Sosiaalisten tilanteiden pelko (paha) ja ratkaisukeskeinen terapia

Ihmettelen jos luutuneet käsitykset on muuttuneet ja noista peloista kärsivä saa kunnollista hoitoa. Kidutusta varmasti tuokin.

Ihan ensimmäisenä pitäisi kunnolla kartoittaa lapsuuden ihmissuhteet, varsinkin vanhemmat ja sisarukset, myös muut lähellä olleet. Eikä pidä uskoa jos väitetään että kaikki on omaa suurta väärinkäsitystäsi.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen jos luutuneet käsitykset on muuttuneet ja noista peloista kärsivä saa kunnollista hoitoa. Kidutusta varmasti tuokin.

Saanko kysyä mitä tarkoitat luutuneilla käsityksillä? Ap

Vierailija kirjoitti:

Ihan ensimmäisenä pitäisi kunnolla kartoittaa lapsuuden ihmissuhteet, varsinkin vanhemmat ja sisarukset, myös muut lähellä olleet. Eikä pidä uskoa jos väitetään että kaikki on omaa suurta väärinkäsitystäsi.

Niin, ratkaisukeskeisessä ei ilmeisesti keskitytä paljon menneisyyteen. Minusta se kuulostaa kyllä aika hyvältä. Tiedän jo syyt hyvin, seuraukset ovat ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan ensimmäisenä pitäisi kunnolla kartoittaa lapsuuden ihmissuhteet, varsinkin vanhemmat ja sisarukset, myös muut lähellä olleet. Eikä pidä uskoa jos väitetään että kaikki on omaa suurta väärinkäsitystäsi.

Niin, ratkaisukeskeisessä ei ilmeisesti keskitytä paljon menneisyyteen. Minusta se kuulostaa kyllä aika hyvältä. Tiedän jo syyt hyvin, seuraukset ovat ongelma.

Tämä siis ap

Hei ap, pelkäätkö sosiaalisia tilanteita vai pelkäätkö sitä miltä sinusta tuntuu niissä tilanteissa?

Vierailija kirjoitti:

Hei ap, pelkäätkö sosiaalisia tilanteita vai pelkäätkö sitä miltä sinusta tuntuu niissä tilanteissa?

Pelkään sitä, miltä minusta tuntuu niissä tilanteissa mutta pahin on jälkeenpäin tuleva häpeä, kun olen 'mokannut'.

Tiedän, että kognitiivista tähän yleensä suositellaan mutta kun sellaista terapeuttia ei kelakorvattavana nyt ole vapaana.

Ap

Tarkoitan sitä että potilaalle vakuutetaan hänen käsittäneen ja käsittävän väärin sosiaalisten tilanteiden tapahtumat ja että muut ei huomaa jännittämistä ja ettei se vaikuta heidän ajatuksiin jännittäjästä. Että kaikki johtuu ajatusvääristymistä jotka tulleet jo lapsena väärin tulkituista vuorovaikutustilanteista, kaikki on omaa vikaa. On ajatus joka muuttuu tunteeksi. Ja että kaikki jännittää mutta jotkut ottaa sen raskaammin... en jaksa edes ajatella kaikkia niitä typeriä juttuja.. näissä ei ole tapahtunut edistystä moneen kymmeneen vuoteen koska tutkimus polkee paikallaan.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että kognitiivista tähän yleensä suositellaan mutta kun sellaista terapeuttia ei kelakorvattavana nyt ole vapaana.

Ap

Ei se ole sen fiksumpaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan ensimmäisenä pitäisi kunnolla kartoittaa lapsuuden ihmissuhteet, varsinkin vanhemmat ja sisarukset, myös muut lähellä olleet. Eikä pidä uskoa jos väitetään että kaikki on omaa suurta väärinkäsitystäsi.

Niin, ratkaisukeskeisessä ei ilmeisesti keskitytä paljon menneisyyteen. Minusta se kuulostaa kyllä aika hyvältä. Tiedän jo syyt hyvin, seuraukset ovat ongelma.

Voisitko kertoa joitakin syitä? Vertailisin omiin ajatuksiini pelkojeni syistä.

