Te jotka viihdytte hyvin yksin, kuinka paljon näette ihmisiä?

Näen jatkuvasti ihmisiä töissä ja perhettäni kotona. Vapaa ajallani käyn kaupassa ja lenkillä, missä näen ihmisiä. N. 2 kk välein tapaan oikeasti esim. sukulaisia ja juttelen heidän kanssaan.

Pari kolme kertaa viikossa. Tykkään kavereista joiden kanssa voi viettää illan yksin yhdessä, eikä tarvitse ihan koko ajan puhua.

Muutaman viikon välein yleensä, kaupassa käydessä.

Näen mä kadulla ihmisiä tietenkin kun kävelen kauppaan, mutta ainoa jolle puhun, on kaupan kassa: Moi ja Kiitos, en tarvi kuittia. 

Kavereitakaan en enää nykyään näe juurikaan, viesteillä vaihdetaan kuulumisia. Sisko tulee joka kesä kylään pariksi viikoksi, se on aina mukavaa aikaa. Työkavereita ei ole, olen työtön. Kissalle juttelen. 

Juttelen päivän aikana noin 50 ihmisen kanssa, asiakkaat ja työkaverit. Näen satoja ihmisiä päivässä, julkisissa kulkuvälineissä, ruokakaupassa ym. päivän aikana. Olen niin kuormittunut päivästä etten poistu enää kodistani, kun sinne päivän päätteeksi pääsen.

Näen (poika)kaveria yleensä 2 tai 3 päivänä viikossa. Muita en jaksakaan. Muita ihmisiä elämässäni ovat vain sisarukset, joita näen nopeasti ehkä kerran kuussa nopeasti, jos sitäkään.

En tiedä miten kestäisin opiskelua tai muuta vastaavaa, missä pitäisi nähdä ihmisiä päivittäin. Kauhea ajatuskin, että asuisin jonkun kanssa.

Oikeastaan se ihmisten näkeminen ei ole pahinta, vaan vuorovaikutus heidän kanssaan. Vaatii liikaa "ajattelua". Raskasta ja kuluttavaa.

Tuota kaveria jaksan, koska hän on tosi rauhallinen. Voidaan ihan puhumatta vaikka vaan halailla. Ollaan aika samanlaisia, joten ei tarvitse vaivalloisesti yrittää "tulla toimeen" tai väkisin keksiä puhuttavaa (puhuttua kyllä tulee, mutta luonnollisesti). Muiden kanssa tuntuu aina jotenkin väkinäiseltä ja keinotekoiselta se oleminen.

työtön

Päivittäin, arkena työkaverit, viikonloppuisin ystävät ja harrastetutut.

Sitten säännöllisin väliajoin vietän viikonlopun yksin vastaamatta lainkaan puhelimeen ja lataan akkuja.

valitsin työni sen mukaan, että saan tehdä yksin kotona. vanhempiani näen noin kerran viikossa, muita sukulaisia ehkä kerran kuukaudessa, naapuria noin joka toinen viikko. varsinaisia ystäviä ei ole, enkä kaipaa, mielestäni ystävät ovat vain sukulaisten korvike.

Mitä nyt kaupan kassaa, naapureita tervehtii, kuntosalilla olevia kanssatreenaajia näkee.

Eikä silti tee mieli seuraan, päinvastoin näissäkin on jo liikoja. Toivon ettei näitäkään tarvitsisi nähdä ;)

Yksin oleminen on ihanaa. Ihmiset vie energiaa.

Olen asiakaspalvelija eli koko päivän puhun, autan ja selvitän asioita ystävällisesti ja kärsivällisesti. Vapaa-ajalla käyn salilla( en puhu kenellekkään), yksi hyvä ystävä on jota näen muutaman kerran vuodessa, tämä riittää minulle. Nautin omasta siististä ja hiljaisesta kodistani.

