5000 €/vuosi verottomana toisesta lapsesta ja saman verran kolmannesta, neljännestä jne lisää. Teetkö enemmän lapsia?
Eli yhdestä lapsesta 0 €, kahdesta 5000 €, kolmannesta 10 000 € jne seuraavista lapsista. Mihin lapsimäärään raja? Aina 18 vuotiaiksi asti.
Nämä varat voisi kätevästi siirtää kotiin jäävän vanhemman eläkevaroiksi, koska olisivat ylimääräisiä, ikäänkuin verohelpotuksia ja niiden lisäksi maksettaisiin nykyiset lapsilisät, työssä käyville palkat, kotiin jääville samat tuet kuin ennenkin.
Alkaisiko syntyä enemmän lapsia?
Kommentit (14)
Kyllähän tuo voisi hieman buustata, etenkin tilanteissa joissa miettii, että tekisikö sitä vielä yhden lapsen vai ei.
Sanoisin, että palkkion voisi maksaa kolmanteen tai ehkä neljänteen lapseen asti. Sen jälkeen voisi alkaa lasten tekemisestä jo rokottamaan... Yleensä paljon lisääntyvät eivät ole niin vahvasti kiinni työelämässä. Vanhempien asenne kun yleensä "periytyy" myös lapselle.
Tuota rahan jakamista on kokeiltu esim. australiassa ja siellä lisääntyi vain nistit.
Normaalit ihmiset ei lisäänny parista tuhannesta.
Ensimmäiseen lapseen minä sen tuen tarvitsisin... lääketieteellisen, rahallisen ja henkisen.
En tee lapsia ollenkaan. Enpä osaa sanoa millainen rahamäärä pitäisi maksaa, että tekisin yhden. Korvaus menetetystä elämästä 20 vuoden ajalta? Aika suuri summa pitäisi olla enkä tiedä riittäisikö mikään summa. Elämme kuitenkin vain kerran.
Olisin halunnut toisen lapsen, mutta ei ollut varaa. Mikä vaan apu olisi auttanut ensimmäisenkin kanssa. Mutta kun työt loppuu, ei ole tukiverkkoja ja tulee vielä ero, lapsiluku on korkeintaan yksi. Vakava sairastuminen varmisti vielä, että lapsia ei edes saisi, vaikka tilanne muuttuisi.
Terveisiä päättäjille.
Vierailija kirjoitti:
Tuota rahan jakamista on kokeiltu esim. australiassa ja siellä lisääntyi vain nistit.
Normaalit ihmiset ei lisäänny parista tuhannesta.
5 000 x 18 vuotta on kylläkin 90 000 euroa.
Tuo "tuki" pitäisikin "maksaa" verovapautena. Kohdistuisi silloin vain työssäkäyviin vanhempiin. Ei nisteihin.
Vierailija kirjoitti:
Tuota rahan jakamista on kokeiltu esim. australiassa ja siellä lisääntyi vain nistit.
Normaalit ihmiset ei lisäänny parista tuhannesta.
Jos se on verohelpotus niin se ei koske nistejä
Tuolla tavalla kannustetaan lasten hankintaan niitä pareja, jotka tälläkin hetkellä elävät yhteiskunnan tuella.
En tekisi rahasta lapsia. Olisin ehkä voinut harkita kolmatta, jos synnärikokemukset ei olisi niin kauheita ja vauva-aika niin raskasta ja yksinäistä.
Vierailija kirjoitti:
Tuota rahan jakamista on kokeiltu esim. australiassa ja siellä lisääntyi vain nistit.
Normaalit ihmiset ei lisäänny parista tuhannesta.
Tämä. Ei ole läheskään riittävästi siitä vaivasta ja menoista mitä lapsesta koituu. Varmasti sossupummeille raha kelpaa, mutta onko niiden kakaroita mitään hyötyä yhteiskunnalle?
Vierailija kirjoitti:
Tuota rahan jakamista on kokeiltu esim. australiassa ja siellä lisääntyi vain nistit.
Normaalit ihmiset ei lisäänny parista tuhannesta.
Joku kuvittelee, että 416 euroa kuussa saisi jonkun vääntämään yhtään kersaa enemmän? No can do.
"Tein" niin monta lasta kuin sain. Lääketiedekin oli apuna. Lapsiluku jäi kahteen vaikka aloitettiin yrittäminen vähän päälle parikymmpisinä. Lapsia ei tehdä niitä saadaan.