Lue keskustelun säännöt.
Te jotka viihdytte hyvin yksin, kuinka paljon näette ihmisiä?
03.10.2019 |
Itse teen kotona töitä ja näen puolisoni lisäksi ihmisiä noin kerran viikossa. Jos kävisin töissä ja minulla olisi työkavereita, olisin jatkuvasti niin väsynyt etten jaksaisi elää elämääni työn ulkopuolella.
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole nähnyt mieheni lisäksi ketään kuukausiin jollei lasketa anoppia kerran tänä kesänä. Toki naapurit ohitse menevät ja kaupassa on ihmisiä ja lenkillä, mutta en ole oikeastaan puhunut tänä vuonna kenenkään kanssa jollei lasketa pakollisia puheita kuten kaupassa tai naapureille joku pari lausetta kerran puoleen vuoteen.
Herranjumala, miten kukaan voi elää noin? Olen itsekin introvertti, sosiaalinen sellainen kylläkin, ja tarvitsen säännöllisesti (päivittäin) yksinoloa sekä ihmisten kanssa seurustelu kuormittaa mutta en pystyisi kuvittelemaan elämää täysin vailla (live) ihmiskontakteja.
Mutta ap kysymykseen: olen avoliitossa, muita yksityiselämän sosiaalisia kohtaamisia pyrin järjestämään kerran viikossa (omat kaverit/yhteiset kaverit/omat ja appivanhemmat ym sukulaiset) ja se on ihan riittävän usein. Näidenkin jälkeen olen usein uupunut :D Töissä tapaan ihmisiä päivittäin, vaikka työskentelenkin toimistollani yksin.
Ihan hyvin voi elää noin. Itsekään en ole liiemmin puhunut perheen ulkopuolelta juuri kenellekään koko vuonna ja voin mielestäni täydellisesti, vaikka tämän perusteella voisi väittää minua syrjäytyneeksi.
Toiset ihmiset ei juurikaan kaipaa ihmisille juttelua, vaan oma mieli ja omat aktiviteetit viihdyttää heitä aivan tarpeeksi hyvin. Moni tällaisista on tottakai myös oppinut elämään näin, eikä edes osaa kaivata mitään muuta. Erakkouteen tottuu ja siitä alkaa tykkäämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Töissä, muualla en juurikaan, paitsi naapureita ohimennen ja näin. En ole varmaan pariin kolmeen vuoteen puhunut kenenkään kanssa vapaa-ajalla näitä naapureille tervehtimisiä ja kaupankassoja lukuunottamatta.
Välttelen ihmisiä viimeiseen asti. En käy töissä taukotilassa. Pyrin valitsemaan reitit niin, etten tapaa ihmisiä.
Oma perhe riittää minulle.
Ystäviä en jaksa tavata, en tiedä onko niitä enää. En tapaa ystäviäni joka vuosi, ajatuskin saa olon epämukavaksi.
En koskaan pitkästy yksin ollessa ja olen onnellinen. Ihmiset vievät kaiken energian. Inhoan sanaa yhteisöllisyys.
Olen kotiäiti. Miehen lisäksi näen siskoani viikottain. Muita en oikeestaan, ehkä kerran vuodessa. Jospa sitä puistoissa sitten enemmän kun lapsi kasvaa. Tai näin sanon itselleni, vaikka muut ihmiset ei kiinnosta y h t ä ä n. Onko paha?