En ole nähnyt mieheni lisäksi ketään kuukausiin jollei lasketa anoppia kerran tänä kesänä. Toki naapurit ohitse menevät ja kaupassa on ihmisiä ja lenkillä, mutta en ole oikeastaan puhunut tänä vuonna kenenkään kanssa jollei lasketa pakollisia puheita kuten kaupassa tai naapureille joku pari lausetta kerran puoleen vuoteen.

Vierailija kirjoitti:

Näen mä kadulla ihmisiä tietenkin kun kävelen kauppaan, mutta ainoa jolle puhun, on kaupan kassa: Moi ja Kiitos, en tarvi kuittia. 

Kavereitakaan en enää nykyään näe juurikaan, viesteillä vaihdetaan kuulumisia. Sisko tulee joka kesä kylään pariksi viikoksi, se on aina mukavaa aikaa. Työkavereita ei ole, olen työtön. Kissalle juttelen. 

Sympaattista ajatella että toinen on hypersosiaalinen jokaiselle ihmiselle puhuva ja toinen juttelee lähinnä kissalleen. No kissa ei ainakaan vie energioita.

Introverteille pitäisi olla sellaiset etätyöt jotka voi tehdä kotona. Siksi introvertit usein jää työttömiksi, kun he eivät voi edes kuvitella viettävänsä päivää työpaikalla koska sitten kotona ei jaksaisi tehdä mitään muuta kuin nukkua. Ei mitään harrastuksia, eikä mitään kun töistä pitäisi vain palautua. Jos työt voisi tehdä kotona niin sitten jäisi sentään aikaa muillekin asioille, kun töitä yksin tehdessä tehdessä voi jopa samalla latautua.

Kavereita olen nähnyt viimeksi heinä-elokuussa, ja sukulaisia näen ehkä kerran kuukaudessa parin tunnin ajan. Muuten vietänkin aikani pääasiallisesti yksin neljän seinän sisällä. (Olen siis työtön. Mikäli olisin töissä, en todennäköisesti jaksaisi nähdä kavereita tai sukulaisia laisinkaan.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näen mä kadulla ihmisiä tietenkin kun kävelen kauppaan, mutta ainoa jolle puhun, on kaupan kassa: Moi ja Kiitos, en tarvi kuittia. 

Kavereitakaan en enää nykyään näe juurikaan, viesteillä vaihdetaan kuulumisia. Sisko tulee joka kesä kylään pariksi viikoksi, se on aina mukavaa aikaa. Työkavereita ei ole, olen työtön. Kissalle juttelen. 

Sympaattista ajatella että toinen on hypersosiaalinen jokaiselle ihmiselle puhuva ja toinen juttelee lähinnä kissalleen. No kissa ei ainakaan vie energioita.

Introverteille pitäisi olla sellaiset etätyöt jotka voi tehdä kotona. Siksi introvertit usein jää työttömiksi, kun he eivät voi edes kuvitella viettävänsä päivää työpaikalla koska sitten kotona ei jaksaisi tehdä mitään muuta kuin nukkua. Ei mitään harrastuksia, eikä mitään kun töistä pitäisi vain palautua. Jos työt voisi tehdä kotona niin sitten jäisi sentään aikaa muillekin asioille, kun töitä yksin tehdessä tehdessä voi jopa samalla latautua.

Todella samaa mieltä!  Tästä tuli ajatus; Työvoimatoimiston uusimisessa olisi huomioitava onko hakija introvertti vai extrovertti!

Näen joka päivä töissä työkavereita ja asiakkaita, vaikka varsinaisen työn teenkin yksin. Muuten näen ihmisiä harvoin, muutaman kertaa vuodessa tapaan jonkun kotona/hänen kotonaan/kaupungilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näen mä kadulla ihmisiä tietenkin kun kävelen kauppaan, mutta ainoa jolle puhun, on kaupan kassa: Moi ja Kiitos, en tarvi kuittia. 

