän ryhmäavustajia hoitajien apuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni pitäisi voida tehdä 6 tai 5 tunnin työpäivää. Työ on raskainta työtä, jota olen tehnyt. Olen tehnyt monenlaista työtä... korkeasti koulutettu...
Osa lapsista räkii jopa henkilökuntaa. Hakkaavat ja potkivat toisiaan, haukkuvat ja huutavat.
Riehuville lapsille max 5-6 tunnin päivä ja vanhemmilleen enemmän vastuuta huonosta käytöksestä. Pois aiheuttamasta hämminkiä muiden lasten keskuudesta 24/7.Jos meno on oikeasti tuollaista, niin on henkilökunnalla peiliin katsomisen paikka. Onko tarjottu riittävästi ohjattua, kiinnostavaa ja ikätason mukaistavä toimintaa? Ei pitäisi mennä jatkuvaksi tappeluksi, jos näin on.
Mietitkö aikuistenkin häiriökäyttäytyjien kohdalla, että onko niille tarjottu tarpeeksi kiinnostavaa toimintaa? Ei anneta sakkoa eikä laiteta putkaan, vaan annetaan esim. ilmainen lomamatka jotta konna saa tuntea itsensä onnelliseksi ja motivoituneeksi ja siksi lopettaa konnuudet?
Toki tiedän, että ammattikasvattajat pakotetaan potkujen uhalla ja lastenvanhemmat lasun uhalla noudattamaan juuri tämän kaltaista käänteistä kasvatuslogiikkaa missä pahanteosta palkitaan, mutta silti...
Minkä koet erityisesti tekevän työstäsi raskaan?