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitan sitä että potilaalle vakuutetaan hänen käsittäneen ja käsittävän väärin sosiaalisten tilanteiden tapahtumat ja että muut ei huomaa jännittämistä ja ettei se vaikuta heidän ajatuksiin jännittäjästä. Että kaikki johtuu ajatusvääristymistä jotka tulleet jo lapsena väärin tulkituista vuorovaikutustilanteista, kaikki on omaa vikaa. On ajatus joka muuttuu tunteeksi. Ja että kaikki jännittää mutta jotkut ottaa sen raskaammin... en jaksa edes ajatella kaikkia niitä typeriä juttuja.. näissä ei ole tapahtunut edistystä moneen kymmeneen vuoteen koska tutkimus polkee paikallaan.

Kiitos, kun selvensit. Olen aika lailla samaa mieltä ja tuo asenne on ihmisen kokemusta ja älykkyyttä vähättelevää. Luulisi kuitenkin fiksujakin terapeutteja löytyvän...

Minun jännitys esinerkiksi kyllä näkyy ja sen huomaa jokainen, siitä ei ole mitään epäselvää, on sen verran voimakkaat oireet.

Minä menisin traumaterapeutille jos voisin valita, enkä muuta suosittelisi muillekaan. Sosiaalisista peloista kärsivä on traumatisoitunut sadoista häpeää tuottaneista tilanteista. Hän tuntee olonsa täysin turvattomaksi ihmisten seurassa, se on jotain niin valtavan pelottavaa ettei sitä ymmärrä kuin toinen saman kokenut. Traumaterapeutti olisi ehkä avoin kuulemaan sen tuskan.

Voisitko kertoa joitakin syitä? Vertailisin omiin ajatuksiini pelkojeni syistä.[/quote]

Lapsena nujerrettu itsetunto ja lisäksi seksuaalinen hyväksikäyttö vei luottamuksen ihmisiin ja itseen. Olen myös toki luonteeltani helposti näihin oireisiin taipuvainen eli herkkä ja 'hermoileva' vaikka iän myötä nuo luonteenpiirteet on tasoittuneet.

Jotenkin pidän tätä eniten vain ehdollistumisen tuloksena eli kognitiivinen kuulostaisi siinä mielessä parhaalta.

Mikä tahansa terapia voi vähän auttaa koska on joku joka kuuntelee ja edes yrittää olla avuksi, mutta voi tulla hetkiä jolloin tuntee miten kukaan ei ymmärrä, ne on vaikeita kestää.

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitan sitä että potilaalle vakuutetaan hänen käsittäneen ja käsittävän väärin sosiaalisten tilanteiden tapahtumat ja että muut ei huomaa jännittämistä ja ettei se vaikuta heidän ajatuksiin jännittäjästä. Että kaikki johtuu ajatusvääristymistä jotka tulleet jo lapsena väärin tulkituista vuorovaikutustilanteista, kaikki on omaa vikaa. On ajatus joka muuttuu tunteeksi. Ja että kaikki jännittää mutta jotkut ottaa sen raskaammin... en jaksa edes ajatella kaikkia niitä typeriä juttuja.. näissä ei ole tapahtunut edistystä moneen kymmeneen vuoteen koska tutkimus polkee paikallaan.

Ja että edessä, isolle porukalle puhuminen olisi sama kuin sosiaalisten tilanteiden pelko. Ei ole, en pelkää sosiaalisia tilanteita, enkä pelkää esim. luokan edessä puhumista, mutta tämä jälkimmäinen aiheuttaa kauhua, ja sitä en siksi tee(elämästä selviää täysin hyvin ilman tuollaista pakkoa).

Käsrin aikoinani paniikkihäiriöstä, joka kulminoitui pariin eri asiaan. 

Kaupassakäynti,

Autolla ruuhkaan juuttuminen

Keskipisteenä oleminen

Mulla siis ei ollut sos.tilanteidepelkoa vaan paniikkihäiriö, joa tuli esiin. näissä kolmessa tilanteessa parhaiten. Jos se olisi tullut vain  kolmannessa kohdassa esiin, se olisi diagnosoitu sos. tilanteiden jännittämiseksi.

Kannattaa miettiä tätäkin siis. Ettei yritetä korjata sellaista mikä ei ole rikki.

Ei mullakaan ollut mitään syytä lapsuudesta jonka takia olisin panikoinut kaupassakäyntiä tai punaisia liikennevaloja, vaan paniikkihäiriö ylivarmisti sitä että pääsen tilanteesta pois. Jostain syystä häiriö oireili jossain vaiheessa rajusti just noissa tilanteissa, ja teki muistijälkiä autonomiseen hermostoon, jolloin noita asioita ikään kuin "pelkäsin". 