Kavereitakaan en enää nykyään näe juurikaan, viesteillä vaihdetaan kuulumisia. Sisko tulee joka kesä kylään pariksi viikoksi, se on aina mukavaa aikaa. Työkavereita ei ole, olen työtön. Kissalle juttelen. 

Sympaattista ajatella että toinen on hypersosiaalinen jokaiselle ihmiselle puhuva ja toinen juttelee lähinnä kissalleen. No kissa ei ainakaan vie energioita.

Introverteille pitäisi olla sellaiset etätyöt jotka voi tehdä kotona. Siksi introvertit usein jää työttömiksi, kun he eivät voi edes kuvitella viettävänsä päivää työpaikalla koska sitten kotona ei jaksaisi tehdä mitään muuta kuin nukkua. Ei mitään harrastuksia, eikä mitään kun töistä pitäisi vain palautua. Jos työt voisi tehdä kotona niin sitten jäisi sentään aikaa muillekin asioille, kun töitä yksin tehdessä tehdessä voi jopa samalla latautua.

Todella samaa mieltä!  Tästä tuli ajatus; Työvoimatoimiston uusimisessa olisi huomioitava onko hakija introvertti vai extrovertti!

Samaa mieltä. Introverttia ei myöskään tulisi pakottaa ihmismäärältään isoille kursseille, vaan ennemmin kahdenkeskisiin tapaamisiin. Ei se mitään siellä kursseilla opi, väsyy vain eikä jaksa miettiäkään mahdollisia töitä tulevaisuuteen kun tällaista se olisi.

Introja pitäisi enemmän kannustaa löytämään tapa työllistyä, jossa voit olla mahdollisimman omassa rauhassa.

Töiden ja opiskelun lisäksi, eli vapaa-ajalla nään muita ihmisiä kuin puolisoani ehkä 2-3 kertaa kuussa.

Olen töissä päiväkodissa, joten siellä olen paljon ihmisten seurassa. Pidän myös sosiaalista kontakteista.

Lisäksi olen järjestöissä lapseni harrastusten kautta.

Kuitenkin viihdyn yksin.  Olen esim. mieheni kanssa ollut yksissä 20 vuotta, mutta asumme erillään. tämä on monille jopa läheisille ongelma. Vaikka meille se on todella toimivaa,

On hyvä.viihtyä yksin jos omaa tietoisuuden, että on kuitenkin hädän hetkellä joku jolle soittaa tms. Mä viihdyn yksin mutta silti yksinäisyys ahdistaa. Ei oikein ole ketään ihmistä kun työtkin loppuivat. Sielläkään ei muuta kuin istuttiin kopeissa eikä oltu sosiaalisessa kontaktissa.

Vierailija kirjoitti:

En ole nähnyt mieheni lisäksi ketään kuukausiin jollei lasketa anoppia kerran tänä kesänä. Toki naapurit ohitse menevät ja kaupassa on ihmisiä ja lenkillä, mutta en ole oikeastaan puhunut tänä vuonna kenenkään kanssa jollei lasketa pakollisia puheita kuten kaupassa tai naapureille joku pari lausetta kerran puoleen vuoteen.

Herranjumala, miten kukaan voi elää noin? Olen itsekin introvertti, sosiaalinen sellainen kylläkin, ja tarvitsen säännöllisesti (päivittäin) yksinoloa sekä ihmisten kanssa seurustelu kuormittaa mutta en pystyisi kuvittelemaan elämää täysin vailla (live) ihmiskontakteja.

Mutta ap kysymykseen: olen avoliitossa, muita yksityiselämän sosiaalisia kohtaamisia pyrin järjestämään kerran viikossa (omat kaverit/yhteiset kaverit/omat ja appivanhemmat ym sukulaiset) ja se on ihan riittävän usein. Näidenkin jälkeen olen usein uupunut :D Töissä tapaan ihmisiä päivittäin, vaikka työskentelenkin toimistollani yksin.