Ei olisi ollut mitään järkeä terapoida minua niin että lapsuudessani on varmasti ollut jotain. 

Vierailija kirjoitti:

Minä menisin traumaterapeutille jos voisin valita, enkä muuta suosittelisi muillekaan. Sosiaalisista peloista kärsivä on traumatisoitunut sadoista häpeää tuottaneista tilanteista. Hän tuntee olonsa täysin turvattomaksi ihmisten seurassa, se on jotain niin valtavan pelottavaa ettei sitä ymmärrä kuin toinen saman kokenut. Traumaterapeutti olisi ehkä avoin kuulemaan sen tuskan.

Ymmärrän tämän hyvin ja varmasti monen kohdalla onkin näin. Itsestäni en ole aivan varma.

Minä olin ei-toivottu lapsi ja vanhemmat ärsyyntyivät olemisestani, sama asenne levisi esimerkin kautta vanhempiin sisaruksiini joten elämäni täyttyi negatiivisesta palautteesta ja rakkaudettomuudesta. Muistan jo lapsena saaneeni paniikkikohtauksia eikä kukaan tietenkään lohduttanut vaan juoksin yksin itkemään jonnekin piilopaikkaan.

Vierailija kirjoitti:

Hei ap, pelkäätkö sosiaalisia tilanteita vai pelkäätkö sitä miltä sinusta tuntuu niissä tilanteissa?

Tämä on terapeuttien keksimä hämärä ajatusleikki joka ei auta oikeasti ketään. Pelkäätkö pelkoa? Nämä ei auta yhtään vaan maalaisjärjellä tilanteisiin pureutuminen ja niiden liittäminen oman menneisyyden tapahtumiin. Potilaalle pitää myös kertoa miten hyvät ja normaalit vanhemmat olisivat tilanteissa käyttäytyneet, eli malli rakkaudellisesta suhtautumisesta lapseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitan sitä että potilaalle vakuutetaan hänen käsittäneen ja käsittävän väärin sosiaalisten tilanteiden tapahtumat ja että muut ei huomaa jännittämistä ja ettei se vaikuta heidän ajatuksiin jännittäjästä. Että kaikki johtuu ajatusvääristymistä jotka tulleet jo lapsena väärin tulkituista vuorovaikutustilanteista, kaikki on omaa vikaa. On ajatus joka muuttuu tunteeksi. Ja että kaikki jännittää mutta jotkut ottaa sen raskaammin... en jaksa edes ajatella kaikkia niitä typeriä juttuja.. näissä ei ole tapahtunut edistystä moneen kymmeneen vuoteen koska tutkimus polkee paikallaan.

Ja että edessä, isolle porukalle puhuminen olisi sama kuin sosiaalisten tilanteiden pelko. Ei ole, en pelkää sosiaalisia tilanteita, enkä pelkää esim. luokan edessä puhumista, mutta tämä jälkimmäinen aiheuttaa kauhua, ja sitä en siksi tee(elämästä selviää täysin hyvin ilman tuollaista pakkoa).

Käsrin aikoinani paniikkihäiriöstä, joka kulminoitui pariin eri asiaan. 

Kaupassakäynti,

Autolla ruuhkaan juuttuminen

Keskipisteenä oleminen

Mulla siis ei ollut sos.tilanteidepelkoa vaan paniikkihäiriö, joa tuli esiin. näissä kolmessa tilanteessa parhaiten. Jos se olisi tullut vain  kolmannessa kohdassa esiin, se olisi diagnosoitu sos. tilanteiden jännittämiseksi.

Kannattaa miettiä tätäkin siis. Ettei yritetä korjata sellaista mikä ei ole rikki.

Ei mullakaan ollut mitään syytä lapsuudesta jonka takia olisin panikoinut kaupassakäyntiä tai punaisia liikennevaloja, vaan paniikkihäiriö ylivarmisti sitä että pääsen tilanteesta pois. Jostain syystä häiriö oireili jossain vaiheessa rajusti just noissa tilanteissa, ja teki muistijälkiä autonomiseen hermostoon, jolloin noita asioita ikään kuin "pelkäsin". 

Ei olisi ollut mitään järkeä terapoida minua niin että lapsuudessani on varmasti ollut jotain. 

Paniikkihäiriö onkin ihan eri asia.

Sosiaalisten tilanteiden pelko tulee tietysti vaikeista kokemuksista näissä tilanteissa elämän varrella. Huonoista muistoista.